
Voittoa on ehkä vaikea luvata, mutta kovan Prix de Belgiquessa sunnuntaina startanneen hevosen Björn Goop tallinsa sai. Åby Stora Pris -voittaja viime syksyltä jo toista kertaa, norjalainen Moni Viking, on Goopin vanha tuttu. Hän on valmentanutkin oritta useaan otteeseen. Viimeksi syksyllä, kun se voitti peräkkäin Åbyssä ja Sundsvall Open Trotin sen jälkeen, oli Moni Viking sekä Goopin valmennuksessa että ohjastuksessa.
Valitettavasti myös loukkaantumiset ovat varjostaneet Moni Vikingin uraa. Lokakuussa Moni Vikingin palattua kotiin Norjaan sillä kerrottiin olevan lievä hankosidevaiva. Samanlainen vamma oriilla oli ollut viimeksi vuotta aikaisemminkin. Moni Vikingin omistaja-kasvattaja Jan Lyng on saanut vamman kuntoutettua hämmästyttävän nopeasti, ja ori palasi radoille Belgiquessa.
Moni Viking jäi kahdeksanneksi sunnuntaina Vincennesissä, mutta se oli taustavoimien mukaan valmistautumiset huomioonottaen todella hyvä. Jan Lyng palasi kisan jälkeen Norjaan ja hevonen jäi Björn Goopin talliin Grosboisiin valmistautumaan Prix d’Ameriqueen. Lauantaina jäi pois Goopin suuri tähtiajokki Calgary Games, mutta sunnuntaina hänellä oli siis jo uusi ohjstettava Prix d’Ameriqueen.
Goop on syksyllä ja talvella menettänyt tavallaan jo kaksi potentiaalista Prix d’Amerique -hevosta. Ensin loukkaantui hänen oma valmennettavansa San Moteur, joka meni ME-tuloksen 09,7 täydellä matkalla elokuussa viisivuotiskisa Jubileumspokalenissa Solvallassa. Viime viikonloppuna katosi myös toinen hänen Amerique-toivonsa Calgary Games, kun oriin kerrottiin sairastuneen kurkunpään tulehdukseen.
”Seurasin tietysti jännittyneenä ja suurella mielenkiinnolla Moni Vikingin starttia, kun oli jo puhuttu ennen kisaa, että se jäisi meidän talliimme, jos kaikki menee hyvin”, Björn Goop kommentoi ATG Liven lähetyksessä norjalaisen Ranskan ravien asiantuntijan Kristin Riise Ødegårdin haastatelussa.
”Oli suuri ilo nähdä tuttu ori taas hyvänä vaikeuksien jälkeen. Hevonen väsyi loppumetreillä, mutta se oli juuri sellainen, mitä toivoimmekin omistajan kanssa. Niin sen pitikin väsyä tässä kohtaa. Toki on liikaa odottaa mitään voittoa tällä valmistautumisella Prix d’Ameriquesta, mutta varmaankin ori menee vireessä eteenpäin saatuaan startin ja vähän treeniä.”
”Matthieu Abrivard ajoi sillä nätin reissun Prix de Belgiquessa, kuten oli sovittu. Jos se saa samanlaisen reissun ja on vähän tuuria Ameriquessa, voimme olla palkinnoilla. Sen jälkeen Prix de France helmikuussa ja mahdollisesti Criterium de Vitesse Cagnes-sur-Merissä maaliskuussa voivat olla jo eri juttu. Moni Viking on sellainen hevonen, että sillä voi lähteä pärjäämään kaikissa kisoissa. Ori on kärsinyt loukkaantumisista, mutta se tulee myös näköjään aina takaisin: mahtava hevonen!”