• Suomen Toto75-karonkka: Condor Barille ansaittu onnistuminen – Santtu Raitalalle kaksi Toto75-voittoa

    Ravivuoden 2025 ensimmäinen Toto75-kierros ratkaistiin Lahden Jokimaalla.
    Condor Bar oli päätöskohteen paras. Santtu Raitala vastasi ohjastuksesta.
    Condor Bar oli päätöskohteen paras. Santtu Raitala vastasi ohjastuksesta. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen / Suomen Hippos
    MT Hevoset|Ravit
    5.1.202509:30
    Toni Sarkama

    Päivän onnistujat:

    Condor Bar

    Hopeadivisioonan sankariksi kiri Condor Bar. Lähdön suuri ennakkosuosikki oli EL Indeed, joka pääsi etenemään kolmannen radan kautta vetotöihin ensimmäisen takasuoran alussa. Se riitti kuitenkin vain hopeasijaan Condor Barin terävän loppuvedon takia.

    Voittajavaljakko starttasi matkaan haastavalta kasiradalta, mutta sille kävi myönteisiä asioita ensimmäisessä kaarteessa, kun kenellekään muulle edessä ajaneille ei kelvannut juoksupaikka kolmannessa parissa sisällä. Santtu Raitala teki ratkaisun ja ajoi Condor Barin sinne. Ratkaisu tuotti tulosta, sillä kiritilat löytyivät loppukaarteessa. Voitto oli hevoselle ensimmäinen Tero Pohjolaisen valmennuksesta, kenelle hevonen siirtyi viime vuoden elokuussa. Talli Gondolilla baariin omistaa hevosen. Raitala ohjasti Condor Barin lisäksi voiton myös Red Rosan kanssa.

    Cooleri

    Kylmäveristen nousija- vastaan haastajadivisioonan paras oli paalulta startannut Cooleri. Valjakko ei ollut lähtösuoran nopein, mutta Jarmo Saarela eteni määrätietoisesti suojattinsa kanssa johtavan ulkopuolelle, joka oli lähdön pelisuosikki Metsärinteen Rambo. Kolmas puolikas hurjasteltiin 26,5-vauhtia, jonka jälkeen Cooleri sai yliotteen. Tuo piti maaliin saakka hienon esityksen päätteeksi. Dalton Buugi sai tarkan reissun ja oli toinen. Metsärinteen Rambo sijoittui kolmanneksi. Simoset & Mäkijärvet omistavat Samuli Simosen valmentaman hevosen. Jane Lahtinen on kasvattaja. Hanna Mäkijärvi hoitaa ruunaa.

    Goldas Love

    Kierros käynnistyi hienolla voittajalla, kun tammadivisioonan paras oli kolmannesta ulkoa ykköseksi kirinyt Goldas Love. Jukka Torvisen ohjastama tanskalaistamma lähti kiriin 800 metriä ennen maalia ja vastaili varmoin ottein 13,5-vauhtisessa lopetuksessa ykköseksi. Pia Huusari valmentaa Full Send Stablen omistamaa hevosta. Pinja Iltanen on hoitaja ja Tal AB on kasvattanut hevosen.

    Päivän alisuorittaja:

    Speedy Scion

    Lämminveristen haastajadivisioonakarsinnan kuuma nimi oli voitolla Christa Packalénin tallista avannut Speedy Scion. Ruuna oli alkumetreillä selityksittä nopein ja pääsi vetotöihin. Matkavauhti oli toki aavistuksen reipasta ensimmäisen kilometrin osalta, mutta silti esitys jäi turhan vaisuksi pelisuosikin vajottua toiseksi viimeiseksi.

    Lisää aiheesta
    • Välähdys (numero 5) ja Costello ottivat monet kerrat yhteen kilparadoilla, ja nyt ne kamppailevat isäoritilastojen kärkipaikoista.

      Hevoskasvatus | Viesker palasi valtaan isäoritilastossa, Välähdys viime vuoden onnistuja nuorten isäoriina

      Tilaajalle
    • Ilkka Korpi (vas.) kertoo vuosikymmenistään raviurheilun parissa. Haastattelijana on Juha Jokinen.

      Ohjelmat | Sunnuntain MT Hevoset -ohjelmassa tavataan Ilkka Korpi

    Artikkelin aiheet
    Toto75
    ravit
    Santtu Raitala
    Condor Bar
    Lahden Jokimaa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle