

Oulun Kuninkuusraveissa oli hevosmaailman näkökulmasta arvovaltainen vieras Italiasta, maan kasvattajajärjestön puheenjohtaja Roberto Toniatti Venetsian läheltä.
Toniatti on noin sadan siitostammansa kanssa Euroopan merkittävimpiä kasvattajia ja myös viininviljelijä, kuten Veneton seudulla on tapana. Toniatti häikäistyi Kuninkuusraveista.
Roberto Toniatti on kokenut useimmat suuret ravitapahtumat maailman turuilla, mutta Kuninkuusravit Oulussa viime viikonloppuna olivat uusi ja uudenlainen kokemus. Toniatti oli paikalla poikansa Domenicon kanssa pääkilpailuun osallistuneen Wertin omistajakaartiin kuuluvan ystävänsä Juha Vidgrénin kutsumana perjantaista maanantaihin.
”Juha oli puhunut asiasta aikaisemminkin, ja nyt hän sanoi, että teidän pitää tulla”, Roberto Toniatti myhäilee.
”Ymmärsin, että kyseessä on iltaraveja isommat kisat, mutta en voinut kuvitellakaan millaisesta tapahtumasta on kyse. Hevosrakkaus huokuu kaikesta menosta ja tunnetaso on ihan äärimmäisen korkealla jokaisella läsnäolijalla. Tämä tunne pitäisi jakaa maailmalle kaikille raviharrastajille. Teidän suomalaisten kannattaa olla ylpeitä tästä.”
”Mutta että tällaista! En osannut aavistaa tätä ollenkaan!”
Roberto Toniatti äityy ihmettelemään, miten Kuninkuusravit eivät ole nykyistä kuuluisampi tapahtuma maailmalla.
”Toki kyse on kylmäveriravureista, jotka ovat hieman eksoottisempia kuin lämminveriravurit. Sittenkin kyse on samasta asiasta, rakkaudesta raviurheiluun. Suomenhevonen on suomalaisille tietenkin vielä oma legendansa sotahevostaustoineen”, hän tietää.
Toniatti muistuttaa kylmäveriurheilunkin olevan kansainvälistä. Kuninkuusraveissa hän näkee paljon potentiaalia.
”Maailma tuntuu kutistuvan: ihmiset käyvät entistä enemmän tutustumassa uusiin kulttuurillisiin asioihin. Tuote Kuninkuusraveissa on kunnossa. Liian harvat maailmalla vain tietävät, miten upeasta tapahtumasta on kyse. Tiesin että St Michel on upea tapahtuma. Se onkin tunnetumpi juttu maailmalla. Mutta että tällaista! En osannut aavistaa tätä ollenkaan!”

Jos Roberto Toniattin kaltainen lämminverilegendakin lämpiää Kuninkuusraveille näin palavasti, on pakko uskoa suomenhevoskruunajaistemme vetovoimaan.
”Ei tällaista ole missään, ei Italiassa ainakaan. Parhaat ravikilpailut ovat toki suuria tunne-elämyksiä joissain upeimmissa tapauksissa, Elitloppetissa ja Prix d’Ameriquessa. Mahdollisimman monien pitäisi kokea näitä elämyksiä, jotta lajimme vetovoima säilyisi.”
Roberto Toniatti perheineen on ravijalostuksen eurooppalaisia jättiläisiä. Toniattit ovat useammassa polvessa jalostaneet kymmeniä maanosan huippuja. Allevamenti Toniatti -siittolassa on vuosikymmenten aikana vaikuttanut moni merkittävä ravuriori ja -nimi.
Bengurion Jet (Maharajah) on ennätyksellään 08,7a nopein Toniattien kasvattama hevonen.
Jalostuksellisesti merkittävin tilalla vaikuttanut ori lienee 1970-luvulta alkaen vaikuttanut amerikkalais-ranskalainen Sharif di Iesolo (Quick Song), joka näkyy useiden nykyhuippujen, muiden muassa Varennen (Waikiki Beach) ja Calgary Gamesin (Readly Express) sukutauluissa.
Myös Toniattien Eurooppaan ostama Supergill (Super Bowl) on todella monessa huippuhevosen suvussa mukana. Tällä hetkellä Toniatteilla astuvat muun muassa mainittu Bengurion Jet, Twister Bi (Varenne), Dontyouforgetit (Cantab Hall) ja Vitruvio (Adrian Chip).
”Love Youn lahjakas poika Axl Rose kuoli viime viikolla”, Roberto Toniatti huokaa.
”Toivoisin Euroopan löytävän kasvatusmielessäkin yhteisen sävelen.”
Jalostustoiminnan aloitti Roberton isä Domenico Toniatti jo yli 50 vuotta sitten. Isoisänsä mukaan nimetty, Oulussa isänsä kanssa Kuninkuusraveja ihastellut nuorempi Domenico Toniatti ehkä jatkaa toimintaa jonakin päivänä.
”Maailmantilanne on mikä se on, ja tässä tarvitsisi tosin kristallipalloa nähdäkseen tuleville vuosille. Pojallani on sydäntä hevosille, kuten tästä reissustakin näkee, mutta hän on myös allerginen tasan yhdelle asialle tutkimusten mukaan: hevosille. Aika näyttää.”
Roberto Toniatti on viime vuosikymmeninä onnistunut jalostamaan liki loputtoman luettelon Jet-huippuhevosia.
”Olemme olleet onnekkaita. Ehkä merkittävin yksittäinen tekijä jo pitkään on ollut todella hyvät suhteet nyt jo edesmenneeseen Menhammarin valtiattareen Margareta Wallenius-Klebergiin. Niillä suhteilla olemme päässeet astuttamaan hyvin viime aikojen huippuoreilla. Onneksi Margaretan lapset vievät eteenpäin Menhammarin merkittävää perintöä.”

Tällä hetkellä Toniatti on kiireinen muun muassa 8. syyskuuta Busto Arsiziossa Milanon lähellä starttaavan huutokauppatapahtuman kanssa. Uudistunut tapahtuma liittää yhteen Italian suurimman laatuhuutokaupan ITS:n ja kasvattajien oman huutokaupan.
Neljän päivän aikana myydään 300 varsaa ja uutuutena on muun muassa hinnasta saatava alennus, jos varsan maksaa hyvin nopeasti.
”Siinä voi saada merkittävänkin alennusprosentin. Avauspäivänä on myynnissä kalliita varsoja, mutta esimerkiksi kakkospäivänä tarjolla on myös kovia varsoja, joita voi saada hyvinkin edullisesti. Toivoisin Euroopan löytävän kasvatusmielessäkin yhteisen sävelen: saada parhaat puolet esimerkiksi suomalaisista ja italialaisista lämminverisistä yhdistymään.”