• Heikki Koskela muutti Ruotsiin yli 50 vuotta sitten – nyt hänellä on tähtihevonen

    Heikki Koskelan Makalu Doc starttaa keskiviikkona Mantorpissa ja pyrkii sen jälkeen Solvallan klassikkokisaan. Ensi vuonna Koskelan toiveissa ovat Suomen suurkilpailut.
    Tilaajalle
    Heikki Koskela on viihtynyt Ruotsissa jo yli 50 vuotta.
    Heikki Koskela on viihtynyt Ruotsissa jo yli 50 vuotta. Kuva: Thomas Blomqvist / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    6.8.202508:30
    Kaj Närhinen

    Keski-Pohjanmaalta lähtöisin oleva Heikki Koskela suuntasi Ruotsin puolelle töihin ennen armeijaan menoa 1960- ja 1970-luvun taitteessa.

    Melko pian Koskela tekikin koko loppuelämäänsä vaikuttaneen ratkaisun.

    ”Nopeasti ymmärsin kuinka paljon parempi palkkataso rakennusalalla Ruotsissa oli Suomeen verrattuna. Tulin takaisin Suomeen vielä hoitamaan armeijan pois, mutta olin jo ennen sitä päättänyt palata armeijan jälkeen takaisin Ruotsiin”, Heikki Koskela muistelee.

    Koskela onkin asunut Tukholman seudulla koko aikuisikänsä. Rakennusalaa hän opiskeli ruotsalaisessa oppilaitoksessa.

    ”Kyllähän siinä ruotsin kieli tarttui väkisellä mukaan opiskeluiden ja sitten työn kautta. Olin valtaosan työurastani rakennusinsinöörinä Peabin leivissä. Eipä siellä paljoa suomea puhuttu”, Heikki Koskela naurahtaa.

    Eläkkeellä Koskela on ollut jo kymmenisen vuotta. Aika ei ole kuitenkaan käynyt pitkäksi työuran päättymisen jälkeenkään.

    Jo työuransa aikana Koskela pyöritti yhdessä poikansa Jarno Koskelan kanssa suomalaisesta näkökulmasta laajamittaista valmennustoimintaa Taxingen valmennuskeskuksessa Tukholman ulkopuolella. Enimmillään valmennettavia hevosia on ollut pitkälle toistakymmentä.

    Tällä hetkellä vanhemman Koskelan valmennuslistalta löytyy kahdeksan hevosta.

    ”Ollessani työelämässä meillä oli palkattua työvoimaa Jarnon apuna. En silloin ehtinyt olla tallihommissa kovinkaan paljoa, mutta nyt kun olen eläkkeellä, hommaa tehdään oman perheen kesken.”

    Jarno Koskela valmentaa yhdessä isänsä kanssa hevosia Taxingen valmennustilalla Tukholman lähellä.
    Jarno Koskela valmentaa yhdessä isänsä kanssa hevosia Taxingen valmennustilalla Tukholman lähellä. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild

    Raviurheiluun panostaminen ei tule yllätyksenä Heikki Koskelan sukutaustaan nähden. Hänen neljä vuotta vanhempi isoveljensä Erkki Koskela kasvatti lukuisan määrän pääosin Ridgehead-kasvattajatunnuksella nimettyä varsaa.

    Näistä parhaimmat olivat Lady Assassin sekä Ridgehead Victory. Nykyisin Erkki Koskelalla ei enää ole hevosia.

    ”Hevoset tulivat tutuiksi jo lapsuudessa, eikä niistä ole halunnut eroon vanhempanakaan”, Heikki Koskela muotoilee.

    ”Meillä on käsissämme todella poikkeuksellinen yksilö.”

    Heikki Koskela

    Heikki Koskela painottaa ruotsalaisen raviurheilun ainakin vielä tarjoavan melko hyvät ansaintamahdollisuudet. Samalla hän on kuitenkin huolissaan lajin tulevaisuudesta länsinaapurissa.

    ”Harrastajavalmentajien määrä on vähentynyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana todella paljon”, hän muistuttaa.

    ”Vaikka meillä on aika monta hevosta, mekin olemme harrastajia, eli laitamme lajiin paljon omaa rahaamme ja aikaamme. Ruotsalainen raviurheilu ei pitkän päälle pärjää ilman laajaa harrastajapohjaa, eikä nykykehitys ole oikeansuuntainen.”

    Heikki Koskela ei kuitenkaan ole laittamassa pillejä pussiin raviurheilun suhteen. Aiemminkin Ruotsin T75-lähdöissä menestyneet Heikki ja Jarno Koskela ovat saaneet todellisen otsikkohevosen viisivuotiaasta Makalu Docista.

    Viisivuotias ori on voittanut kauden seitsemästä startistaan neljä. Voitoista kolme on tullut T75-lähdöistä ja neljäs Solvallasta. Helmikuussa Makalu Doc voitti Solvallassa Klass I -finaalin. Kesäkuun alussa ori voitti pronssidivisioona karsinnan Mantorpissa uudella rataennätyksellä 09,5a.

    ”Mantorpin jälkeen olimme mukana avoimessa viisivuotislähdössä Solvallassa. Siellä tuli nelossija voimia tallella. Epic Kronos voitti sen lähdön, joten emme ole ainakaan vältelleet kovimpia vastustajia.”

    Koskelan perheen Makalu Doc on voittanut tänä vuonna jo kolme T75-lähtöä. Kuvassa Klass I -finaalin voitto Solvallassa helmikuun alussa.
    Koskelan perheen Makalu Doc on voittanut tänä vuonna jo kolme T75-lähtöä. Kuvassa Klass I -finaalin voitto Solvallassa helmikuun alussa. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild

    Viimeisimmässä startissaan Eskilstunassa ajetussa pronssidivisioonan finaalissa Makalu Doc sijoittui jaetulle toiselle sijalle. Heikki Koskela kehuu urallaan 32 kertaa kilpailleen oriin kehityskaarta. Samalla hän painottaa hevosta valmennetun hyvin varovaisesti koko sen uran ajan.

    ”Sitä on kai yhden kerran jouduttu hoitamaan jaloista koko kilpauran ajan. Emme olleet mukana ikäluokkalähdöissä, vaan ajelimme nuorena vähän tavallisemmissa lähdöissä kilpaa. Vasta nyt viisivuotiskaudella olemme nostaneet rimaa. Hevonen on kehittynyt starttien myötä todella paljon. Eskilstunankin kakkonen tuli todella kovan esityksen jälkeen.”

    Keskiviikkona Makalu Doc kilpailee Mantorpissa pronssi- ja hopeadivisioonien kohtaamisessa. Jos kaikki menee hyvin, Koskela aikoo tämän jälkeen ilmoittaa Makalu Docin parin viikon päästä ajettavaan Margareta Wallenius-Klebergs Pokal -lähtöön.

    Viisivuotiaille rajatussa lähdössä voittajalle on tarjolla peräti 1,5 miljoonan kruunun ykköspalkinto. Kisaan on ollut erittäin vaikea päästä mukaan, mutta Koskela toivoo Makalu Docin karsintapisteiden riittävän.

    Malaku Doc voitti pronssidivisioonan Mantorpissa toukokuun lopulla uudella rataennätyksellä 09,5a.
    Malaku Doc voitti pronssidivisioonan Mantorpissa toukokuun lopulla uudella rataennätyksellä 09,5a. Kuva: Maria Holmén / TR Bild

    Koskela suhtautuu Josefssonin perheen kanssa yhdessä omistamansa oriin tulevaisuuteen vuosien tuomalla realismilla.

    ”Meillä on käsissämme todella poikkeuksellinen yksilö. Mikäli se vain saa olla terveenä, pitäisi sen kehittyä ensi kaudellekin. Silloin meitä kiinnostavat kaikki lähdöt, mutta nopeastihan tilanteet hevosten kanssa muuttuvat”, muistuttaa Heikki Koskela.

    Heikki Koskelan haaveena olisi saada osallistua synnyinmaansa suurkilpailuihin Makalu Docilla tulevina vuosina.

    ”Olisi mielenkiintoista nähdä mitä vauhteja ori polkisi Mikkelin nopealla radalla. Vähän leikittiin ajatuksella St Michel -ajosta jo tällä kaudella, mutta palataan suurkilpailuihin toivottavasti sitten ensi kaudella. Ori saa voittosummallaan vielä osallistua Ruotsin hopeadivisioonaankin.”

    Yli 50 Ruotsissa vietettyä vuotta eivät ole vieneet Heikki Koskelalta suomen kielen taitoa. Paluu Suomeen eläkepäivien viettoon ei ole kuitenkaan ajankohtaista.

    ”Kyllä elämän perusasiat ovat olleet täällä jo pitkään. Suomen kieltä olen yrittänyt pitää yllä mahdollisimman paljon yllä. Raviurheilun puolesta Ruotsissa on parempi toimia. Meillä on tulossa nuorempia varsoja radalle. Ei into raviurheiluun ole hävinnyt vuosien saatossa, päinvastoin.”

    Heikki ja Jarno Koskela eivät ole ainoat suvun edustajat ruotsalaisessa raviurheilussa. Heikin veli Erkki Koskela asui itsekin välillä Ruotsissa, mutta asettui lopulta Suomeen. Erkin poika Juha Koskela puolestaan muutti perheineen Ruotsiin koronakeväänä 2020.

    Juha ja Tiina Koskela ovat pitkän linjan raviammattilaisia ja heidän tyttärensä Frida ja Viivi Koskela ovat ajaneet kilpaa poneilla ja Frida tänä vuonna myös hevosilla.

    ”On ollut mukava seurata seuraavankin sukupolven edesottamuksia”, Heikki iloitsee.

    Lisää aiheesta
    • Decision Maker sijoittui Vermon Finlandia-Ajossa kolmanneksi toukokuussa.

      Ravit | Ruotsin Toto75-karonkka: Decision Maker kuritti oriita ja ruunia kultadivisioonassa

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle