

Viime aikoina keskustelua ovat herättäneet päätökset ravilähtöjen toteutumisesta tai perumisesta. Maan päärata Vermo on kahtena keskiviikkona putkeen jättänyt ajamatta kylmäveristen kovimman sarjansa, vaikka sarjaan on ilmoitettu seitsemän hevosta.
Vermon kilpailupäällikkö Jarkko Korhonen on perustellut ratkaisua taloudellisilla ja pelitarjontaan liittyvillä syillä.
Raviradat saavat valtaosan palkintorahoistaan palkintotukena maa- ja metsätalousministeriöltä.
Raviradoille maksettava palkintotuki täsmäytetään vuoden lopulla. Mikäli ravirata ei ole käyttänyt kaikkea palkintotukeaan vuoden aikana, palautuu se maa- ja metsätalousministeriölle. Jos taas palkintoja on maksettu enemmän kuin rata saa palkintotukea, menee ylittävä osuus radan omasta pussista.
Palkintotukikokonaisuuteen liittyy myös yllättävä yksityiskohta, joka osaltaan vaikeuttaa raviratojen kilpailutoiminnan suunnittelua.
Nuorille suomenhevosille ja lämminverisille maksettava 600 euron palkkio hyväksytystä koelähdöstä sisältyy raviratojen palkintotukiin. Jarkko Korhosen mukaan esimerkiksi Vermossa koelähdön suorittaneita, korvaukseen oikeutettuja hevosia on ollut tänä vuonna selvästi enemmän kuin viime vuonna.
”Vermon tämän vuoden koelähtöpotti on jo nyt liki käytetty”, hän toteaa.
”Jos loppuvuoden aikana tulee paljon koelähtövarsoja, joudumme käyttämään lähtöjen palkintoihin budjetoituja rahoja koelähtöpalkkioiden maksamiseen, ja lopulta palkintoja ja palkkioita maksetaan Vermon omista varoista.”
Koelähtöpalkkiot ovat merkittävä tekijä radoilla, joiden vaikutuspiirissä on paljon valmentajia ja nuoria hevosia. Vermon lisäksi tällaisia ovat etenkin Lahti ja Tampereen Teivo.
Tilanteen hankaluuden vahvistaa Lännen ratojen eli Teivon, Forssan ja Turun kilpailupäällikkö Iivari Ingves, joka vastaa myös Kokemäen ja Vermon ravien sarjojen laadinnasta.
”Euromääräisesti heitto voi olla suurta etenkin isoilla radoilla, viisinumeroista vaihtelua kumpaankin suuntaan eli vaihteluväliä voi helposti olla yksien koko arkiravien palkintotuen verran”, Ingves konkretisoi.

Käytettävissä olevan palkintotuen määrä elää vuoden mittaan muutenkin eri syistä, Ingves muistuttaa.
Esimerkkeinä hän mainitsee Forssassa ajettujen Pilvenmäki Specialin karsintojen suuren määrän sekä Teivossa perutun isopalkintoisen Mauri Tuurnan ajon.
”Tein virhearvion Pilvenmäki Specialin karsintojen määrästä ja tuon päivän palkintoylitys on heijastunut muuhun vuoteen niin, että kilpailukysyntään ei ole voinut vastata jakamalla sarjoja läheskään niin paljon kuin kysyntää olisi ollut”, Ingves pahoittelee.
”Mauri Tuurnan ajosta säästyneillä rahoilla taas on saatu tuotua Teivon arkeen lisää kilpailumahdollisuuksia ja parempia palkintoja. Tilanteet elävät ja muuttuvat, ja sen mukaan pitää elää.”
Vermon Jarkko Korhonen on esittänyt maa- ja metsätalousministeriölle koelähtöpalkkioiden maksatuksen siirtämistä radoilta ministeriön vastuulle. Maksatuskäytännön muutosta ei vaikuta olevan näkyvissä.
”Se on kuulemma hankala toteuttaa nykyisessä tukimallissa. Onhan tämä nurinkurinen tilanne. Teoreettisesti ajatellen jokin yksittäinen rata voi saada vuoden lopun raveista todella ison laskun koelähtöpalkkioista. Se on iso lovi täytettäväksi mille tahansa radalle.”
Koelähtöpalkkio maksetaan kaikille hyväksytyn koelähdön suorittaneille nuorille Suomessa syntyneille lämminverisille ravihevosille ja suomenhevosille, jos koelähtö on ajettu tiettyyn päivämäärään mennessä.
Koelähtöpalkkion suuruus on 600 euroa ja sen maksaa ravirata.
Lämminverisistä koelähtöpalkkio maksetaan kaikille 2-vuotiaana hyväksytyn koelähdön suorittaneille. Koelähtöpalkkio maksetaan myös niille 3-vuotiaille lämminverisille, jotka suorittavat koelähdön hyväksytysti toukokuun loppuun mennessä.
Suomenhevosilla ehdot ovat samat, mutta korvaus koskee kaikkia 3-vuotiaita sekä toukokuun loppuun mennessä koelähdön suorittaneita 4-vuotiaita.