
Mari Leinonen kertoo, että viime päivät ovat olleet rankkoja. Hänen Suomen Hippokselta viime torstaina saamansa kahden vuoden kilpailukielto ja 10 000 euron sakko painavat kymmentä hevosta valmentavan lumijokisen mieltä.
Kun Leinoselle ilmoitettiin Overhead Panelin dopingtuloksesta, hän ei vaatinut B-näytteen tutkimista. Hänen mielestään se olisi vain venyttänyt tilannetta ja aiheuttanut harmia muille.
”Olen kertonut rehellisesti, mikä on tilanne, ja miten olen toiminut. Overhead Panel on tallin paras hevonen, ja sen kilpailukielto olisi jatkunut B-näytteen tutkinnan ajan. Yritin ajatella kaikkien parasta.”
Leinonen on kuitenkin päättänyt valittaa tuomiostaan. Tähän ovat häntä kannustaneet niin tutut kuin vieraatkin ihmiset. Asiaa on tutkittu lakimiehen kanssa.
”Ei B-näyte olisi muuttanut mitään. Mutta tuomion haluaisin uudelleen tarkasteluun, koska tässä ei ole minkäänlaista tahallista tekoa omasta mielestäni. Heillä on erilainen käsitys”, Leinonen viittaa Suomen Hippoksen päättäviin elimiin.
Leinonen ei halua kertoa, paljonko koboltin raja-arvo ylittyi Overhead Panelin kesäkuussa Jyväskylässä otetussa näytteessä. Hän kertoo, että sai tarkan testituloksen itse vasta, kun vaatimalla sitä vaati.
”Johonkin Fabrice Souloyn lukemiin erot olivat hirvittäviä, mutta rangaistus ei niinkään”, Leinonen viittaa viime vuosikymmenen mittavimpaan kobolttikäryyn Ranskassa.

Leinonen korostaa, ettei ollut aikaisemmin kuullut lääkeaineesta nimeltä Hemo-15, joka on tapauksen keskiössä.
”Minä olen niin maalainen reppana, enkä edes tiennyt, että lääke sisältää kobolttia. Tämä tuntuu kohtuuttomalta. Minut tuntevat tietävät, etten tekisi tällaista.”
Lääkeainetta reseptillä määrännyttä eläinlääkäriä Leinonen ei halua nimetä. Neljän päivän varoaikaa hän vakuuttaa noudattaneensa.
”Ennen Jyväskylää väli oli neljä päivää ennen starttia, ja ennen sitä seurannutta Kaustisen starttia viisi päivää.”
Valmentajan mukaan Overhead Panel sai Hemo-15 -lääkkeen kanssa Twydil Hematinic -nimistä rauta- ja vitamiinivalmistetta. Tuotteen maahantuoja on lähettänyt tiedotteen, jossa se korostaa, ettei valmiste sisällä kobolttia.
Mari Leinonen kertoo, että pitää mahdollisena tuotteiden yhteisvaikutuksen aiheuttaneen koboltin raja-arvojen ylittymisen varoaikojen noudattamisesta huolimatta.
”Tehtiin itse laskelmia, ja käytettiin tekoälyä apuna.”
Leinonen ei ole vielä jättänyt valitusta, eikä hänellä ole tietoa sen mahdollisesta käsittelyajasta.
Kilpailukielto alkaa joka tapauksessa 27. elokuuta, kuten Hippoksen päätöksessä on määritelty.
Entä mitä Mari Leinonen aikoo tehdä, jos pitkä kahden vuoden tuomio ei valittamalla lyhene?
”En mä tiedä, katotaan sitten”, Leinonen sanoo hiljaa.
Leinosen valitusaikeista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.