• MT: Varikkoalueen valvojan katseen alla

    Heli Hyötyläinen oli maanantaina Sorsasalossa varikkoalueen valvojana. Toimihenkilöt vaihtelevat tehtäviä eri raveissa.
    Heli Hyötyläinen oli maanantaina Sorsasalossa varikkoalueen valvojana. Toimihenkilöt vaihtelevat tehtäviä eri raveissa. Kuva: Antti Savolainen
    MT Hevoset
    24.8.201911:34
    MT toimitus

    Suomen ravi­urheilu ei pyörisi ilman talkooväkeä. Yksi heistä on Heli Hyötyläinen.

    Kuopion Sorsasalon raviradan varikkoalueella hyörii ravien aikana useita vihreäpukuisia toimihenkilöitä. Maanantai-illan tihkusateessa Heli Hyötyläinen  on varikkoalueen valvojana.

    ”Se on vähän niin kuin järjestyksenvalvojan työtä. Katsotaan, että kaikki sujuu ja hoidetaan mahdollisia ongelmatilanteita. Lisäksi ollaan tarvittaessa linkkinä tuomariston ja kilpailijoiden välillä. Pääsääntöisesti vastaanotto ikävillekin asioille on hyvä.”

    Hyötyläinen laskee, että ravien aikana varikolla tarvitaan vähintään kuusi toimihenkilöä ja eläinlääkäri. Tavallinen miehitys on kahdeksan–yhdeksän henkilöä.

    Myös paljon puhuttaneeseen kengitysinformaatioon ja sen ongelmiin Hyötyläisellä on toive.

    Heli Hyötyläinen on menestynyt viime kuukausina hienosti valmentajana. Ruuna Cut Brandy juoksi kesäkuun lopussa Vieremällä alkaneen neljän voiton putken, joka on saanut seurakseen hyvät kakkos- ja nelossijat. Kaikki ovat tulleet monté-lähdöistä.

    Lue koko juttu Maaseudun Tulevaisuuden sivulta. Jutun lukeminen vaatii kirjatumisen, jota voi kokeilla kaksi viikkoa ilmaiseksi. 

    Artikkelin aiheet
    Heli Hyötyläinen
    raviurheilu
    varikkoalue
    Sorsasalo
    Cut Brandy
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle