

Suomenhevostamma Jockas Rita on Suomen johtavan raviohjastajan Santtu Raitalan silmäterä. Seitsemänvuotias tamma on kilpaillut neljän kauden aikana yhteensä 25 kertaa, ja voittoja se on ravannut 24.
Ainoan tappionsa Jockas Rita koki viime lokakuussa laukattuaan 75-finaalilähdössä maalisuoralla. Tuolloinkin Jockas Rita oli matkalla voittoon, mutta laukkasi apuaisan irrottua sen kärryistä. Ennen Kouvolan epäonnistumista Jockas Rita oli voittanut 18 kertaa putkeen.
Sama meno on jatkunut tällä kaudella. Jockas Rita on kilpaillut kolmesti ja voittanut kaikki starttinsa.
Kausi alkoi juhannuksena Nordic Queen -lähdössä Härmän Powerparkissa. Siinä Jockas Rita kohtasi ensimmäisen kerran parhaat aikuiset suomenhevostammat ja kiri loppumetreillä varmasti ykköseksi.
Suur-Hollola-viikonloppuna Santtu Raitala valitsi Jockas Ritalle avoimen tammalähdön sijaan tammojen rajatun tasoitusajon. Senkin Jockas Rita voitti, vaikka ei ollut Raitalan mukaan lainkaan terävimmillään.

Jockas Ritan viimeisin kilpailu on keskiviikolta Vermosta. Raitala kokeili tammallaan ensimmäistä kertaa 3100 metrin matkaa, ja Jockas Rita selvitti kisan täysin tyylipistein. Maalisuoralla tamma lipui hallitusti ohi keulassa juosseen Runoneidon.
Kaiken aikaa Jockas Ritan ympärillä on kihissyt kysymys siitä, ilmoittaako Santtu Raitala sen Oulun kuningatarkilpailuun.
Jockas Rita on osoittanut olevansa yksi rodun parhaista tammoista, ja kykyjensä sekä näyttöjensä puolesta se on itseoikeutettu kuningatarkisahevonen.
Toisaalta Santtu Raitala on kilpailuttanut Jockas Ritaa auringontarkasti ja muutenkin toiminut hevosensa kanssa suorastaan korostetun varovaisin askelin. Kuningatarkilpailu, jossa ajetaan kolme osamatkaa kahden päivän aikana, olisi Jockas Ritalle täysin uudenlainen kokemus. Myös sen kilpailukokemus, vain 25 kilpailua koko uralla, on kuninkuusravitasolle poikkeuksellisen vähäinen.
Kuninkuusravien pääsarjojen ilmoittautuminen päättyy maanantaina. Santtu Raitalalta on kesän aikana kysytty lukemattomia kertoja, aikooko hän ilmoittaa Jockas Ritan kuningatarkisaan. Raitala on kommentoinut asiaa kieli keskellä suuta ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen.
Vermon voittajahaastattelussa Raitala vastasi, että ei rehellisesti osaa vielä sanoa, osallistuuko Jockas Rita kuningatarkilpailuun.
Seitsemänvuotias suomenhevostamma.
Isä Jokivarren Kunkku, emä Cordiitta, emänisä Cameron.
Omistaja Santtu Raitala, Pihtipudas. Kasvattaja Ravitalli Suuronen Oy, Juva. Hoitaja Anniina Pekonen.
Kilpaillut urallaan 25 kertaa. Voittoja 24, lisäksi yksi hylkäys loppusuoran laukasta.
Ennätykset 24,3a ja 26,4. Voittosumma 79 200 euroa.
Suurimmat voitot Tammaderbystä ja Nordic Queenistä.
Nyt ratkaisu on tehty.
Jockas Rita osallistuu kuningatarkilpailuun Oulun Kuninkuusraveissa reilun parin viikon kuluttua – tämä tietysti kaikin normaalein varauksin siitä, että asiat menevät siihen asti suunnitelmien mukaan.
”Vielä Vermon voittajahaastattelun aikaan asia oli ihan oikeasti auki. Halusin nähdä, miten hevonen ottaa pitkän reissun Vermoon lämpimässä kelissä ja palautuu siitä”, Santtu Raitala kertoo.
”Hevonen on iloisella mielellä ja tosi freesin oloinen. Tulee sellainen olo, että ei ole mitään syytä olla lähtemättä mukaan.”
”Kun itselle on tullut olo, että kunkkareihin osallistuminen on hevosen puolesta mahdollista ja oikein, mielestäni sinne pitää silloin lähteä.”
Raitala kertoo ajatuksen kuningatarkilpailuun osallistumisesta heränneen kesän mittaan.
”Ajatuksena oli, että alkukesästä näkisimme, onko kuningatarkisaan osallistumisesta haaveileminen ajankohtaista. Kauden aloitus kuitenkin meni vähän ajateltua pidemmälle.”
Vaikka kilpailukausi alkoi suoraan tammojen huippulähtö Nordic Queenista, ratkaisu ei Raitalan mukaan kertonut rajattomasta uskosta hevosen vireeseen.
”Halusimme kuitenkin heti nähdä, missä Rita menee suhteessa muihin tammoihin. Ja toisaalta olemme urheiluihmisiä, ja tuntui, että on oikein aloittaa tuollaisessa kisassa ja tuollaisessa paikassa. Arvostan todella paljon sitä, mitä Pekka Lillbacka on tehnyt raviurheilun eteen Powerparkin radan rakentaessaan.”
Hieman samalla tavalla Raitala suhtautuu myös edessä oleviin Kuninkuusraveihin.
”Kun itselle on tullut olo, että kunkkareihin osallistuminen on hevosen puolesta mahdollista ja oikein, mielestäni sinne pitää silloin lähteä.”

Mikään itsestään selvyys ratkaisu ei kuitenkaan ollut.
”Olen pohtinut asiaa eniten ehkä siltä kantilta, että hevosella on niin vähän rutiinia starteista. Se on vaakakupin toinen puoli, mutta toisessa vaakakupissa on, että se on koko ikänsä säännöllisesti valmennettu hevonen. Treenikilometrejä on takana paljon.”
Kuninkuusravien kolmen kisan kilpailukonsepti on Jockas Ritalle aivan uusi. Aiemmin tamma on kilpaillut lyhyimmillään viikon starttivälillä, ja yleensä selvästi harvemmin.
”Tietysti sitä on aiempienkin starttien jälkeen tarkkailtu kisan jälkeisenä päivänä todella tarkalla silmällä ja tutkailtu sen olemusta. On arvioitu, onko se meidän mielestämme valmis tällaiseen kilpailuun, ja meidän mielestämme se on valmis.”
Jockas Ritan mukaan lähtemisen myötä kuningatarkilpailusta on helppo ennakoida kahden varsin erilaisen tamman taistelua. Jockas Rita on tietysti toinen suosikeista. Toinen on kolminkertainen ravikuningatar, rodun kaikkien aikojen eniten ansainnut tamma Suven Sametti.
Hallitseva ravikuningatar Suven Sametti on tällä kaudella ollut erittäin hyvä. Se viimeistelee kuningatarkisakuntoaan sunnuntaina Mikkelissä. Samassa kisassa Santtu Raitala ohjastaa kaksi vuotta sitten kuningatarkisan voittanutta Lumi-Oosaa.
”Oulussa Rita saa vastaansa todella kovat kilpakumppanit, joilla on myös järkyttävän kova rutiini Kuninkuusraveista”, Raitala painottaa.