• Päivän ravit: Paalun nousukuntoiset suomenhevoset avaavat pelin Kouvolassa

    Juhannus on aivan ovella. Torstaina keskikesän juhlaan otetaan ensitahdit Kouvolassa. Ruotsissa ollaan liikkeellä myöhäisellä aikataululla.
    Rautianna on päässyt kesäksi kovaan kuntoon.
    Rautianna on päässyt kesäksi kovaan kuntoon. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    18.6.202610:30
    Markku Lindström

    Mari Rautiaisen valmentama Rautianna antoi puolitoista viikkoa sitten Lappeessa näytön nousukunnostaan. Vahva, toisen sijan tuonut kiri lupaa hyvää Jarkko Kervisen ohjastamalle tammalle.

    Aivan ykkössuosikin asemaa ei Rautianna Kouvolassa saa, sillä suosikin viittaa – vai pitäisikö sanoa loimea – pitää Onon Nopsavauhti. Ismo Truhposen treenattava oli juurikin yllä mainitun Lappeen lähdön voittaja. Viime startissa Killerillä kiri keskeytyi pahaan laukkaan. Kunto on kuitenkin kaikesta päätellen kova.

    Takamatkalta kärkeen yrittävät muun muassa Birger ja Tatuari, jolle tämä startti on viimeinen oriina. Terho Rautiainen kertoo Tatuarin ja muiden juhannuksena starttaavien hevostensa kuulumiset torstaina MT Hevosissa.

    Myös lämpöisten ykkössarja on tasoitusajo. 60 000 euron paalu saa 20 metrin etumatkaan avoimen takamatkan hevosiin nähden. Paalun kovin kasvo on Maxihill Trot, vaikka sen Forssan esitys ei ollutkaan odotetun terävä.

    Takamatkan ankarin voiton tavoittelija lienee Global Beware. Tapio Perttusen valmentamat hevoset ovat jo pitemmän aikaa kilpailleet mainiossa iskussa, eikä Lappeessa pitkällä kirillä voittanut Global Beware tee poikkeusta.

    Kouvolassa ohjelmassa on myös kolmivuotiaiden lämminveristen Kymenlaakso-sarja sekä amatööriohjastajien SM-liigalähtö. Jälkimmäisessä ohjastaa muiden mukana Lappeen raviradan toimitusjohtaja Teemu Keskitalo.

    Danneron ravit alkavat vasta kello 21.00 Suomen aikaa. Niinpä myös Toto64-peli starttaa tavallista myöhempään, eli vasta kymmenen jälkeen.

    Illan päälähtönä ajettavan High Coast Midnight Racen suosikki on Daniel Redénin neljävuotias jenkki Uno U.S. Tosin toukokuun alussa Solvallassa oriin menossa ei ollut samaa lentoa kuin huhtikuussa Gävlessä.

    Pientä ideaa voisi olla Ajlexes Hansissa, vaikkei Tomas Petterssonin valmennettava ole kauden kuudessa startissa vielä voiton makuun päässytkään.

    Ruuna osoitti Bergsåkerissa vajaa kuukausi sitten kunnon olevan kohdillaan. Pettersson ampaisi keulaan, josta valjakko johti pitkään. Ajlexes Hans ei luovuttanut missään vaiheessa, ja vain kaksi kovanaamaa paiskasi lopussa ohi. Lyhyen matkan aika 10,5a kertoo vauhdista oleellisen.

    Lisää aiheesta
    • Lumettajan laukat eivät Terho Rautiaisen mukaan johdu sen kummemmista ongelmista. Kunto hevosella on kohdallaan.

      Ravit | Terho Rautiaisen juhannus alkaa Kouvolasta ja jatkuu Härmässä – syksyllä nähdään odotettu paluu

      Tilaajalle
    • Pitkään Ypäjällä järjestetty varsahuutokauppa siirtyy tänä vuonna Lahden Jokimaalle. Nyt varsat eivät enää ole yleisön edessä myyntivuorossa ollessaan.

      Ravit | Syksyn varsahuutokaupassa myydään 80 varsaa, kuninkuusraviperjantaina 18

    • Soketti paikkasi laukkansa komeasti Finlandia-viikonlopun startissa ja sijoittui neljänneksi. Kaksi seuraavaa kisaa ori on voittanut.

      Ravit | Soketti Kuninkuusraveihin joko pääkisaan tai montén mestaruuteen: ”Antaisin mahdollisuuden hevoselle”

      Tilaajalle
    • Ravipäivät vähenevät vuodelle 2027, mutta vapaassa pudotuksessa ei olla.

      Ravit | Ravien määrä vähenee hieman ensi vuonna

    Artikkelin aiheet
    kesä ravit
    suomenhevonen
    Kouvola
    Toto64
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle