• Matti Riipisen talli kohti kaikkien aikojen parasta tulosta ‒ kimppaomistajien unelmahevonen saa kiitosta

    Lauantaina T75-kierroksella starttaava Adrasthee sai mielenkiintoisen uuden tallikaverin Ruotsin suunnalta.
    Tilaajalle
    Matti Riipisen valmennettavat ovat menestyneet hienosti kuluvalla kaudella.
    Matti Riipisen valmennettavat ovat menestyneet hienosti kuluvalla kaudella. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    11.10.202317:00
    Kaj Närhinen

    Matti Riipisen Adrasthee (Conway Hall) otti jo kauden yhdeksännen voittonsa viimeisimmässä startissaan lokakuun alussa Lappeenrannassa. Lauantaina tamma starttaa Esa Holopaisen ohjastamana Lahden T75-kierroksen toisena kohteena ravattavassa tammadivisioonassa. Valmentaja odottaa 20 metrin takamatkalta starttaavan tamman pystyvän kärjen tuntumaan.

    ”Takamatkalta tarvitaan kyllä tuuriakin juoksunkulun suhteen. Tamman pitäisi olla yhtä hyvässä kunnossa kuin Lappeenrannassa. Jatketaan ilman etukenkiä”, analysoi Matti Riipinen lauantain tehtävää.

    Lahden lauantainen startti on seitsemänvuotiaalle Adrastheelle jo kauden 32. kilpailu. Valmentajan mukaan tammalle sopii tasainen starttirytmi vuoden läpi. Vuosi alkoi uudenvuoden päivänä kakkossijalla Mikkelistä. Yli puolet kauden starteista ovat päättyneet kolmen parhaan joukkoon.

    ”Adrasthee on kimppaomistajien unelmahevonen. He pääsevät seuraaman säännöllisen tiheästi hevosen startteja. Menestys on tosiaan ollut tälläkin kaudella oikein hienoa.”

    Adrasthee starttaa lauantaina Jokimaalla toisessa T75-kohteessa. Rattailla on kuvan tapaan Esa Holopainen.
    Adrasthee starttaa lauantaina Jokimaalla toisessa T75-kohteessa. Rattailla on kuvan tapaan Esa Holopainen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Laukaassa kotitilallaan hevosia valmentavan Matti Riipisen uusin valmennettava on reilut pari viikkoa sitten Traveran huutokaupasta 80 000 kruunulla huutama Round Cube (Uncle Lasse). Viisivuotiaan ruunan voittosumma on reilut 30 000 euroa. Viimeisin startti on syyskuun alusta. Koko uransa Fredrik B Larssonin valmennuksesta kilpaillut ruuna menestyi viime vuonna mainiosti. Viime kauden 13 startista kahdeksan päättyi kolmen joukkoon ja ruuna juoksi 12,9a ennätyksen täydeltä matkalta. Kuluva kausi on ollut numeroiden valossa pettymys.

    ”Juoksunkulutkaan eivät ole menneet ihan putkeen tällä kaudella. Annetaan mukavaluonteisen hevosen kotiutua kaikessa rauhassa. Se on menestynyt hyvin pitemmilläkin matkoilla Ruotsissa. Oikein mielenkiintoinen hevonen Suomen T75-lähtöihin. Suomessa lähdöissä ajetaan tasaisen reipasta läpi matkan. Sen pitäisi sopia Round Cubelle oikein hyvin. Arvelen sen sopivan myös hyvin talviradoille, sillä on kuitenkin ajettu suurin osa starteista kengät jalassa.”

    Riipisen valmennettavat ovat menestyneet mainiosti kuluvalla kaudella. 11 hevosen tallin kokonaisansiot lähentelevät jo 70 000 euroa, mikä on uusi ennätys sisään ajetussa rahassa. Valmentaja etsii jatkuvasti uusia hevosia ostettavaksi.

    ”Meiltä löytyy 14 hevoselle karsinapaikat. Round Cubenkin ympärille löytyi todella nopeasti omistajakimppa. Suurin osa Round Cuben osaomistajista on ensimmäistä kertaa asiakkainamme.”

    Lisää aiheesta
    • Matti Riipinen on tuoreen yhdistyksen puheenjohtaja.

      Ravit | Killerin alueen hevosammattilaiset perustivat yhdistyksen ‒ puheenjohtaja korostaa liittymiskynnyksen olevan matala

    • MT Ravien jaksossa Matti Riipinen ja Anne Korpinen

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle