

Tornion lauantaisen T75-kierroksen urheilullisesti mielenkiintoisin lähtö oli lämminveristen Midnight Race. Neljä- ja viisivuotiaille rajatun lähdön voittaja palkittiin 6000 eurolla.
Kuudentena T75-kohteena ajetussa lähdössä ruotsalaisen Ja Ba Da Ba Doooo otti johtopaikan haltuunsa lähtökiihdytyksessä. Matti Nisosen Millstout haki itselleen johtopaikan avauspuolikkaan täyttyessä.
Tommi Kylliäisen ohjastama Where’s The Party kiertyi lopulta johtohevosen ulkopuolelle. Tässä muodostelmassa juostiin aina loppukaarteeseen saakka. Tuolloin Where’s The Partyn voimat ehtyivät. Ove A Lindqvistin French Kronos kiersi kolmatta pitkin johtohevosen ulkopuolelle.
French Kronoksen takana kirineen Mika Forssin Robinhoodin kiriruuti oli kuivinta Laivakankaan loppusuoralla. Petri Salmelan valmentama viisivuotias ruuna lipui hyvissä ajoin ennen maalia johtopaikalle. French Kronos vei kakkosrahat ennen hyvin loppua kirinyttä Ja Ba Da Ba Doooota.
Robinhoodin voittoaika täydeltä matkalta oli 13,1a. Mika Forss myönsi voiton tulleen helposti. Samalla Forss painotti Robinhoodin olevan hieman persoonallinen ohjastettava.
”Takarivin lähtöpaikka ei ole tälle helpoin mahdollinen. Onneksi päästiin tallikaveri Like Magic Sisun perässä lähestymään lähtöautoa. Silloin lähtöhommat onnistuivat. Kapasiteetista ei menestyminen jää kiinni. Onneksi palaset ovat loksahdelleet kohdalle hevosen kanssa”, Mika Forss kertoi radan voittajahaastattelussa.
Petri Salmela oli tyytyyväinen Robinhoodin onnistumiseen kotiradalla. Tornion voitto oli jatkoa edellisen startin voitolle Bodenista.

”Robinhoodin kannsa on tehty pari vuotta tosi paljon töitä. Välillä on ollut haastaviakin hetkiä, mutta viimeaikoina asiat ovat menneet oikeaan suuntaan. Tänään hevonen oli tosi hyvä. Juoksukin meni putkeen. Tässä on sitten lopputulos”, Petri Salmela tunnelmoi voittajakehässä.
Lämminveristen kultadivisioonassa Forss- Salmela kaksikko joutui sen sijaan tyytymään hopeatilaan Henry Flyer Sisun kanssa. Vaikka Henry Flyer Sisu siirtyi loppusuoran alussa johtoon, ei se voinut mitään Santtu Raitalan Lake’s Actionin vahvalle loppuvedolle.
11-vuotias Lake’s Action otti Torniosta jo kauden neljännen voittonsa. Valmentaja Ville Hakalan mukaan hyvän vireen taustalla on onnistunut talvivalmennus sekä kohdillaan oleva terveystilanne.
”Viime talvi päästiin treenaamaan ilman suurempia murheita. Yritettiin tehdä harjoitukset mahdollisimman laadukkaasti. Lake’s Actionin terveystilakin on ollut hyvä. Nautitaan näistä hetkistä”, Ville Hakala totesi tyytyväisenä.
Vaikka Mika Forss joutui tyytymään Henry Flyer Sisun kanssa hopeatilaan, voitti hän kuitenkin kaksi T75-lähtöä. Forssin toisen T75-voiton toi Tarja Jussilan Västerbo Outlander.
Mika Forssin lisäksi Ville Koivisto oli reilu 1100 euroa palauttaneen T75-rivin avainohjastaja kahdella voitollaan. Koivisto voitti ensin Tino Flinkin Camaro Hallin kanssa. T75-pelin päätöskohteessa Koivisto ohjasti Hannu Hietasen Vapassin voittoon.