• Vuoteen 2199 ulottunut ratsastajan kilpailukielto kumottiin – ”Melkoinen mysteeri”

    Päijäthämäläisen ratsastajan Pinja Halmeen 33 euron maksukiistasta johtunut ylipitkä kilpailukielto on päättynyt mystisellä tavalla.
    Tilaajalle
    Ratsastajan pitkä kilpailukielto on nyt historiaa. Kuvituskuva.
    Ratsastajan pitkä kilpailukielto on nyt historiaa. Kuvituskuva. Kuva: Antti Savolainen
    MT Hevoset|Ratsastus
    15.4.202414:01
    Miia Lahtinen

    Kiista syntyi jo syksyllä 2018. Pinja Halme oli ilmoittautunut estekilpailuihin ja maksanut luokkansa, mutta sittemmin hän kysyi kilpailun järjestäjältä mahdollisuutta vaihtaa toista luokkaansa. Hän ei saanut ajoissa vastausta kysymykseensä, joten hän hyppäsi vain yhden luokan. Kilpailujärjestäjä oli kuitenkin lisännyt hänelle jälki-ilmoittautumismaksun luokasta, jonka hän olisi halunnut hypätä, mutta jota hän ei hypännyt.

    Halme näki tämän epäoikeudenmukaisena ja kieltäytyi maksamasta maksua. Sen takia järjestelmä laittoi hänet kilpailukieltoon vuoteen 2199 saakka. Maaseudun Tulevaisuus uutisoi tapauksesta viime tiistaina.

    Halme toi asian julkisuuteen tämän huhtikuun alussa selviteltyään asiaa pitkään liiton kanssa. Selkkauksen loppu oli yllättävä. Halme kertoo, että viime perjantaina Suomen Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto soitti hänelle ja kertoi, että asiaan ei ole saatu ratkaisua, koska tapahtuneesta ei ole riittäviä todisteita suuntaan eikä toiseen. Hän kuitenkin osasi myös kertoa, että ongelma on silti ratkennut yllättävällä tavalla. Jostain oli ilmaantunut nimetön hyväntekijä, joka on maksanut Halmeen rästimaksun pois. Sen myötä kilpailukielto on poistunut.

    Koivisto kertoo MT hevosille, että hän tutustui tapaukseen, mutta kummallakaan osapuolella ei ollut selvää näyttöä, mitä on sovittu tai ei ole sovittu. Asiaa tutkittaessa kuitenkin huomattiin, että joku on maksanut maksun, jolloin kilpailukielto pystyttiin kumoamaan.

    Koivisto kertoo, että maksua ei ole maksettu KIPA-järjestelmässä vaan käyttäen pankkisiirtoa.

    ”Tässä on ollut joku, jolla on ollut ne maksutiedot”, hän sanoo. ”Melkoinen mysteeri.”

    ”Saa nähdä, miten mun kisahermojen on käynyt tässä tauon aikana.” Pinja Halme

    Nyt Halme ei ole varma, mitä ajatella koko tapauksesta.

    ”Kauheasti olen tätä itse ajatellut, ja moittinut itseäni, kun olen tästä lopusta vähän harmissani. Olisin mieluummin maksanut maksun itse viivästyskorkoineen, jos olisi todistettu, että olen väärässä”, hän sanoo ja painottaa, että koko ajan kyse on ollut periaatteesta, ei rahasta.

    Koivistolle hän on kiitollinen, koska tämä on pyrkinyt selvittämään asiaa hyvässä hengessä. Koivisto oli myös kertonut, että jatkossa toimihenkilökoulutuksissa painotetaan, että kiistanalaisia asioita ei saa jättää roikkumaan.

    Kilpailuihin Halme lupaa nyt mennä, kun pystyy vihdoin ilmoittautumaan.

    ”Ainakin koulukilpailuihin. Estekisoissa kilpaileminen ajatuksena jännittää. Saa nähdä, miten mun kisahermojen on käynyt tässä tauon aikana”, hän hymähtää.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Ratsastajainliitossa pitkä kilpailukielto on tiedossa, mutta ratkaisua ei ole näköpiirissä. Kuvituskuva.

      Ratsastus | Ratsastaja kilpailukiellossa vuoteen 2199 asti − ”En vain voi ymmärtää tätä”

      Tilaajalle
    • Suomen Hevosurheiluliiton perustamisesta kerrottiin tarkemmin Hevoset-messuilla sunnuntaina.

      Hevoset | Suomen Hevosurheiluliitto perustettu – ”Tänä päivänä on olemassa aukko kymmenille tuhansille hevosihmisille, jotka eivät kuulu mihinkään järjestöön”

    Artikkelin aiheet
    Pinja Halme
    ratsastus
    kilpailukielto
    Suomen Ratsastajainliitto
    mysteeritapaus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle