• Aamun tilanne raviradoilla: Ratamestari tyytyväinen Jokimaalla, Oulussa valmistaudutaan eri vaihtoehtoihin

    Kuten joka päivä tällä viikolla, ravien järjestäjät joutuvat katsomaan sääkarttaa sillä silmällä. MT Hevoset teki tilannekatsauksen Lahden ja Oulun ratatilanteesta.
    Torstain ravit ajetaan Jokimaalla. Ratamestari ei ole huolissaan ravien läpiviennistä.
    Torstain ravit ajetaan Jokimaalla. Ratamestari ei ole huolissaan ravien läpiviennistä. Kuva: Juha Tanhua
    MT Hevoset|Ravit
    18.12.202509:15
    Markku Lindström

    Raviviikko jatkuu säiden suhteen haastavissa merkeissä. Peruutettujen Teivon ravien jälkeen keskiviikkona Toto75-ravit saatiin vietyä läpi Jyväskylässä.

    Torstaina raviviikko jatkuu Lahden Jokimaalla. Ratamestari Jouni Kaukinen oli rauhallisissa tunnelmissa ravipäivän aamuna.

    ”Meillä tilanne on tällä hetkellä ihan ok. Radasta voi tulla illaksi vähän raskas, mutta se on ihan ajokunnossa. Näillä mennään ja ravit ajetaan läpi”, Kaukinen vakuuttaa.

    Kaukisen mukaan viikonlopun pakkasjakso ei aiheuttanut Lahdessa sen suurempaa paniikkia.

    ”Lumet otettiin pois, eikä sen jälkeen tarvinnut tehdä mitään ihmeellisempää.”

    Oulun huomisten ravien suhteen joudutaan sääennusteita ja toteutumaa tutkimaan tarkasti. Ennuste lupaa pakkasen antavan torstaina iltapäivällä periksi. Luvassa on vuoroin räntää ja huomenna vesisadetta.

    Pohjolan Hevosystävät ry:n toiminnanjohtaja Marja Pahkala myöntää, että radalla ollaan sään armoilla. Toimenpiteitä tehdään tilannearvioiden mukaan.

    ”Keskustelin aamulla ratamestarin kanssa. Tällä hetkellä radassa on ohut jääpolanne. Jos sääennuste pitää paikkaansa, se kuoritaan huomenna pois, ja ravit ajettaisiin sitten hiekkapintaisella radalle.”

    Vaihtoehtoja joudutaan pitämään avoinna, jos sadetta saadaan aikaisemmin.

    ”Vesisade sulattaa rataa suojaavaa polannetta. Kaikista muutoksista tiedotetaan luonnollisesti hyvissä ajoin. Jos säätiedote pitää paikkaansa, ei olla niin huolissaan.”

    Oulun raveihin ilmoittautui lopulta vain 62 hevosta. Pahkala näkee hevoskatoon montakin syytä. Lähestyvä joulu ja hevosten rokotukset ovat merkittäviä osatekijöitä.

    ”Meillä oli alle viikko sitten viimeksi ravit, mutta sarjat olivat toki erilaiset. Kesähevoset ovat jääneet tauolle, ja välttämättä valmentajilla eivät treenipaikat ole hyvässä kunnossa”, Pahkala pohtii.

    Lisää aiheesta
    • Killerillä tehdään kaikki voitava keskiviikkona ravien järjestämiseksi. Kuvituskuva.

      Ravit | Päivän ravit: Killerillä jännitetään radan kuntoa

    • Teivossa ei ravata tiistaina.

      Ravit | Teivon ravit peruttu

    • Jutta Ihalainen sekä harjoittelija Emma Anttila valmistelevat Dozen of Oystersia starttiin Vincennesissä. Gabrielle Gelormini vastasi ohjastuksesta.

      Ravit | Antti Ojanperän Ranskan yksikkö karanteenissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jokimaan ravit
    Oulun ravit
    Jouni Kaukinen
    Marja Pahkala
    Hevonen
    Eläinurheilu
    Lahden kaupunki
    Oulu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle