• Kortekallio tulee Vermoon voittamaan Ukkoherralla: "Sen suhteen optimisti - kovasti huolissani suomenhevosesta ja koko urheilusta"

    Ravikuningas Patrikin toinen taustavoima Seppo Suurosen ohella, Juha Kortekallio, pyörittää pientä valmennustallia myös Juvalla. Lauantain Vermon T75-raveihin Kortekalliolla on kaksi hevosta, joista Ukkoherralla on viisi perättäistä tikkua.
    Ukkoherra on Patrikin ja Liisingin miehen Juha Kortekallion uusi voittokone. Kuvassa ohjissa Ari Moilanen - Vermossa lauantaina Iikka Nurmonen.
    Ukkoherra on Patrikin ja Liisingin miehen Juha Kortekallion uusi voittokone. Kuvassa ohjissa Ari Moilanen - Vermossa lauantaina Iikka Nurmonen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    10.12.202118:00
    MT toimitus

    Juha Kortekallion tallin menestyshevosiin on kuulunut myös Kriteriumin voittanut Liising (Patrik), joka oli kova kilpahevonen, mutta siitoksessa ehkä vielä vaikuttavampi. Juuri nyt Kortekalliolla on hyvä usko, että Ukkoherralla (Vixen) pärjätään taas. Sen lähtö ajetaan juuri ennen T75-pelin alkua. Kortekalliolla on mukanaan myös nousuvireinen Harlamov (Liising) iltapäivän avauslähdössä. Sen sijaan urheilun nykytilasta Juvan mies on huolissaan.

    "Tallissa ei ehkä nyt ole mitään suurta tähteä - on tavallisten ihmisten tavallisia hevosia, omia ja vieraita", Kortekallio pohtii.

    "Omia kasvatteja nuoria hevosia on lisäksi, sekä suomenhevosia että lämpöisiä Cold Seastarin varsoja kolme. Suomenhevosissa ei kannata kyllä tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä. Ne saattavat kukkia vanhempinakin, kunhan nuorena löytyy tarvittava fysiikka."

    Tuleeko Vermosta menestystä?

    "Ukkoherralla se varmaankin on aika lähellä. Mitään muutosta ei ole tiedossa, varustuksissa tai vireessä. Tänäänkin on ajettu ja hyvältä tuntui. Yllättävän hyvin se on mennyt. Kesällä alettin vähän tähdätä talveen, kun se ei ole mikään kesähevonen nykyisellään ainakaan, ja se sunnitelma on onnistunut nyt hyvin."

    "Harlamov on tosi epävarma nyt lähdössä, mutta jos ravia päästään, ei sekään ihan ulkona ole: yllätyssauma."

    Mikä on ajatus raviurheilun nykytilasta?

    "Hyvin huolissani olen sekä suomenhevosesta että koko urheilusta. Suomenhevonen on kansallisomaisuuttamme. Vähän tuntuu siltä, että, jos suomenhevosurheilu loppuu, loppuu koko lajikin Suomesta. Hevosmäärien lasku on huolestuttavaa. Kasvattaminen ei ole hyvässä hapessa, kummallakaan rodulla. Suomenhevosihmiset eivät pidä itsestään meteliä, eivätkä järjestä kummoisia protesteja, mutta ei se hyvin mene. Päättäjien kannattaisi miettä, voisiko asialle tehdä jotain?"

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    suomenhevonen
    Juha Kortekallio
    Vermo
    T75-ravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle