• Minttu Mäkiselle 11-aikainen Ruotsin-tuonti

    MT Hevoset
    21.5.201917:29
    MT toimitus

    Seinäjoen ratatallilla valmentava Minttu Mäkinen sai lauantaina talliinsa mielenkiintoisen vahvistuksen. 6-vuotias ruuna Earn n’Burn on tienannut 577 900 kruunua ja juossut 43 starttiin totosijat 5-8-5. Ennätys on huhtikuussa juostu 11,0a/1640 metriä.

    ”Hevonen tuli Björn Goopilta hienossa kunnossa. Se on saanut palautua matkasta laitumella ja tarkoitus on ajaa tänään ensimmäisen kerran”, Mäkinen kertoo.

    Hän arvioi, että hevosella voisi päästä piankin viivalle.

    ”Se juoksi 4.5. Örebrossa ja laukkasi hylkäykseen asti, kun kuski käänteli kiriin johtavan takaa. 11-aika ja menestystä siihen paloi. Sitä ennen se meni 13,3a 2640 metriä, joten kunnossa sen pitäisi olla.”

    Mäkinen on etsinyt pitkäaikaisen hevosenomistajansa kanssa hyvää kilpahevosta jo jonkin aikaa.

    ”Yksi hevonen oli kiikarissa aiemmin, mutta se ehti mennä. Tämän kanssa ei kauaa tarvinnut miettiä, kun se tuli tarjolle. Katseltiin Ruotsin lähtöjä ja kyseltiin tutuilta, jotka seuraavat Ruotsin raveja enemmänkin. Kaikkien mielipide oli, että hevonen on rehti ja tulee hyvin loppua, työmiehen oloinen.”

    Earn n’Burnin ympärille rakennetaan kimppa, jossa on vielä pari osuutta jäljellä.

    Lue myös Maaseudun Tulevaisuuden juttu Minttu Mäkisestä "Tavallisten ihmisten tavallisilla hevosilla"

    Artikkelin aiheet
    Minttu Mäkinen
    Earn n’Burn
    ravit
    hevosurheilu
    Ruotsi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle