Tulos tehtiin kesäkuussa Saksassa Euroopan GP:n osakilpailussa Ride-2-3-4-radalla. Siinä ratsastetaan laukassa kuudesti 90 metrin pituinen rata, jossa on noin 8 metrin etäisyydellä baanasta ensin kahdesti kaksi taulua, sitten kahdesti kolme taulua ja lopuksi kahdesti neljä taulua. Eelis Lummaa kertoo, että yksikään nuoli ei mennyt ohi, mutta suoritus ei ollut täydellinen. Maailmanennätys tuli yllätyksenä.
”Hevonen meni aika lujaa, ja osuin aika hyvin”, hän summaa.
Ratsastusjousiammunta on perinteistään huolimatta nuori laji, ja siinä ennätykset ovat usein nuorten harrastajien hallussa. Lummaan junioriluokassa ampuma tulos on radan yleinen maailmanennätys.
Lummaa kertoo ampuvansa mielellään nopeasta vauhdista, ja nopeudesta saa myös lisäpisteitä.
”Tuolla radalla aikaleikkuri, jonka jälkeen ajasta saa miinuspisteitä, oli 14 sekuntia. Minun nopein ratani oli 8 sekuntia, hitain 9 sekuntia”, Lummaa kertoo.
Hän selittää, että kovassa vauhdissa pitää osata ampua vähän ennakoiden, ei ihan kohdalta, jolloin osumistarkkuus yleensä kärsii. Hänelle itselleen nopeus kuitenkin sopii.
”Jos mennään liian hitaasti, en malta odottaa”, hän sanoo.
Juuri nopeus ja tapahtumarikkaus houkuttelivat hänet lajin pariin. Lummaa ratsasti ehkä vuoden verran ihan pikkutenavana, mutta sitten hän lopetti sen ja alkoi keskittyä kilpauintiin. Kun koronan aikaan uimahallit menivät kiinni, poika löysi tiensä Kylämäen hevostilalle jokaviikkoiselle ratsastusjousiammuntatunnille. Kesäisin hän ampuu myös Raisiossa TP-tallilla.
Kun syksyllä 2020 uimahallit aukesivat taas, Lummaan piti päättää, jatkaako ratsastusjousiammunnassa vai alkaako treenata uintia seitsemän kertaa viikossa. Hän valitsi ratsastusjousiammunnan, eikä ole katunut. Lummaa tykkäsi uida kilpaa, mutta treenaaminen on ratsastusjousiammunnassa hänen mielestään miljoona kertaa kivempaa.
Lummaa tykkäsi uida kilpaa, mutta treenaaminen on ratsastusjousiammunnassa hänen mielestään miljoona kertaa kivempaa.
”Uimatreenit ovat sellaisia, että vaan uidaan, eikä mitään tapahdu. Olet siellä omassa kuplassa ja katsot altaan pohjaan”, hän kuvaa.
Omaa hevosta hänellä ei ole, eikä se välttämättä olisi edes hyväksi. Kilpailut ratsastetaan lainahevosilla, joten hevosen vaihtumiseen pitää tottua.
Treenit Lummaa tekee melkein pelkästään suomenhevosille. Rotu on osoittautunut lajiin sopiviksi, sillä suomenhevoset eivät säiky helposti, ja ne on helppo kouluttaa jousiammuntaan. Haasteena on ollut lähinnä se, että suomenhevoset ovat usein leveitä, kun taas maailmalla alleen saa usein paljon kapeamman hevosen.
”Mutta ihan hyvin olen pystynyt ratsastamaan millä vaan”, hän sanoo.
Turun lähellä asuva Lummaa aikoo kirjoittaa ylioppilaaksi neljässä vuodessa ja valmistua keväällä 2026. Sen jälkeen kiinnostavat eläinlääkärinopinnot.
Ensi vuonna hän unelmoi ratsastavansa lajin MM-kilpailuissa USA:ssa, silloin jo nuorten sarjassa. USA on lajin isoja maita Ranskan, Unkarin ja Puolan ohella.
Hyvät kilpailuhermonsa Lummaa uskoo kehittäneensä uintikilpailuissa.
”Olen kuullut, ja itsekin todennut, että ratsastusjousiammunnassa kilpailusuorituksessa 70 prosenttia on henkistä ja 30 prosenttia fyysistä suorittamista. Pitää osata pitää pää kylmänä, eikä saa liikaa jännittää”, hän kertoo.