• Kari Lähdekorpi lähti kesken suoran lähetyksen Ravistudiosta keskiviikkona – hermostui hevosten kengättömyyskeskustelusta

    Ohjelman tuottaja Kalle Siira haluaa keskustella tilanteen rauhassa läpi.
    Ravistudion asiantuntijat Kari Lähdekorpi ja Riku Niittynen esittivät erilaisia näkemyksiä hevosten kengättä ajamisesta. Kuvan hevosella on kaikki kengät jalassa.
    Ravistudion asiantuntijat Kari Lähdekorpi ja Riku Niittynen esittivät erilaisia näkemyksiä hevosten kengättä ajamisesta. Kuvan hevosella on kaikki kengät jalassa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    17.9.202013:36
    Kaijaleena Runsten

    Veikkauksen TotoTV-lähetysten vakioasiantuntija, entinen ravivalmentaja Kari Lähdekorpi poistui keskiviikkoiltana kesken Ravistudion lähetyksen studiosta. Nauhalta kuuluu, että hän hermostui keskustelussa toisen asiantuntijan Riku Niittysen kanssa ja jätti työnsä kesken.

    TotoTV:n tuotannosta vastaa Storyteam. Sen tuottaja Kalle Siira ei muista aiemmin tapahtuneen, että suorasta lähetyksestä oltaisiin poistuttu kesken kaiken.

    "Tai EM-raveissa Karin hevonen voitti ja hän poistui välillä käymään palkintojenjaossa. Mutta se oli siis ihan erilainen tilanne."

    Siira ei ota kantaa, vaikuttaako kiista siihen, keitä ravistudion asiantuntijoina nähdään jatkossa. "Keskustelemme asian keskenämme. Ei tässä ole mielestäni sen ihmeempää."

    "Pitää aina jutella ihmisten kanssa. Tilanne näyttäytyy sitten aina ihan eri tavalla. Ei ole koskaan ollut tilannetta, ettei olisi voinut jutella, kun akuuteimmat käänteet ovat menneet ohi", myös kriisiviestintää yrittäjänä tekevä Siira toteaa.

    Lähdekorpi ja Niittynen kävivät Ruotsin lähtöjen kohdalla keskustelua uutisesta, jonka mukaan Saksassa on laadittu kenkäpakko nuorten hevosten lähtöihin.

    Lähdekorpi katsoo, että ammattivalmentajat kyllä osaavat lukea hevosiaan ja käyttävät kenkiä, jos hevosen kaviot ja olosuhteet sitä vaativat.

    Niittynen arveli, että Saksan säännölle kuten myös Suomen säännölle kenkien käytöstä on perusteena muun muassa se, että raveissa kilpailee monella eri kokemusmäärällä olevien valmentajien hevosia. Kaikilla ei ole välttämättä yhtä hyvää silmää arvioida hevosen parasta.

    Yhtään henkilökohtaista syytöstä aiheessa ei esitetä. Jostain syystä Lähdekorpi kuitenkin ottaa asian henkilökohtaisesti ja poistuu paikalta jättäen työnsä loppulähetyksen ajaksi kesken.

    ”Riku vei sen niin pitkälle, ettei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kävelemään tai tintata nokkaan”, Kari Lähdekorpi kommentoi tilannetta Hevosurheilulle myöhemmin illalla vähän rauhoituttuaan.

    Hän sanoo kokeneensa pitkän ammattivalmentajan kokemuksensa tulleen kiistetyksi.

    Kari Lähdekorpi sekä Riku Niittynen samoin kuin Ravistudion toimittaja–juontaja Antti Pylkkänen ovat raviurheilun viestintäyrittäjiä, jotka kaikki tekevät raviuutisia tai -ohjelmia myös Maaseudun Tulevaisuudelle ja siihen kuluvalle MT Ravinetille.

    Artikkelin aiheet
    Kari Lähdekorpi
    raviurheilu
    Ravistudio
    hevosten kengättömyys
    TotoTV
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle