• Marko Hakkaraiselle uusia vahvistuksia - "Vetäydytään metsän suojiin"

    Marko Hakkaraiselle tuli uusia vahvistuksia, mutta lokakuu menee tallilla vielä pitkälti ilman kilpailuita.
    Marko Hakkaraiselle tuli uusia vahvistuksia, mutta lokakuu menee tallilla vielä pitkälti ilman kilpailuita. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    7.10.201820:46
    MT toimitus

    Marko Hakkaraisen talliin tuli loppuviikosta kaksi mielenkiintoista uutta hevosta, mutta muuten tallilla on ollut viime aikoina vastoinkäymisiä.

    Uudet tulokkaat saapuivat Forssasta Vieremälle perjantaina. Marko Hakkaraisen valmennukseen tulivat aiemmin Anssi Nurmisella ollut Valle Streamline sekä Tapio Mäki-Tulokkaan treenissä ollut Gladstone Comery. Valle Streamlinen edellinen startti syyskuun puolivälissä päättyi kakkossijaan montén Pohjoismaiden mestaruudessa. Gladstone Comery puolestaan oli viime tiistaina Forssassa toinen.

    Molemmat tulivat siis starttikunnossa, mutta saavat kotiutua ensin rauhassa uusiin ympyröihin.

    "Vallen kanssa aletaan maanantaina töihin", Hakkarainen suunnitteli. "Sille oli tehty huoltoa ja se oli ollut viimeiset pari viikkoa helpommalla. Ruvetaan liikuttelemaan ja katsotaan, mitä osataan tehdä sen kanssa. Valle Streamline on sikäli tuttu hevonen, että on ollut paljon samoissa lähdöissä kuin meidänkin hevoset. Tarkoitus on kokeilla ajaa kilpaa Bodenissakin myöhemmin."

    "Gladstone Comerysta oli omistajien kanssa puhetta, että annetaan sen ensin katsella muutama viikko, kun se on juuri juossut kilpaa. Sehän on mennyt hyvin viime aikoina ja kunhan on opeteltu talon tavoille, aletaan ajaa kilpaa. Muutama viikko kuitenkin menee."

    Noin kuukausi sitten talliin saapui myös Markku Niemiseltä Vagabondo, joka oli aikanaan Derbyssä viides, mutta ei ole tänä vuonna kuusivuotiskaudella voittanut.

    "Sillä on ollut meillä huonot hemoglobiinit ja punasoluarvot, kuten monella muullakin tallin hevosella", Hakkarainen huokaa. "Joku virus tässä on pyörinyt, sillä hevosilla on ollut tosi huonot punasoluarvot. Hemoglobiinit olivat viime viikolla alhaisimmillaan 104. Viime viikon starttihevoset olivat tosi saamattomia, pyörivät lähinnä jaloissa. En sitten tiedä, ilmoitinko ne vain liian aikaisin starttiin. Ilmeisesti virus on vain vienyt juoksukuntoa, sillä eläinlääkärit eivät ole muutakaan syytä löytäneet."

    Samasta syystä Hakkarainen lähtee matalalla profiililla myös Magic Monday -raveihin Joensuuhun. Lago Negro ja Global Solidarity kisaavat maanantaina T65-pelin viidennessä kohteessa.

    "Lago Negro tulee muutenkin pitkältä tauolta. Se oli väsynyt kesällä ja annettiin tarkoituksella pitkä huili ja kasiradalta pärjääminen on vaikeaa. Global Solidaritylla on tuore startti alla pari viikkoa sitten Kajaanissa, missä se oli hyvä. Rovaniemen startin aikoihin se sairasteli, mutta tauti meni aika pian ohitse. Sille olisi sopinut eturivi paremmin, kymppiradalta ollaan muiden armoilla."

    Maanantain jälkeen Hakkaraisen hevosia nähdään todennäköisesti kilpailuissa vasta lokakuun lopulla tai marraskuussa.

    "Vetäydytään metsän suojiin ja koetetaan saada hevoset sinne tasolle, mille ne kuuluvatkin", Hakkarainen hymähtää. "En tykkää muutenkaan lähteä ajamaan kilpailuihin hiittiä. Haluan, että hevoset ovat kilvanajoiskussa, kun startataan. En nyt ainakaan heti ilmoita hevosia starttiin, vaan treenataan lokakuu kunnolla, jos vain kelit antavat myöten. Kun hevoset sairastelevat, pitää vain olla malttia antaa niiden parantua ja treenata sen jälkeen kunnolla. Ihminen vain on sellainen, että maltti usein unohtuu."

    Anssi Nurmiselta siirtyneen Valle Streamlinen voittosumma on 84 168 euroa. Kuva: Anu Leppänen
    Anssi Nurmiselta siirtyneen Valle Streamlinen voittosumma on 84 168 euroa. Kuva: Anu Leppänen 
    Sami Nummi ja Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Gladstone Comery olivat kokelasmeetingin voittajakaksikko. Kuva: Anu Leppänen
    Sami Nummi ja Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Gladstone Comery olivat kokelasmeetingin voittajakaksikko. Kuva: Anu Leppänen 
    Artikkelin aiheet
    Marko Hakkarainen
    hevonen
    valmennus
    ravit
    virus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle