• Tuittupään menestysvire löytyi ratsastuksesta

    Crossover nappasi ystävänpäivänä uransa toisen T65-voiton. Arkistokuva marraskuulta.
    Crossover nappasi ystävänpäivänä uransa toisen T65-voiton. Arkistokuva marraskuulta. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    14.2.201823:15
    MT toimitus

    VERMO. T65-voittaja Crossoveria on treenattu viimeiset puolivuotta yksinomaan selästä. Ruunan toinen omistaja innostui noin vuosi sitten raviurheilusta yhden tiiviin tuurausviikonlopun aikana.

    Hannu Torvisen ajamana T65-voittoon kirmannut Crossover on ollut nykyisillä omistajillaan Riikka Helasrannalla ja Simo Saarisella viime syksystä saakka. Meneväisen hevosen treeni koostuu pääsääntöisesti ratsastuksesta, mikä on tuloksista päätellen osuva ratkaisu.

    "Se on vähän hankala treenattava rattailta, mutta Riikka rupesi treenaamaan sitä selästä", Simo Saarinen kertoo.

    "Crossover jotenkin rauhoittui kaiken kaikkiaan. Kärryiltä se oli pikkuisen hankala ajaa treeniä. Ei voi ainakaan yksin ajaa hiittiä. Jos olisimme joku iso talli ja paljon hevosia, voisi tietysti järjestää, että voisi ajaa koko ajan selästä. Koska ollaan harrastajia, meidän täytyy sitten keksiä jotakin muuta."

    "Puoleen vuoteen sitä ei ole treenattu rattailta. Riikka ratsastaa sillä paljon metsässä, ylämäkeä ja alamäkeä. Sellaista monipuolista ja kivaa. Siihen on koetettu panostaa, että hevosella olisi hyvä olo. Siitä näkee kyllä heti, jos se hermostuu. Joskus harmittaa kun Crossover on tuittupää ja ranskalainen veri kuohahtaa, mutta toisaalta hevonen on aivan ihana tyyppi. Skaala vain on laajempi kuin monella muulla hevosella."

    Riikka Helasranta on ollut hevosten kanssa tekemisissä pienestä saakka ja työskennellyt nuorempana mm. Ari Hartikaisella. Sen sijaan Simon hevosharrastus on varsin tuoretta sorttia, mutta ravikipinän syttymiseen tarvittiin vain yksi tuurausviikonloppu tallilla.

    "Riikka piti alkuun palavan intohimonsa hevoshommiin vähän piilossa, mutta hän onnistui ympäripuhumaan minut tallille. Oli sellainen viikonloppu, että tallinpitäjä oli Ruotsissa reissussa ja Riikka otti siitä vastuuta. Oltiin kuusitoista tuntia kumpanakin päivänä ja se jotenkin salaman lailla aukaisi silmäni, miten hieno eläin hevonen on ja miten hienoa hommaa tämä on."

    Kun kipinä iskee, se on tunnetusti menoa. Talviviikonlopun ansiosta Simo oli jo viime kesänä aktiivisesti mukana hevosia ajamassa, ja hankki lopulta Crossoverin omaksi hevoseksi. Saarinen ja Helasranta ovat mukana myös kimpparavuri Hijack'emissa, joka on Nina Pettersson-Perklénin valmennuksessa.

    "Hijack'emin myötä Riikankin hevosinto lähti uuteen nousuun. Hän pärjää sen kanssa parhaiten. Riikalla on tietämystä, mitä ravihevoset ovat ja miten niitä treenataan. Olin myös ihan liekeissä viime kesänä ja kävin melkein päivittäin ajamassa. Ajattelin sitten, että haluaisin oman valmennettavan, jonka kanssa pääsisi kokeilemaan eri juttuja", Saarinen kertaa.

    Saarisella on treenikokemusta ihmisurheilusta, sillä hän on harrastanut pitkään pyöräilyä ja triathlonia. Myös testauspuoli kiinnostaa.

    "Olen tutkinut niitä juttuja aika paljon ja ajattelin, olisiko niissä jotain mitä voisi siirtää hevospuolelle. Tällä hetkellä tuntuu, että eipä juurikaan", Saarinen nauraa.

    "Eipä siitä toisaalta haittaakaan ole. Tällaisen Crossoverin kanssa ei pysty ajamaan tarkasti tietyllä rasitusalueella. Sitten kun lähdetään ajamaan reippaammin, se menee ihan täydet. Edelleen näen potentiaalia siinä, miten hevosia voisi tutkia ja testata, mutta katsotaan, voisiko niitä kokeilla Crossoverin kanssa. Hyvinhän se näkyy menevän ilmankin. Sykkeitä toki seurataan koko ajan ja kyllä minä sitä materiaalia analysoin, mutta olen kuitenkin aika hiljaa."

    Oikea T65-rivi, Vermo 14.1.

    T65-1: 9 Tir Du Caux

    T65-2: 8 Huimariina

    T65-3: 11 Sointu-Esteri

    T65-4: 6 Ice Wine

    T65-5: 4 Crossover

    T65-6: 9 Krampus

    6 oikein -tuloksilla saa 482,30 euroa ja viidellä oikein 16,10 euroa.

    Kuvat illan T65-voittajista löytyvät Ravinetin Facebook-sivuilta . Teknisten ongelmien takia kuvat saadaan ladattua sivulle vasta torstaina.

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    ratsastus
    Crossover
    Riikka Helasranta
    Vermo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle