

Viime vuonna valiorajan tuloksella 24,8a alittanut Lumi-Rami (Viesker) siirtyi Hannu Pelkosen tallista Jussi Suomisen valmennukseen. Tällä kaudella ainoastaan kolmesti kilpaillut kahdeksanvuotias ori on ollut kuukauden verran Kouvolan seudulla vaikuttavan Suomisen tallissa.
”Se tuli oikein hyvässä kunnossa. Meinasin ajaa sillä melkein heti kilpaa, mutta sitten päätimme kuitenkin antaa sen tottua systeemeihimme. Hevosella on 35 starttiin 21 totosijaa, niin kertoohan se oriin kovasta kapasiteetista”, kehuu Jussi Suominen.
Lumi-Rami on kärsinyt erilaisista terveysmurheista, ja ei ole viime vuosina päässyt kilpailemaan kuin katkonaisesti. Uusi valmentaja on toiveikas Lumi-Ramin suhteen.
”Ihan tarkkaan en tiedä oriin terveyshistoriaa, mutta siltä oli kai operoitu etupolvia vajaa vuosi sitten. Kesällä sillä oli ollut ongelmia allergian kanssa. Mutta se tuntuu tosiaan oikein hyvälle, ja kyllä sen kanssa pitäisi päästä starttiin lähiviikkoina tai kuukauden sisään.”

Suomisen avoimen tason suomenhevosista Sheikki (Liising) ja Veeran Poika (Erikasson) starttaavat viikon kuluttua Vermossa. Toki starttaamisen ehtona on, että lähtöön löytyy tarpeeksi halukkaita osallistujia.
”Olisin ajanut Sheikillä jo pari viikkoa sitten Vermossa, mutta sarja meni peruutukseen. Jos Sheikki alkaa keskittymään juoksemiseen starteissa, on sillä tarkoitus ajaa kilpaa läpi talven. Veeran Pojan kilpailuoikeus päättyy vuoden vaihteessa, joten ajetaan sillä sinne asti tasaisesti kilpaa.”
Killerin kuningatarkilpailussa epäonnistunut Suvelan Unelma (Viesker) palasi radoille syyskuun lopussa. Vermon startti päättyi kuitenkin keskeytykseen. Jussi Suomisen mukaan kahdeksanvuotias tamma saatetaan nähdä vielä startissa tämän vuoden puolella.
”Tamma tuli Vermoon melko suoraan uittovalmennuksesta. Se ei ollut jälkikäteen ajatellen fiksu veto minulta. Tammaa on ajettu koko ajan kotona Vermon jälkeen. Mutta taulu on siinä kunnossa, ettei sitä ilkeä tuoda starttiin, ellei pyörä pyöri kunnolla. Sillä ajettiin kuitenkin viime talvenakin hyvällä menestyksellä kilpaa, niin eiköhän me samalla konseptilla jatketa tulevanakin talvena.”