• Toto75-karonkka: Don Williamsille viiden suora täyteen Oulun Kavioliigassa

    Joukkue Ari Moilanen, Markku Nieminen ja Johanna Kyläkoski saalisti kaksi voittoa Oulun Toto75-kierrokselta.
    Don Williams jaksaa vain vakuuttaa viikko toisensa jälkeen. Oulun voitto oli hevosen kauden yhdestoista tolppa. Hevosen kausiansiot kohosivat yli 80 000 euron.
    Don Williams jaksaa vain vakuuttaa viikko toisensa jälkeen. Oulun voitto oli hevosen kauden yhdestoista tolppa. Hevosen kausiansiot kohosivat yli 80 000 euron. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    19.12.202022:45
    MT toimitus

    1. Don Williams

    Hokkikelitkään eivät hidastaneet superhevosen menoa, vaan ori jatkoi jälleen voittotehtailua komean esityksen päätteeksi. 10,5-avauksella keulapaikan nimiinsä hakenut Don Williams rauhoitti tuhannen metrin kellotuksen 13,5-lukemiin. Rattailla tuttuun tyyliin istunut Ari Moilanen käänsi lopussa kaasukahvasta ja samalla rakoa syntyi. Päätöspuolikkaan 13,5-vauhtia ravannut hevonen voitti aivan parastaan yrittämättä ja kauden yhdestoista voitto oli tosiasia. 7000 euron ykköspalkinto irtosi tuloksella 13,9. Hevosen omistaa Talli Don Hyväkkäät ja sitä valmentaa Markku Nieminen. Johanna Kyläkoski hoitaa Don Williamsia. 

    2.Koskelan Akseli

    Talvikelien tultua voittojen makuun päässeen Koskelan Akselin voittokulku sai jatkoa Oulussa. Keulaan alkumatkasta päässyt ruuna veti keulassa alun tasaista tahtia kellottaen avauslenkin lukemiin 27,0. Päätöslenkillä vauhti kiristyi ja loppu tultiin jo 23,5-vauhtia. Koskelan Akseli piti keulasta pintansa, vaikka Rokin Maxi ja Koveri hyvän haasteen tarjosikin. 11-vuotias ruuna toi tänään 57 vuotta täyttäneelle hevosen ohjastaja-valmentaja Jukka-Pekka Kauhaselle mieluisen syntymäpäivälahjan. Hevosen omistaa Eero Matikainen ja Arja Korpiniemi.

    3.Donna Leonora  

    Kolmevuotiaana kykyjään väläytelleen Donna Leonoran nelivuotiskausi ei ole sujunut aivan odotusten mukaisesti, mutta vihdoin ja viimein palaset ovat loksahtaneet taas kohdalleen. Viimeksi Porissa voittokantaan palannut tamma jatkoi myös Oulussa siitä mihin viimeksi jäi. Alkumatkan neljännessä ulkona ravannut Donna Leonora aloitti kirinsä kolmannella radalla 1100 metriä ennen maalia. Hetken matkaa toisessa ulkona levännyt tamma oli pakotettu uudelleen kiriin ennen päätöspuolikkaan alkua. Loppukaarteessa johtavan kupeelle ilmestynyt Donna Leonora kävi tiukan kamppailun voitosta, joka kääntyi aivan kalkkiviivoilla mainitun eduksi. Hevosen omistaa tammaa myös hoitava Johanna Kyläkoski yhdessä Ladies Stable Ab:n kanssa. Markku Nieminen valmentaa ja Ari Moilanen toimi ohjastajana.

     

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Don Williams
    Oulun Kavioliiga
    Ari Moilanen
    Markku Nieminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle