

Sekä Suomen että Ruotsin raviammattilaisten joukosta löytyy kovia hiihtäjiä. Urallaan yli 1100 voittoa ohjastanut Tommi Kylliäinen sijoittui viime lauantaina Finlandia-hiihdon yleisessä sarjassa sijalle 25. Kylliäinen hävisi kilpailun voittaneelle Miro Karppaselle reilut 30 minuuttia. Naisten 32 kilometrin sarjassa ravimedian parissa työskentelevä montératsastaja Nelly Korpikoski sijoittui omassa sarjassaan viidenneksi.
Kylliäinen, 43, ei ollut yllättynyt hyvästä vauhdistaan. Hän on ehtinyt laajamittaisen valmennustoiminnan lopettamisen jälkeen keskittyä paremmin oman fyysisen kuntonsa hoitamiseen.
”Kun omia valmennettavia ei ole kuin kaksi, niin jää aikaa yli lainaohjastamisen kanssa. Ehdin hiihtää vähintään kuusi kertaa viikossa. Tietysti myös sääolosuhteilla ja voitelun onnistumisellakin on iso merkitys”, Tommi Kylliäinen kertaa.
Lahden Salpausselän harjoitteluolosuhteet saavat kiitosta Kylliäiseltä. Tänä vuonna Salpausselällä kisataan hiihdon maailmancupin päätösviikonloppu vasta maaliskuun lopulla, joten hollolalaisen hiihtokausi jatkuu varmasti keinolumella vähintään maaliskuun lopulle.
”Eiköhän sitä huhtikuulle asti pääse hiihtämään. Sitten siirrytään hiihtämään rullasuksilla. Hiihtäminen on todella hyvä kuntoilumuoto kenelle tahansa meistä ja parasta lääkettä kansanterveydelle. Eikä ravivalmentajalle ole todellakaan haitaksi olla hyvässä fyysisessä kunnossa.”
Ruotsin vastine Finlandia-hiihdolle on Vasaloppet. Tommi Kylliäinen on osallistunut kisaan kuudesti, viimeksi vuonna 2018. Maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina hiihdettävä kisa on 90 kilometriä pitkä. Kylliäinen kuitenkaan ole tänä vuonna viivalla Ruotsissa, vaan hän ajaa lauantaina kilpaa Teivossa.
”Reissu Vasaloppetiin vaatii sen verran paljon järjestelyjä, että se on jäänyt valitettavasti viime vuosina väliin”, Kylliäinen toteaa.

Tänä vuonna kaksi Ruotsin kärkiohjastajaa aikoo hiihtää Sälenistä Moraan kulkevan Vasaloppetin. Viime vuonna Ruotsin ajajaliigan voittanut Mats E. Djuse hiihti ensimmäistä kertaa viime vuonna maratonmatkan. Aikaa kului tuolloin noin yhdeksän ja puoli tuntia. Ruotsin ajajaliigan tämän hetken kolmonen suuntaa hiihtourakkaan erilaisista lähtökohdista kuin viime vuonna, sillä hiihtokilometrejä on nyt takana viime kautta vähemmän.
Djuse uskoo kuitenkin vuoden takaisen aikansa olevan alitettavissa.
”Hiihtotekniikkani on selkeästi parempi kuin viime vuonna, joten suuntaan hiihtämään ihan luottavaisin mielin, vaikka talvi on ollut kotipaikallani Hudiksvallissa huono hiihtämistä ajatellen”, Djuse kertoo.
Mats E. Djusen lisäksi Vasaloppet-hiihdon hiihtää Ruotsin legendaarisimpiin ohjastajiin kuuluva Örjan Kihlström. Lisäksi yli 1000 voittoa urallaan ohjastanut Tomas Pettersson sekä kylmäveristen Ruotsin Kriteriumin viime vuonna valmentajana voittanut Robert Skoglund löytyvät ilmoittautuneiden listalta. Mats E. Djuse on samoilla linjoilla kuin Tommi Kylliäinen hyvän fyysisen kunnon merkityksestä ravivalmentajan työssä.
”Ravivalmentajan työssä tulee istuttua paljon kärryillä ja autossa. Silloin on ilman muuta eduksi huolehtia omasta kunnostaan. Hiihtäminen on lisäksi minusta yksi parhaista liikkumismuodoista.”
Neljästi Elitloppetin ohjastajana voittanut Örjan Kihlström on hiihtänyt Vasaloppetin 90 kilometrin matkan viidesti. Viimeisimmästä kerrasta on kulunut aikaa kuitenkin jo yli 20 vuotta. Tänä vuonna 63 vuotta täyttävä ohjastaja päätti palata kilpaladulle pitkän tauon jälkeen.
”Olen ajanut tänä talvena tarkoituksella aiempaa vähemmän kilpaa. Ajattelin ehtiä vähän paremmin hiihtämään, mutta lumitilanne ei ole ollut kehumisen arvoinen sen enempää Tukholmassa kuin synnyinseudullani Bollnäsissäkään”, Örjan Kihlström hymähtää.

Vasaloppet käynnistyy sunnuntaiaamuna kello kahdeksan Sälenistä, joka on reilut 400 kilometriä Tukholmasta luoteeseen. Moni osallistujista tulee paikalle jo hyvissä ajoin ennen kilpailupäivää, mutta Örjan Kihlströmillä on hyvin erilainen lähestymistapa hiihtourakkaansa.
Kihlström ajaa vielä lauantaina T75-raveissa Ruotsin länsirannikolla Halmstadissa. Sieltä Kihlström suuntaa ravien jälkeen 600 kilometrin taipaleelle kohti Vasaloppetin lähtöpaikkaa.
”Kyllä minä muutaman tunnin ehdin nukkua ennen lähtölaukauksen kajahtamista. Suksien voiteluun sentään otin ulkopuolisen apua. Siihen ei olisi aika enää riittänyt sunnuntaiaamuna”, Kihlström nauraa.
Parhaimmillaan Kihlström on hiihtänyt 90 kilometrin matkan reiluun kuuteen ja puoleen tuntiin. Tuolloin hän osallistui niin sanottuun kuntoilijoille öppet spår -kilpailuun muutama päivä ennen varsinaista Vasaloppet-kilpailua. Menestysohjastajan mukaan reilut parikymmentä vuotta lisää iässä tulee näkymään ajassa.
”Lisäksi Vasaloppetissa on ainakin tuplasti enemmän hiihtäjiä kuin öppet spår -päivänä. Ensimmäiseen mäkeen mentäessä homma ruuhkautuu Vasaloppetissa, ja siitä saa laskea heti tunnin lisää aikaan. Koska iän takia tulee toinen tunti lisää, niin olen tyytyväinen, jos tulokseni on alle yhdeksän tuntia.”
Tommi Kylliäisen Finlandia-hiihdon tulos saa suuret kehut Örjan Kihlströmiltä.
”Kylliäinen on todella kovakuntoinen kaveri. Olisi ollut mukava jos hänkin olisi tullut jälleen hiihtämään Vasaloppetin. Hän on kellottanut pitkälti alle kuuden tunnin aikoja aikaisemmissa hiihdoissaan.”