• Hevoset toivat Jari Ruonakosken ja Ville Penttilän kaupungista maalle: ”Hevosen kanssa on pakko olla läsnä, unohtaa puhelin ja kaikki muu”

    Raviurheilu on pariskunnalle tärkeä vastapaino työlle. Kovinta intoa harrastuksen laajentamiseen nykyisestä suitsii osaltaan kohonnut kustannustaso.
    Tilaajalle
    Hevoset ovat Ville Penttilälle (vas.) ja Jari Ruonakoskelle elämäntapa. Taustalla on vanhasta navetasta remontoitu talli.
    Hevoset ovat Ville Penttilälle (vas.) ja Jari Ruonakoskelle elämäntapa. Taustalla on vanhasta navetasta remontoitu talli.  Kuva: Jouni Porsanger
    MT Hevoset|Ravit
    7.10.202311:45
    Antti Savolainen
    Rovaniemi

    Rovaniemeläiset Jari Ruonakoski ja Ville Penttilä muuttivat viisi vuotta sitten kaupungin keskustasta maalle hevosharrastuksensa takia. He hankkivat vanhan maatilan Jaatilansaaresta, joka sijaitsee kolmisenkymmentä kilometriä kaupungin keskustasta etelään.

    Talo on rakennettu hieman lähteestä riippuen noin 1800-luvun puolivälissä. Edellinen omistaja oli remontoinut sen perusteellisesti.

    Vanhan parsinavetan muuttaminen talliksi oli melkoinen urakka, joka toteutettiin vajaassa viidessä kuukaudessa. Se vaati muun muassa välikaton nostamista metrillä. Lattiaa ei haluttu pudottaa alemmas kosteusongelmien pelossa.

    ”Se kannatti, sillä tallin sisäilma on pysynyt koko ajan hyvänä, eikä kosteudesta ole ollut mitään merkkejä”, Ruonakoski kertoo.

    Pariskunnan omat hevoset tulivat kotitalliin huhtikuussa 2019. Tallissa on nyt neljä isoa karsinaa. Tarvittaessa karsinapaikkoja voi tehdä lisää kylmälle puolelle. Tallissa on leveä käytävä ja muutenkin avarat tilat varustehuonetta myöten. Ilmanvaihto on painovoimainen ja hormin mitoitus reilu. Varustehuoneessa on koneellinen ilmanvaihto. Vanha lantala on työkoneiden katoksena.

    Ville Penttilä (vas.) ja Jari Ruonakoski haluavat pitää hevoset harrastuksena, vaikka tilalla olisi mahdollisuus myös ammattimaiseen toimintaan.
    Ville Penttilä (vas.) ja Jari Ruonakoski haluavat pitää hevoset harrastuksena, vaikka tilalla olisi mahdollisuus myös ammattimaiseen toimintaan. Kuva: Jouni Porsanger

    Tallin lisäksi myös neljän hehtaarin tontti on vaatinut ja vaatii edelleen paljon työtä. Tarhojen pohjat ja kulkutiet on uusittu viimeksi tänä keväänä.

    ”Tämä on muuttunut harrastuksesta elämäntavaksi. Aiomme silti pitää hevoset edelleen harrastuksena, ammattia emme niistä halua”, Ruonakoski ja Penttilä linjaavat.

    Penttilä on harrastanut ratsastusta pikkupojasta asti ja Ruonakoskellekin hevoset ovat tuttuja lapsuudesta. Raviurheilun pariin he suuntasivat keväällä 2018, kun Penttilä antoi Ruonakoskelle syntymäpäivälahjaksi puolet suomenhevosravuri Villi Viimasta.

    Juuri nyt tallissa on valmennettava lämminveriravuri, shetlanninponi ja kaverin hevonen karsinapaikalla. Penttilän yhdessä Katri Mikkolan kanssa kasvattama kaksivuotias lämminveritamma Ad Summum (i. Orlando Vici) on parhaillaan Jenni Peltokorvella Mäntyvaaran raviradalla. Tarkoitus on hankkia vielä ainakin yksi kilpahevonen.

    Kaksivuotias Ad Summum on Mäntyvaaran raviradalla Jenni Peltokorven valmennuksessa. Tamma on Jari Ruonakosken (vas.) ja Ville Penttilän tulevaisuudentoivo.
    Kaksivuotias Ad Summum on Mäntyvaaran raviradalla Jenni Peltokorven valmennuksessa. Tamma on Jari Ruonakosken (vas.) ja Ville Penttilän tulevaisuudentoivo. Kuva: Jouni Porsanger

    Ruonakoski on ravintola-alan yrittäjä ja Penttilä tekee pitkiä yövuoroja lähihoitajana. Molemmat korostavat hevosten olevan tärkeä vastapaino kiireiselle työelämälle.

    ”Hevonen on vaikuttava eläin. Sen kanssa on pakko olla läsnä, unohtaa puhelin ja kaikki muu”, Ruonakoski kuvailee.

    "Omat hevosensa tuntee aivan eri tavalla, kun ne ovat tässä samassa pihassa”, Penttilä sanoo.

    Seuraavaksi haaveissa on tehdä kotitallin läheisyyteen ajopaikat, joilla voi ajaa reippaammin myös sulan maan aikana.

    ”Nyt täältä pitää lähteä yhtään kovempaa ajoa varten Mäntyvaaraan, ja se on helposti kolmen tai neljän tunnin reissu”, Penttilä kertoo.

    Kovinta intoa harrastuksen laajentamiseen nykyisestä suitsii osaltaan kustannustaso, joka on noussut huomattavasti parin vuoden sisään. Hevosten heinät, kaurat ja rehut ostetaan tilan ulkopuolelta.

    ”Hevosmäärä on parempi pitää sellaisena, ettei siitä tule stressiä työmäärän tai talouden puolesta. Ja ne pitää kaikki ehtiä hoitaa kunnolla, olipa hevonen hankintahinnaltaan kallis tai halpa”, Ruonakoski linjaa.

    Hevoset ovat Ville Penttilälle (vas.) ja Jari Ruonakoskelle elämäntapa. Villellä talutettavana Sly Queen ja Jarilla Elsiz.
    Hevoset ovat Ville Penttilälle (vas.) ja Jari Ruonakoskelle elämäntapa. Villellä talutettavana Sly Queen ja Jarilla Elsiz. Kuva: Jouni Porsanger

    Ad Summumin omistajiin kuuluu myös Ruonakosken osaomistama ravintolayhtiö. Hän kertoo, että heidän työntekijänsä seuraavat jo mielenkiinnolla hevosen matkaa kohti kilparatoja. Myös asiakkaita on helpompi tuoda lajin pariin hevosen kautta.

    ”Me haluamme olla mukana kehittämässä raviurheilua ja tuoda mukaan uusiakin harrastajia. Jos lajin markkinoinnissa keskitytään vain vanhoihin harrastajiin, pääty tulee äkkiä vastaan”, Ruonakoski sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Jari Ruonakoski painottaa, ettei kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta voi jämähtää paikalleen.

      Ravit | Tapahtumajärjestäjän silmin ravipäivä on keskeneräinen tuote

    • Reijo Hokkeri kävi Vermossa viime vuonna Tetrick Wanian kilpailun yhteydessä.

      Ravit | Yksi kysymys vaimolle vei maailmalle ‒ Reijo Hokkeri ja Outi Kujala ovat viihtyneet Saksassa jo 28 vuotta

      Tilaajalle
    • Eläinrakkaat Eveliina Lehtovaara ja Tony Lindvall vitsailevat shetlanninponi Kössin seurassa, että onkin kulunut ”pitkä aika, kun lauma on kasvanut”. Jokainen uusi eläin tarvitsee kuitenkin heidän sanojensa mukaan ”priimat” tilat ja tontillakin saisi olla enemmän kokoa.

      Matkailu | Koronantuomista turkulaisista kehkeytyi maalaiselämän kestäviä tarvasjokelaisia – Tony Lindvall kaivaa Eveliina Lehtovaaran miljoonista ideoista parhaat

      Tilaajalle
    • Kaikki työ kelpaa. Viivi Pirinen hallitsee tilanpidon kaikki osa-alueet, lannanluonnista lypsytöihin ja hevosen kengityksistä konehommiin. ”Ostin itselleni joululahjaksi kaivinkoneen. Viime vuonna vastaava lahja oli traktori”, Haapaveden maajussitar paljastaa

      Maatalousyrittäjät | Viivi osti tilan vieraalta ja ryhtyi maajussiksi – nyt tallissa hirnuu toistakymmentä hevosta ja navetassa märehtii viitisenkymmentä lehmää

      Tilaajalle
    • Tilan eläinkiintiö oli jo täynnä, kun Annukka ­Cederlöf kuuli, että hänen ratsupoliisiaikojensa uskollinen kumppani Derkun oli jäämässä eläkkeelle. Sille hän tunsi olevansa velkaa loppuelämän kodin.

      Lemmikit | Paljasjalkainen helsinkiläinen kyllästyi jossitteluun ja muutti maalle, nyt Tiluksilla tepastelee vaikuttava eläinlauma: "Täällä on tarjolla pala lempeää hyvänolon tunnetta"

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle