• Massimo Hoist oli luottamuksen arvoinen Suur-Hollolan karsinnassa

    Myös Callela Nelson näytti huippukuntonsa. Piece Of Hero järjesti jättiyllätyksen.
    Tilaajalle
    Massimo Hoist hallitsi karsintaansa isännän ottein. Hevonen kuittasi karsintavoitosta 10 000 euroa.
    Massimo Hoist hallitsi karsintaansa isännän ottein. Hevonen kuittasi karsintavoitosta 10 000 euroa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    28.6.202517:10
    Markku Lindström
    Lahti

    Heikki Korhosen hevoset antoivat hurjat näytöt kunnostaan Suur-Hollola Ajon karsinnoissa. Jukka Hakkaraisen valmentamat Callela Nelson ja Massimo Hoist voittivat omat karsintansa eleettömästi. Hannu Torvinen oli tuttuun tapaan molempien hevosten ohjaksissa.

    Ensimmäisen karsinnan voitti jättiyllättäjä Piece Of Hero. Juha Utalan ohjastama ja valmentama kahdeksanvuotias ruuna putsasi 75-pelissä pinkan tehokkaasti, sillä hevosta oli rastittu kuiteille vain 0,32 prosentin verran.

    Piece Of Heron voitto oli yllätys paitsi Juha Utalalle, myös pelikansalle. Hevonen on voittanut kahden viime kauden aikana tätä ennen vain kerran.
    Piece Of Heron voitto oli yllätys paitsi Juha Utalalle, myös pelikansalle. Hevonen on voittanut kahden viime kauden aikana tätä ennen vain kerran. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Piece Of Hero sai suotuisan juoksun sisäpareissa. 08-vauhtisessa avauksessa Corazon Combo ja Atupem kävivät kovan kinastelun keulapaikasta. Keulat ottanut Atupem sai rauhoittaa matkalla vauhtia, mutta kipakassa lopetuksessa puhuivat verekset voimat.

    Juha Utalalle aukesivat tilat kreivin aikaan, ja Piece Of Hero kävi tiukan kamppailun Olli Koivusen ohjastaman Crepe Matchin kanssa. Voiton ratkettua Utala oli MT Hevosten haastattelussa onnensa kukkuloilla.

    ”Tarkoitus oli päästä sisään ja saada hyvä hevonen eteen, ja niitähän tällaisessa lähdössä on. Välituhat oli rauhallinen, joten meillä säästyi kiriruutia. Mutta en mä siinä vaiheessakaan voittoon uskonut. Ajattelin viimeisessä kurvissa, että roikutaan finaaliin. On se hyvä, että nämä hevoset osaa välillä yllättää positiivisesti”, Utala myhäili varikolla.

    Ensimmäisen karsinnan muut finalistit olivat Crepe Match, Atupem ja Let’s Get It Up.

    Tämän jälkeen Jokimaalla alkoi Hannu Torvisen, Jukka Hakkaraisen ja Heikki Korhosen show. Toista karsintaa hallitsi Callela Nelson keulasta. Matkavauhti oli tasaisen reipasta, ja vierellä runttasi menemään kisan kaksinkertainen voittaja Run For Royalty.

    Karsintavoittonsa myötä Callela Nelson nosti osakkeitaan myös sunnuntaiseen loppukilpailuun.
    Karsintavoittonsa myötä Callela Nelson nosti osakkeitaan myös sunnuntaiseen loppukilpailuun. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Callela Nelson hallitsi karsinnan viimeisiä satoja metrejä suvereenisti, vaikka ero ei järin suureksi venähtänytkään. Torvinen kertoi voittajahaastattelussa, että ruunan korvat jäivät kirihetkellä kiinni.

    Run For Royalty kesti hienosti rinnalta kakkoseksi. Muut finaalipaikat menivät yllättäjille, sillä Time Match oli kolmas ja Alma Cotter neljäs.

    Callela Nelsonin valmentaja Jukka Hakkarainen kertoi, että hevosen reissujuomisessa on tapahtunut muutos parempaan suuntaan.

    ”Viime vuonna hevonen joi yöaikaan tosi vähän, ja se oli sitten seuraavana päivänä huonompi mitä odotettiin. Tänä päivänä se on juonut niin hyvin, että kaikki näyttää hyvältä”, valmentaja iloitsi.

    Ohjastaja Janne Korpi oli tyytyväinen Run For Royaltyn suoritukseen.

    ”Tuntui, että vauhti oli sopivaa. Hevonen oli koko päivän hyvän tuntuinen. Sillä oli ensimmäistä kertaa vetolaput, joista se vähän hölmistyi. Sitten avasin korvat, niin hevonen lähti uudestaan menemään”, Korpi kertoi MT Hevosille.

    Kolmannen karsinnan herra ja hidalgo oli koko kisan suursuosikki Massimo Hoist. Hannu Torvinen ohjasti aluksi toisessa ulkona juosseen oriin keulaan, missä valjakko sai säädellä vauhdin mieleisekseen. Loppu oli tämän hetken Suomen ykköshevoselta tyylittelyä.

    Santtu Raitala kiritti viime vuoden voittajan Main Stagen ulkopareista toiseksi. Muut finalistit olivat Velvet Gold ja Amazing Player.

    Antti Ojanperä oli hevostaan varikolle odotellessaan positiivisella kannalla.

    ”Hyvältähän Main Stage näytti, pitää olla tyytyväinen. Me ei mennä kotiin, vaan ollaan täällä yötä”, Ojanperä kommentoi.

    Voittajien on helppo hymyillä. Callela Nelson ja taustatiimi poseeraavat. Jukka Hakkaraisen valmennettavat starttaavat sunnuntain finaaliin radoilta 2 ja 3.
    Voittajien on helppo hymyillä. Callela Nelson ja taustatiimi poseeraavat. Jukka Hakkaraisen valmennettavat starttaavat sunnuntain finaaliin radoilta 2 ja 3. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Suur-Hollola Ajon suosikkihevosten omistaja Heikki Korhonen vahvisti MT Hevosille, että tämä on hevosenomistajan parasta aikaa. Varsinkin Callela Nelsonin suoritus nosti omistajan tunnelmaa entisestään.

    ”Mä odotin siltä paljon. Ajoin sillä pari viikkoa sitten hiittiä, jolloin hevonen oli niin raivoissaan ja menollaan, ettei koskaan tätä ennen minun ajamanani. Tallissa se vähän puhalsi, mutta pulssi oli alhainen. Tämä on lopussa joskus antanut periksi, mutta nyt ei antanut”, Korhonen iloitsi.

    Finaalin hyvät lähtöradat ilahduttavat Korhosta.

    ”Meillä on ollut huonoja lähtöratoja, varsinkin Massimolla. Nyt saatiin arvonnassa ja juoksemalla hyvät radat. Ja onhan Massimo Hoist tällä hetkellä Suomen ykköshevonen ainakin jakson puolesta. Olen tyytyväinen, jos sunnuntaina saadaan hyvät juoksut.”

    Suur-Hollola Ajon finaali ajetaan sunnuntaina. 2140 ryhmäajona ajettavan suurkilpailun voittaja palkitaan 80 000 eurolla.

    Suur-Hollola Ajo 2025, finaalin ratajärjestys

    1 Piece Of Hero / Juha Utala

    2 Callela Nelson / Tommi Kylliäinen

    3 Massimo Hoist / Hannu Torvinen

    4 Run For Royalty / Janne Korpi

    5 Velvet Gold / Iikka Nurmonen

    6 Time Match / Esa Holopainen

    7 Amazing Player / Jarmo Saarela

    8 Alma Cotter / Markus Rauhala

    9 Crepe Match / Olli Koivunen

    10 Main Stage / Santtu Raitala

    11 Atupem / Jukka Torvinen

    12 Let’s Get It Up / Ari Moilanen

    Lisää aiheesta
    • Borups Victoryn meno oli uljasta alusta loppuun. Massimo Hoist osoitti olevansa huipputekijä kansainvälisissä arvolähdöissä.

      Ravit | Maailman paras Borups Victory valloitti Kouvolan toistamiseen

      Tilaajalle
    • Hannu Torvisen ohjastama Massimo Hoist sijoittui kuudenneksi Elitloppetin finaalissa.

      Ravit | Massimo Hoist kohti Kouvolaa – ”Hevonen tuntui vähintään yhtä hyvälle kuin ennen Solvallaa”

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist (8) tykittää vastustamattomasti finaaliin. Etualalla lähdön voittanut Don Fanucci Zet.

      Ravit | Elitloppetin karsinnat ajettu – Massimo Hoist upealla loppuvedolla finaaliin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suur-Hollola Ajo
    ravit
    Massimo Hoist
    Callela Nelson
    Piece Of Hero
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle