
Vastauksia gallupiin tuli runsaat 1 300. Uudistusta piti hyvänä peräti 67 prosenttia vastanneista. Huonoksi uudistuksen näki 16 prosenttia. Asia oli yhdentekevä 17 prosentille.
Kuninkuus- ja kuningatarkisan osallistujien valintamenettelyyn tulee merkittävä muutos. Jo tänä vuonna päälähtöjen hevoset seulotaan mukaan pisteiden perusteella.
Pisteitä jaetaan ennalta määrätyissä Kohti Kuninkuusraveja -lähdöissä. Pisteskaala näissä nimetyissä lähdöissä on formuloista tuttu: 25-18-15-12-10-8-6-4-2-1. Lisäksi lähdön palkintosummasta saa tietyn kertoimen. Kun ykköspalkinto on korkeintaan 2 000 euroa, on kerroin yksi, kun 2 001-5 000 euroa, kerroin nousee kahteen. Ykköspalkinnon ylittäessä 5 000 euroa, kerroin on kolme.
Myös Kuninkuusravien lähestyminen näkyy pistekaavassa. 1. kesäkuuta alkaen juostujen lähtöjen pistekerroin on 1,5. Saavutetuista ajoista ei sen sijaan anneta lisäpisteitä tai saa lisäkerrointa.
Kohti Kuninkuusraveja -lähtöjä ravataan yhteensä noin 50. Mukana on kaikille avoimia, tammoille omia ja myös kuusivuotislähtöjä. Ensimmäiset Kohti Kuninkuusraveja -lähdöt ravataan Kuopiossa ja Turussa 5. maaliskuuta. Lähtöjä on tarkoitus olla maantieteellisesti ympäri valtakunnan. Pisteitä kerätään St. Michel -sunnuntaihin eli 17. heinäkuuta saakka.
Edellisvuoden kuninkuus- ja kuningatarkisan kärkikolmikko kuittaa pohjalle pisteet: 100-72-60.
Lisää uudesta valintasysteemistä voit lukea täältä. Huippuhevosten taustavoimien ajatuksia mallista voit lukea täältä ja täältä.
Kiitokset kaikille mielipiteensä ilmaisseille – tarjolla jo uutta gallupia, käykäähän kurkkaamassa!