
Jyväskylän Kalliokylässä asuva Jyri Hellevuo on pitkän kokemuksen ravihevosista omaava harrastajavalmentaja ja kengityksen ammattilainen. Hän innostui opiskelusta kypsässä iässä ja pääsi kovan työn jälkeen opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon liikuntatieteitä.
Hellevuo on opiskeluissaan paneutunut ravihevosten valmentamiseen liittyviin aiheisiin, vaikka tiedekunnassa on tähän asti tutkittu ihmisiä.
”Kun ensimmäistä kertaa hain yliopistoon ja haastattelutilanteessa kysyttiin, että mitä sinä haluaisit tutkia, niin vastasin, että ravihevosten valmentamista. Siinä tuli kommenttia, että tämmöistä meillä ei ole ennen ollutkaan.”
Hellevuo korostaa, että on saanut hyvän vastaanoton ja tarvittaessa apua niin henkilökunnalta kuin opiskelijoiltakin.
Ohjelmassa kerrotaan Hellevuon näkemyksiä ravihevosten valmennuksesta, jotka perustuvat hänen opinnoissaan tekemiin tutkimuksiin. Tulevaisuudessa siintävät kenties myös opinnot tohtoriksi ja ja tutkimustyön jatkaminen.
”Jos ihmisvalmennus ei ole vielä valmis, niin miten hevosvalmennus voisi olla”, Hellevuo valottaa tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Hellevuo lähtee helmikuussa opiskelijavaihtoon Italiaan Palermon yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Hellevuo kertoo matkansa aikana kuulumisiaan opiskelusta ja ravitalleilta myös MT:n lukijoille videoiden muodossa.