
Jutta Kauttoon on pettynyt. Laitumella seisoo 13 kuukautta vanha, hieno ravisukuinen tammavarsa. Huono puoli on, että Pimuksi kutsutulla hevosella ei ehkä tule olemaan ikinä käyttöä kilparadoilla sen paremmin kuin jalostuksessa.
”Meille on kerrottu, että kilpailuoikeutta hevonen ei tule koskaan saamaan. Jalostusoikeutta keskusjärjestöt selvittävät vielä”, Kauttoon kertoo haikeasti.
Alun perin Jutta ja Jukka-Pekka Kauttoon vain hoitivat varsaa, joka kasvattajalle oli syntynyt. Lopulta varsa jäi Kauttooneille käsiin. Kasvattajan nimeä, isäoriin sekä tamman nimeä ja sukua ei julkaista tässä artikkelissa yksityisyydensuojan nimissä.
”Varsa oli kyllä aikoinaan toivottu ja haluttu. Varsamaksut ja kaikki muutkin maksut suomalainen kasvattaja hoiti ajallaan, eli mitään ei ollut rästissä.”
Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun kasvattajalla alkoi hiipua mielenkiinto varsaa kohtaan. Syystä tai toisesta kasvattaja ei saanut Kauttooneilla hoidossa ollutta varsaa rekisteröityä ajoissa. Emän myötä hevosen olisi pitänyt mennyt Ruotsin rekisteriin. Lopulta Kauttoonit lunastivat varsan itselleen.
”Ymmärsimme, ettei tämän sukuista varsaa voi jättää rekisteröimättä. Teimme välittömästi rekisteröintipaperit Ruotsiin, ja lupasimme tuoda varsa Ruotsiin tunnistettavaksi. Toivoimme, että tamma hyväksyttäisiin, vaikka olimme kolme kuukautta myöhässä.”
Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön Svensk Travsportin (ST) jalostusosaston päätös oli sääntöjen mukainen, mutta tyly. Hevosta ei hyväksytty Ruotsin rekisteriin. Asia käsiteltiin jalostusvaliokunnassa lopulta kolme kertaa lisäselvitysten kera.
”Viimeisin hylky tuli viime viikolla. Kun Pimu hylättiin Ruotsissa, sitä ei voi rekisteröidä Suomeenkaan, koska se rikkoisi UET:n sääntöjä”.
”Mietittiin, että vietäisiinkö hevonen Puolaan tunnistettavaksi, kun Puola ei ole UET:n jäsen.”
Yrityksestä ei rekisteröinti ole jäänyt kiinni, sillä Kauttoonin pariskunta on ollut aktiivinen sekä ST:n että suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen suuntaan.
”Ollaan oltu lukuisia kertoja yhteydessä molempiin järjestöihin. Pyrittiin osoittamaan Ruotsiin, ettei tammaa ole tahallisesti jätetty rekisteröimättä. Tuntuu, että varsa maksaa nyt ihmisen virheestä.”
Säännöt vaativat, että rekisteröitävä hevonen käy Ruotsissa tunnistettavana rekisteröintiä varten syntymävuoden loppuun mennessä.
”Kun tytär lähti tänä keväänä töihin Elitloppetiin, ehdotettiin varsan tuomista hänen mukanaan Solvallaan tunnistettavaksi, mutta sekään ei tilannetta enää auttanut.”
ST:n kasvatuspäällikkö Christina Olsson tunnistaa tapauksen, ja suostuu kommentoimaan sitä pääpiirteittäin.
”Kun rekisteröinti puuttui viime vuoden puolella, olimme yhteydessä jo hyvissä ajoin sen hetkiseen hevosen omistajaan, ja kerroimme rekisteröinnin aikarajasta. Uusi omistaja oli rekisteröinnin kanssa kuukausia myöhässä, joten sääntöjen mukaan jouduimme hylkäämään rekisteröintihakemuksen”, Olsson kertoo.
Olsson valittelee asiaa, mutta korostaa jälleen sääntöjen ehdottomuutta.
”Hakija kävi läpi käytössä olevan valitusprosessin, jolloin myös lakimiehet tutkivat säännökset. Lopputulos rekisteröinnin kanssa oli valitettavasti sama, eli sitä ei sääntöjen puitteissa voinut hyväksyä. Tilanne on tietenkin todella onneton.”
Kauttoon ymmärtää, että säännöt ja aikarajat ovat olemassa. Tilanne kuitenkin turhauttaa.
”Ymmärrän, jos maksut olisivat hoitamatta, mutta kaikki muu on kunnossa, paitsi rekisteröinnin aikataulu. Samalla puhutaan, ettei yhtään varsaa ole varaa menettää. Kuka hölmö teettäisi tämän sukuisen varsan vain jättääkseen sen tahallaan rekisteröimättä? Olisiko tilannetta voinut kuitenkin käsitellä yksittäistapauksena?”
Kiviä ei ole jätetty kääntämättä yhtään. On mietitty jopa, vietäisiinkö varsa rekisteröitäväksi UET:n ulkopuolelle.
”Mietittiin, että vietäisiinkö hevonen Puolaan tunnistettavaksi, kun Puola ei ole UET:n jäsen. En tiedä, saisiko varsa siltikään kilpailuoikeutta Suomen radoilla.”
”Olen ollut Hippokseen jatkuvassa yhteydessä ja vielä selvitetään Ruotsin järjestön kanssa, olisiko hevoselle mahdollista saada edes jalostusoikeus. Kilpailuoikeutta ei Hippoksenkaan mukaan tulla saamaan.”
Olsson ei anna myöskään jalostusoikeudelle suuria toiveita, sillä hänen mukaansa säännöt ovat samat sekä kilpailemiseen että jalostukseen.
”Helpompi olisi ehkä pistää varsa laitumelta suoraan monttuun kuin jatkaa tätä lohdutonta taistelua.”
Kauttoon vetoaa, että siitosoikeuden saanti antaisi hevoselle muutakin tarkoitusta kuin tilastohevosen roolin. Kauttoon korostaa, ettei rahallinen tappio ole suurin huoli, vaan iso pettymys järjestelmää kohtaan.
”Helpompi olisi ehkä pistää varsa laitumelta suoraan monttuun kuin jatkaa tätä lohdutonta taistelua”, Kauttoon toteaa sarkastisesti.
Suomen Hippos ry:n toimitusjohtaja Minna Mäenpää ei ota erityistä kantaa tähän tapaukseen, vaan viittaa yleisesti ottaen vallitseviin jalostussääntöihin.
”Kasvattajalla on mahdollista valita minkä maan kantakirjaan ja kilpailurekisteriin hevoset merkitään, ja silloin noudatetaan kyseisen maan sääntöjä. UET:n säännöt luovat pohjan kansallisille säännöille”, Mäenpää toteaa sähköpostitse lähettämässään vastauksessa.
Juttua päivitetty: isäoriita ei valittu yhdessä, vaan kasvattaja valitsi isäoriin yksin. Lisäksi Kauttoonit aluksi vain hoitivat varsaa.