• Kuningatarkilvan maililla ratkaisun makua, kun Jockas Rita hallitsi mielin määrin

    Kuningatarkilvan mailista odoteltiin sähäkkää vauhtijuhlaa, mutta taktiikkakisa saatiin. Jockas Rita ja varsinkin sen ohjastaja Santtu Raitala saivat tehdä melkeinpä mitä halusivat.
    Tilaajalle
    Santtu Raitala sai tyylitellä Jockas Ritan rattailla.
    Santtu Raitala sai tyylitellä Jockas Ritan rattailla. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    2.8.202614:45
    Riku Niittynen
    Ylöjärvi

    Kiihdytyksessä oli tavallaan jo ratkaisun makua kokonaiskisaakin ajatellen, kun ensin keulaan mennyt avausmatkan kakkonen Villilotta antoi piikkipaikan Lumi-Oosalle, ja ennen kaikkea jäi sen selkään sisäradalle.

    Tämän seurauksena kisaa johtava ja kuningattaren viittaa hallussaan pitävä Jockas Rita sai marssia ilman otsaryppyjä kärkeen.

    Asetelma oli Jockas Ritan ohjastaja-valmentajalle Santtu Raitalalle herkullinen. Kaksi kovimmista vastustajasta, Villilotta ja Lumi-Oosa vaikuttivat olevan ja lopulta myös olivat keulavaljakon pussitettavissa.

    Rinnalle ei tullut liioin vauhdin vaatijoita. Lauantain avausmatkalla alun laukkaansa sortunut, mutta hyvin viidenneksi kirinyt Antti Tupamäen ajokki Landen Iita eteni rauhallista tahtia keulan rinnalle.

    Loppua tultiin lujaa, 20,0-tahtia viimeiset 500 metriä, joskin keulahevosella ei vaikuttanut olevan missään vaiheessa kaikki pelissä.

    Silti se irtosi muista ykköseksi. Landen Iita nousi hyvällä spurtillaan kakkoseksi mahdollisesti vakavimmaksi kuningattaren haastajaksi. Lumi-Oosa jäi keulahevosen peesistä maalisuoralla ja Villilotta menetti asemia sen perässä.

    ”Jockas Rita tuntuu olevan niitä hevosia, jotka vain kasvavat ison yleisön edessä”, Santtu Raitala hehkutti radan voittajahaastattelussa.

    ”Se on minun kokemukseni perusteella ominaisuus, jota oikein hyvillä hevosilla esiintyy usein. Saimme sellaisen juoksun, jonka halusimmekin, mutta on sellainen tunne, että tämä vähän rauhallisempi startti sopi kaikille kilpailijoille. Lauantailta oli alla raju ennätysvauhtinen rykäisy, ja tässä oli hyväkin säästää vähän voimia viimeiseen koitokseen.”

    Jockas Rita on aloittanut kuningatarkisan kahdella voitolla. Anniina Pekonen on tamman hovihoitaja.
    Jockas Rita on aloittanut kuningatarkisan kahdella voitolla. Anniina Pekonen on tamman hovihoitaja. Kuva: Elina Paavola

    Santtu Raitalan arvio loppusuorasta vahvisti näkemyksen siitä, että kuningattaren kaikkia voimia ei tarvinnut tässä osalähdössä käyttää.

    ”Annoin Ritan rullailla loppumetrit.”

    Kisan luonteesta kertoi Jockas Ritan voittoaika 24,7a. Lauantaina ajetulla puolta kierrosta pidemmällä avausmatkalla Jockas Ritan voittotulos oli 22,8a.

    Antti Tupamäki oli tyytyväinen toisen osalähdön jälkeen, vaikka ero johtavaan Jockas Ritaan ei kutistunutkaan.

    ”Vauhti meni niin hiljaiseksi, että tein ratkaisun ajaa eteenpäin”, Tupamäki kertasi tapahtumia.

    ”Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä saimme mennä rauhassa. Lopussa vauhti ei riittänyt haastamaan keulaa, mutta Landen Iitakaan ei mennyt mitenkään tyhjäksi, joten tässä pääsee ihan mukavista asemista pitkälle matkalle.”

    Kuningatarkisan mailin osamatkan kiihdytyksessä oli ratkaisun makua.
    Kuningatarkisan mailin osamatkan kiihdytyksessä oli ratkaisun makua. Kuva: Anu Leppänen

    Villilotta jäi viidenneksi, mutta jatkaa kakkosena kokonaiskisassa, ja tilanne on sikäli hyvä päätösmatkalle, että voimia jäi varastoon.

    ”Villilotta oli latautunut auton takana, ja ihan täysillä ei voinut ladata alkuun”, kertoi Seppo Suurosen valmennettavaa ohjastava Henri Bollström alun ratkaisun hetkistä.

    ”Siksi Lumi-Oosa pääsi ensi metreillä edelle. Sitten siinä takana oli joku vähän väkinäisempi askel, niin en päässyt kääntämään ulos heti, ja Santtu oli heti lähellä sulkemassa tien.”

    Bollströmillä ei ollut pelkästään huonoja uutisia:

    ”Villilotta tuntui kaikesta huolimatta eilistä notkeammalta. Voimia jäi talteen paljon, ja siksi viimeiselle matkalle lähdetään hyvissä tunnelmissa.”

    Yksi jokerikortti pitkälle matkalle voisi olla aiemman europarlamentaarikon Samuli Pohjamon valmennettava Varjosi rattaillaan Ari Moilanen. Sille jäi jossiteltavaa lyhyellä matkalla yhdeksännellä sijalla, mutta pitkä matka tuntuisikin enemmän sen leipälajilta. Eroa kärkeen on toki jo sekuntikaupalla, mutta pitkät matkat ovat tuneet isojakin muutoksia järjestyksiin.

    ”Varjosi tuli hyvin loppua, kun päästiin”, Ari Moilanen ihasteli.

    ”Voimia jäi paljon talteen pitkää matkaa varten. Sehän voisi olla tamman paras.”

    Kuningatarkilpailun kokonaistilanne kahden matkan jälkeen:

    1. Jockas Rita kokonaisaika 5.10,2

    2. Villilotta +1,2 sekuntia

    3. Akvarelli +1,6

    4. Lumi-Oosa +2,5

    5. Landen Iita +3,5

    6. Rautianna +5,2

    7. Varjosi +5,6

    8. Pirttilän Olga +6,3

    9. Oon Leidi +7,1

    9. Runoneito +7,1

    11. Virran Välke +10,9

    Annan jätti kisan kesken ensimmäisen osamatkan jälkeen.

    Lisää aiheesta
    • Jockas Rita ja Villilotta taistelivat tammojen avausmatkan voitosta rinta rinnan.

      Ravit | Kuningatarkisa on kaikkea muuta kuin ratkennut – huikeat haastajat pakottivat Jockas Ritan venymään Suomen ennätykseen

      Tilaajalle
    • Akvarelli on Henna Latvalalle tuttua hevossukua jo monen sukupolven takaa.

      Ravit | Kuningatarkisan kärkikamppailussa oleva Akvarelli ylitti jo omistajiensa odotukset: ”Sunnuntaihin lähdetään kiitollisilla mielin”

    Artikkelin aiheet
    kuningatarkilpailu
    ravikilpailu
    Jockas Rita
    Santtu Raitala
    suomenhevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle