
Janina Glad teki peruskoulun viimeisellä luokalla kovan ratkaisun. Raviurheilusta kiinnostunut Janina päätti hakea Suomen sijaan Ruotsiin opiskelemaan raviurheilua. Ruotsissa asuva sukulainen Patrik Sandström kannusti peruskoulun päättävää Janinaa hakemaan suomenruotsalaisella taustalla naapurimaahan hevosalan opintoihin.
”Hän oli seurannut ruotsalaista raviurheilua jo kauan. Hän tiesi innostukseni raviurheilua kohtaan ja kannusti hakemaan kouluun Ruotsiin”, Janina kertaa seitsemän vuoden takaisia vaiheita.
Sandström on Ruotsin mittapuullakin mitattuna menestynyt hevosenomistaja. Hänen paras hevosensa on Veijo Heiskasen, Timo Nurmoksen ja Reijo Liljendahlin valmennuksesta käsin lähemmäs kuusi miljoonaa kruunua tienannut Canaka B.F..
Janina Glad innostui ajatuksesta muuttaa Ruotsiin. Toki ruotsin kielen hallitseminen suomenruotsalaisena alensi muuttokynnystä.
”Muutamaa vuotta vanhempana en välttämättä olisi uskaltanut aloittaa heti peruskoulun jälkeen opiskeluja toisessa maassa. Olihan minulla toki jokunen sukulainen läheisyydessäni Ruotsissa.”
Syksyllä 2016 Janina aloitti opiskelut Solvallan ravilukiossa. Lopulta kynnyskysymyksenä lähtemiselle ei ollut rohkeus vaan asunnon saanti pääkaupunkiseudulta.
”Tukholman seudulla asunnon hankinta ei ole helppoa. Sain sen kuitenkin järjestettyä. Sen jälkeen olenkin asunut Ruotsin puolella.”
Ne olivat jo kilpauriensa ehtoopuolella. Olivat kuitenkin oivallisia opetusmestareita.
Raviurheilun maailmaan Glad upposi vasta peruskoulun viimeisinä vuosina. Alun perin hän oli kiinnostunut ratsastuksesta. Ensimmäinen askel raviurheiluun oli poniraviurheilu. Janina ajoi Suomessa kilpaa poneilla reilut 50 starttia.
”Minulla oli yläasteikäisenä muutama vanhempi lämminveritamma harjoittelukappaleena. Alta 18-vuotiaana en pystynyt olemaan niiden vastuuvalmentajana. Ne olivat jo kilpauriensa ehtoopuolella. Olivat kuitenkin oivallisia opetusmestareita.”
Janina suoritti koulussa ollessaan ruotsalaisen raviajokortin. Reilut parikymmentä starttia tähän mennessä ohjastanut Janina on ottanut molemmat voittonsa Solvallasta. Ensimmäinen voitoista tuli suomalaisvalmentaja Nina Pettersson-Perklénin valmentamalla Dugarry Zetillä parisen vuotta sitten kesäkuussa.
”Nina asuu melko lähellä lapsuudenkotiani Inkoossa. Tunnemme Ninan kanssa toisemme jo pitkältä ajalta ennen hänen aloittamistaan valmentajana.”
Ravilukiota Glad ei suorittanut loppuun vaan siirtyi työelämään kahden lukuvuoden jälkeen.
”Tuli vain sellainen olo, etten halunnut käydä koulua loppuun. Minulla oli lopettamispäätöksen tehdessäni työpaikka tiedossa Petri Salmelalla Söderbyssä.”
Janina viihtyi Bodenin lisenssillä valmentavan Salmelan Arlandan lentokentän läheisyydessä sijaitsevassa Solvallan filiaalissa puolisentoista vuotta. Lopetettuaan Salmelalla Janina kokeili vuoden verran toimistotöitä hevosurheilun ulkopuolella.
”Veri veti kuitenkin takaisin hevoshommiin. Ei minusta ollut istumaan neljän seinän sisällä.”
Seuraava työpaikka löytyi Claes Sjöströmin tallilta Rimbosta Arlandan pohjoispuolelta. Parin vuoden työskentelyn jälkeen Janina vaihtoi reilu vuosi sitten Eskilstunan valmentajiin kuuluvan Jörgen S Erikssonin palvelukseen. Työpaikan vaihtoihin ei ole ollut syy viihtymättömyydessä. Janina haluaa saada oppia mahdollisimman monelta eri valmentajalta.
”Tulevaisuudessa tavoitteenani olisi oma valmennustalli. Tärkeätä nähdä monen eri valmentajan toimintatapoja. Pystyy keräämään mukaansa parhaat asiat jokaiselta valmentajalta.”
Veri veti kuitenkin takaisin hevoshommiin. Ei minusta ollut istumaan neljän seinän sisällä.
Nuoresta iästään huolimatta Janina suunnittelee määrätietoisesti ammattivalmentajan uraa. Hän omistaa yhdessä avopuolisonsa kanssa Xplode From Above nimisen kolmevuotiaan hevosen. Pariskunta valmentaa hevosta iltaisin töiden jälkeen Jörgen S Erikssonin tilan naapurissa sijaitsevalta tallilta käsin.
”Ostimme oriin vuodenikäisenä kasvattajalta. Se on vähän isokokoinen ja olemme ottaneet varovasti sen kanssa. Tarkoituksena olisi ajaa koelähtö kohtapuoliin ja ehkä startata loppuvuodesta.”
Janina korostaa mahdollisen valmentajauran vaativan vahvan kontaktiverkoston luomista sekä oman nimen esiintuomista suuren yleisön tietoisuuteen.
”Eihän tietysti yhdellä omalla hevosella valmentajan uraa luoda. Olisi hyvä alkumeriitti menestyä itse valitsemallaan ja alusta asti valmentamalla varsalla.”
Tällä hetkellä Janina keskittyy kuitenkin täysillä työhönsä hevosenhoitajana Erikssonin palveluksessa. Janinan hoitama Lilian Young lukeutuu tammojen E3-finaalin suosikeihin karsintavoittajana. Suomalaisen kimpan kasvattaman ja edelleen osaomistaman Lilian Youngin ikäluokkafinaali ei ole ensimmäinen Janinalle hoitajana.
”Minulla oli Salmelallla töissä ollessani passi Breeders Crown-finaalissa. Viime syksynä hoitamani Dollar Doc oli kolmas Jorma Kontion ohjastamana neljävuotiaiden oriiden ja ruunien Breeders Crown-finaalissa.”
Lauantain E3-finaalin Janina koki kuitenkin tietyllä tapaa erityiseksi. ”Onhan kesällä ajettava suurkilpailufinaali kuitenkin jollakin tapaa erilainen tunnelmaltaan kuin marraskuinen Breeders Crown-finaali. Lisäarvoa toi myös luonnollisesti Lilian Youngin suomalaistausta. Omistaja-kasvattajat olivat todella innostuneita hevosensa otteista Ruotsin puolella.”
Lilian Young sijoittui viidenneksi finaalissa. Hoitaja oli tyytyväinen suojattinsa esitykseen.
”Juoksusta tuli raskas. Siihen nähden tamma teki hyvän esityksen. Olen tyytyväinen Lilian Youngin finaalijuoksuun.”
Seitsemän Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen on melko selvää Janinan kotiutuneen hyvin Ruotsiin. Hänen mukaansa ruotsalaisella raviurheilulla on luonnollisesti omat haasteensa ratkottavana. Suomen länsinaapuri tarjoaa kuitenkin paremmat olosuhteet ammattimaisen raviurheilun harjoittamiseen.
”Ihan tavallisissa iltaraveissa ja lounasraveissa on tarjolla hyvät palkintorahat. Suomalaiset valmentajat ovat ilahduttavasti hyödyntäneet ne yhä enenevissä määrin viime vuosien aikana.”
Lue myös:
Suomalaisten kasvattama Lilian Young jahtaa kahden miljoonan ykköspalkintoa karsintavoittajana
Jörgen S Erikssonilla on kaksi valmennettavaa kotiradan E3-finaaleissa