• Ratsukasvattaja ja FWB:n puolestapuhuja Anja Lönnholtz on poissa

    Lönnholtz sai kevään Hevosgaalassa Suomen Hippoksen kultaisen ansiomerkin. Hän oli myös viime vuoden menestyneimmän FWB-hevosen, esteratsu Celtas Quillianin kasvattaja.
    Anja Lönnholtz (vas.) vastaanottamassa Celtas Quillianin palkintoa Helsinki International Horse Show’ssa viime syksynä. Lönnholtz totesi, että Quillianin menestystä on ollut aivan fantastista seurata.
    Anja Lönnholtz (vas.) vastaanottamassa Celtas Quillianin palkintoa Helsinki International Horse Show’ssa viime syksynä. Lönnholtz totesi, että Quillianin menestystä on ollut aivan fantastista seurata. Kuva: SRL/Hanna Heinonen
    MT Hevoset|Ratsastus
    12.6.202410:28
    Miia Lahtinen

    Anja Lönnholtz sairasti vakavasti vuoden verran, mutta viime viikkoon saakka sairauden ajateltiin olevan hallinnassa. Eilen, tiistai-iltana, hän oli jo poissa.

    Vielä viime viikon maanantaina Lönnholtz vastasi puhelimeen ja ajatteli olevansa helteen takia väsynyt.

    ”Hevoset ovat antaneet minulle hirveän paljon. Ne ovat antaneet ihan kaiken, periaatteessa. Sen menestyksen, mitä on ollut. Intohimoa myös. Ja sitä, että voi vähän neuvoa muita, se on ollut mielenkiintoista”, hän sanoi viime viikon maanantaina haikeana, mutta tapansa mukaan innostuneena.

    Lönnholtz sai ensimmäisen poninsa 13-vuotiaana, ja sen kanssa hän kilpaili, myös kiitolaukkaa Käpylässä. Elämäntyö löytyi esteratsujen kasvattamisesta. Hänen kasvattajanimensä Celtas tuli hänen lempiväristään keltaisesta. Aivan viime vuosiin osui Celtas Quillianin nousu Suomen esteratsastuksen huipulle Jone illin kanssa. Se toi kasvattajalle valtavasti iloa.

    Lönnholtz piti omaa tallia Iittalassa viime kesään saakka. Tallista luopuminen oli hänelle surun aihe.

    ”Alkaa poruttaa. Oli se aika shokki, luopua kaikesta. Mutta tällaista elämä on”, hän sanoi.

    Celtas Chibanya laitumella Karijoella.
    Celtas Chibanya laitumella Karijoella. Kuva: Saana Konttinen

    Viimeinen Celtas-varsa syntyy tänä kesänä Karijoella Illeillä tammasta Celtas Chibanya, jonka emänemä on Lönnholtzin yksi kantatamma, Finnderby-voittaja Chigago II.

    ”Make (Markus Lindblom), joka menehtyi, valitsi sille oriin, Don Realin”, Lönnholtz kertoi.

    Lönnholtz ehti kuitenkin valita tammalle vielä yhden oriin, jolla se on tarkoitus siementää, Sanna Illi kertoo.

    Lönnholtz toimi vuosikymmenet FWB-yhdistyksen eli aiemman Ratsujalostusliiton hallituksessa.

    ”Anja oli tuntemistani ihmisistä ylivoimaisesti eniten FWB:n puolesta puhuja, niin henkeen ja vereen sinivalkoinen kuin voi olla”, kuvaa FWB-yhdistyksen puheenjohtaja Håkan Wahlman.

    Hän muistaa Lönnholtzin yhdistyksen tarkasta taloudesta huolehtivana tunneihmisenä, joka kasvatuksessaan painotti nimenomaan tammojen suorituskykyä.

    Hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen kultaisen ansiomerkin perusteissa todettiin muun muassa, että Lönnholtz on ollut mukana kehittämässä nuorten hevosten FWB-jalostusohjelman alaisia kilpailuja ja hän on toiminut useita vuosia Suomen Hippoksen ratsu- ja ponivaliokunnan jäsenenä.

    Hippoksen Heppa-järjestelmästä häneltä löytyy 51 kasvattia, joita on nähty laajalti kotimaisilla ja kansainvälisillä kilpakentillä lähinnä este- ja kenttäratsastuksessa.

    Lönnholz palkittiin vuonna 2023 FWB-yhdistyksen kultaisella ansiomerkillä sekä Helsinki Horse Show’ssa Lauri Jalkasen muistopalkinnolla kilpailun parhaan FWB-hevosen kasvattajana.

    Lisää aiheesta
    • Jone Illi otti Tallinnassa Celtas Quillianilla ensimmäisen kahden tähden voittonsa.

      Hevoskasvatus | Celtas Quillian ja Kulta-ahon Kasimir keräsivät ratsujen suurimmat kasvattajapalkintorahat

      Tilaajalle
    • Markus Lindblom FWB-thdistyksen palkittuna viime keväänä. Kuvassa myös  Anja Lönnholtz (vas.) ja Eeva-Liisa Penttilä.

      Hevoset | Horsemail: Merkittävä ratsuhevoskasvattaja Markus Lindblom on kuollut

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Anja Lönnholtz
    FWB
    ratsukasvatus
    Suomen Hippos
    Hevosgaala
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle