• Stormysky siirtyi Juuso Holttiselle

    Stormysky on nimekkäin Onkel Investin Juuso Holttiselle siirtämistä hevosista.
    Stormysky on nimekkäin Onkel Investin Juuso Holttiselle siirtämistä hevosista. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    30.11.201610:15
    MT toimitus

    Vuosi sitten St Michelissä ja Kymi GP:ssä kilpaillut ruuna on palaamassa radoille loukkaantumistauon jälkeen.

    Stomysky (Andover Hall) juoksi alkuvuodesta kaksi starttia Markku Niemisen tallista, mutta on ollut huhtikuusta asti tauolla. Viime viikolla se siirtyi Jokimaalle Juuso Holttisen talliin.

    "Sen kavioluu oli murtunut viime startin aikaan", Holttinen kertoo. "Se oli kesän laitumella ja ollut sen jälkeen Orreveteläisen Sarilla Teivossa hölkkätreenissä. Nyt sillä pääsee ajamaan hiittiä, eikä starttiin tulemisessa varmaan mene kovin kauaa, jos terveys vaan kestää."

    Vuosi sitten Stormysky oli Kati Lindsbergin tallista kuudes sekä Kymi GP:ssä että St Michelissä. Kahdeksanvuotiaan ruunan ennätys on 11,1a ja voittosumma runsaat 200 000 euroa. Stormyskyn emä Not A Spacecase on yksi kaikkien aikojen parhaista Suomessa syntyneistä tammoista.

    "Stormysky on tosi mielenkiintoinen hevonen. Se on pirteän ja terveen oloinen, joten siinä mielessä tilanne on hyvä."

    Holttiselle on siirtynyt pari muutakin Päivi Laakkonen-Mäkihongon Onkel Invest Oy:nsä kautta omistamaa ravuria. Viisivuotias  One Break Broline (Ken Warkentin) on juossut Ruotsissa kahdeksan starttia ja neljä voittoa. Sen voittosumma on runsaat 17000 euroa.

    "Se juoksi keväällä yhden startin, mutta kolhi jotenkin itseään sen jälkeen ja oli välillä kävelytreenissä. Nyt sillä on ajeltu vasta hölkkää, joten siitä ei osaa sanoa sen suuremmin", Holttinen kertoo. "Tosi lahjakas hevonen se ilmeisesti on ja näköä ja sukua riittää, se on samasta emästä kuin Nadal Broline."

    Reijo Liljendahlilta tullut kolmevuotias Västerbo Fantasy (Yankee Glide) juoksi syyskuussa Solvallassa koelähdön ajalla 18,6.

    "Se olisi jo aloittanut kilpailemisen, mutta sai kurkunpääntulehduksen", Juuso Holttinen kertaa. "Kohta se kuitenkin aloittaa. En ole ajanut sillä kertaakaan kovempaa, mutta sellainen tuntuma on, että sen pitäisi olla aika hyvä aloittelija."

    Artikkelin aiheet
    stormysky
    juuso holttinen
    ravit
    hevonen
    Onkel Invest Oy
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle