

Eija Sorvisto suuntaa Kaustisen torstai-illan raveihin kolmen valmennettavan kanssa. Ylivieskalaisvalmentajan odotukset ovat hyvin maltilliset, vaikka tallin voittoprosentti on tältä vuodelta peräti 33.
”Talvella on helpompi menestyä. Kesäisin lähdöt ovat paljon kovempitasoisia. Lähtöpaikoilla ja juoksunkuluilla on kesäkeleillä iso merkitys. Kaustisen lähdöissä meillä ei ollut onni mukana edes lähtörata-arvonnoissa”, Eija Sorvisto aloittaa.
Suurimman mielenkiinnon Sorviston torstai-illan starttihevosista kerää Santtu Raitalan ohjastama Lykke Li Hoss. T5-pelin neljännessä kohteessa starttaava tamma avaa nelivuotiskautensa. Viime kaudella Lykke Li Hoss voitti kuudesta kilpailustaan neljä. Takarivistä starttaavan tamman viimeisin startti on lokakuulta.
”Siltä operoitiin jännekanavia viime kauden jälkeen. Lykke Li Hoss on ollut valmennuksessa vasta maaliskuusta. Minulla ei ole missään nimessä sen suurempia odotuksia kauden avausstartista”, Sorvisto painottaa.
Lykke Li Hoss on erityisen seurattu hevonen, sillä sen omistaja on Ylivieskan ja Oulun raviratojen tuhannen osuuden suurkimppa. Vaikka tamma voitti viime kaudella lähtöjään hyvällä tyylillä, ei Eija Sorvisto rakentele pilvilinnoja suojattinsa kanssa.
”Olisihan siellä syksyllä Villinmiehen Tammakilpaa ja muitakin ikäluokkalähtöjä, mutta katsotaan nyt kuinka tamman kausi lähtee käyntiin. Tärkeintä olisi päästä ajamaan kilpaa säännöllisesti sen kanssa.”
Kolmannessa T5-kohteessa mukana oleva Nirvana Newport ei ole kilpaillut viime starteissaan Eija Sorviston odotusten mukaisesti. Valmentajan mukaan syytä vaisumpiin esityksiin ei ole löytynyt. Eelis Murtola vastaa kuusivuotiaan tamman ohjastuksesta Kaustisella.
”Ollaan kokeiltu kaikenlaista sen kanssa, mutta sen esitykset starteissa ovat olleet pettymys. Ehkä se ei vaan ole niin hyvä hevonen kuin luulin sen olevan. Lähtöpaikkakin on Kaustisella vähän turhan ulkona. Ajetaan tällä kertaa kengät jalassa. Aiemminhan se on mennyt ilman etukenkiä.”
Ravien avauslähdössä mukana oleva Santtu Raitalan ohjastama nelivuotias Wise Fund avasi uransa viimeksi kakkostilalla ylivoimaisen Better Leaderin takana.
”Wise Fundin esitys oli ihan asiallinen. Voittaja oli tosi hyvä, eikä sille mahdettu mitään. Tälläkin on takarivin lähtöpaikka Kaustisella. Sieltä ollaan tosi paljon muiden armoilla juoksunkulun ja menestyksen suhteen.”

Eija Sorviston tallin meritoituneinta hevosta Felix Orlandoa ei ole nähty kilparadoilla huhtikuun jälkeen. Kahdeksanvuotias ruuna jäi toukokuun alussa Oulusta pois. Reilut 360 000 euroa urallaan ansainnutta Felix Orlandoa ei nähdä kesän aikana startissa.
”Sillä oli kantapallopaise, joka vaivasi hevosta jonkin aikaa. Felix Orlando on taas normaalisti treenissä, mutta startissa se nähdään varmaan vasta syksymmällä.”
Eija Sorvisto ei ole lisäämässä hevosmääräänsä valmennettavien hienosta menestyksestä huolimatta. Tallin pääluku tulee pysymään vastaisuudessakin 15 hevosen tietämillä. Tulevana syksynä tallin keski-ikä tulee laskemaan.
”Olen luvannut ottaa useammankin varsan treeniin. Pitää laittaa pois vanhempia starttihevosia. Ensi vuodesta tulee varmaan vähän sellainen välivuosi starttihevosten suhteen. Tosi hyvä saada uusia tuoreita hevosia talliin. Ei me muuten pysytä kehityksessä mukana.”