• Huipputamma loukkaantui ja siirtyy siitokseen – ”On antanut niin paljon”

    Isäori on vielä mietinnässä.
    Tilaajalle
    Ava Di Alessia voitti uransa 50 startista 19. Ari Moilanen voitti sen rattailla muun muassa 5-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun ja Arvid Åvallin Tammaderbyn.
    Ava Di Alessia voitti uransa 50 startista 19. Ari Moilanen voitti sen rattailla muun muassa 5-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun ja Arvid Åvallin Tammaderbyn. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    28.4.202514:39
    Markku Lindström

    Ava Di Alessian kilpaura on ohi. Hevonen juoksi viimeisen starttinsa viime viikolla Vermossa. Valmentaja ja osaomistaja Hannu-Pekka Korpi kertoo, että lähdössä tapahtunut loukkaantuminen aikaisti siitosuran alkua.

    ”Ei siinä sen kummempaa. Hevonen loukkaantui startissa, ja kuntouttamiseen olisi mennyt hetki aikaa. Nähtiin parhaimmaksi, että nyt on hyvä aika astuttaa. Jos hevonen loukkaantuisi vaikka syksyllä uudestaan, siinä olisi kuukausia odoteltavaa”, Korpi avaa tilannetta.

    Tilanne tuli eteen niin äkkiä, ettei kuusivuotiaalle tammalle ole vielä mietitty isäoria.

    ”Tämä tapahtui juuri äsken. Ollaan jotain mietitty, mutta päätöstä ei ole tehty. Hevonen ei ole vielä kiimassa, joten voidaan vielä hetki miettiä.”

    Korven mukaan hevosella mietittiin jo aiemmin siitosta, mutta terävät otteet kilparadalla muuttivat suunnitelmia.

    ”Viime keväänä hevonen löysi itsensä, mutta syksyisin se ei ole ollut parhaimmillaan ikinä. Jo nelivuotiskauden syksyllä tuli mieleen, että onko tammassa vielä virtaa. Viime vuonnahan se teki huippukauden, ja oli mielestäni paras tamma tässä maassa.”

    Voittajana ringissä Ava Di Alessia. Juhlissa mukana ohjastaja Ari Moilanen (vas.), hoitaja Karin Vahesalu ja valmentaja Hannu-Pekka Korpi.
    Voittajana ringissä Ava Di Alessia. Juhlissa mukana ohjastaja Ari Moilanen (vas.), hoitaja Karin Vahesalu ja valmentaja Hannu-Pekka Korpi. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Korven mukaan tamma on antanut omistajilleen niin paljon, että päätös oli lopulta helppo.

    ”Hevonen päätti, että tämän aika on nyt. Olisi tietysti voinut olla ihan hyvä homma vielä kilpaillakin. Usein vaan loukkaantumisen jälkeen jotain puuttuu. Hevonen on antanut meille niin paljon, vaikka isommissa lähdöissä on tullut myös epäonnistumisia. Esimerkiksi Villinmiehen tammakisan laukka jäi harmittamaan. Voittosumma voisi olla isompikin, mutta olemme oikein tyytyväisiä.”

    Ava Di Alessian omistajat ovat Fire Circle Stable & Hoopee Racing Oy. Tamma starttasi urallaan 50 kertaa, joista se voitti yhdeksäntoista starttia. Hevosen ennätys maililla on 10,4 ja rahaa tamma juoksi radoilta 211 050 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Ari Moilasen ajama Ava Di Alessia (nro. 11) kiri loppumetreillä Arvid Åvallin Tammaderbyn voittoon. Toinen oli Truthisoutthere (nro. 3) ja kolmas uloimpana kirivä Mathilde Halm.

      Ravit | Ava Di Alessia kiri Arvid Åvallin Tammaderbyn yllätysvoittajaksi − ”Korven tallin kanssa on tehty yhteistyötä pitkään”

      Tilaajalle
    • Hannu-Pekka Korvella on hevosia kahdessa eri paikassa Vihdissä.

      Ravit | Hannu-Pekka Korpi tyytyväinen talvivalmennuskauteen – Mascate Matchin varsat treenaavat lupaavasti

      Tilaajalle
    • Ava Di Alessia on yksi Express Duon jälkeläisistä joiden kanssa Karin Vahesalu on päässyt voittajaesittelyyn. Kuvassa myös valmentaja Hannu-Pekka Korpi (oik.) ja Ari Moilanen juhlimassa Arvid Åvallin Tammaderbyn voittoa tämän vuoden Finlandia-lauantaina.

      Ravit | Karin Vahesalu viihtyy hevosenhoitajana – elämän hevonen Express Duo näkyy arjessa edelleen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevonen
    ravit
    loukkaantuminen
    siitos
    urheilu-ura
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle