
Osana Petteri Orpon (kok.) hallituksen kehysriihen päätöksiä eri valtionavustusten tasoa päätettiin laskea yhteensä 76 miljoonalla eurolla. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta tulevista avustuksista leikataan yhteensä 13,7 miljoonaa euroa.
MMM:n avustusten piirissä on myös kotimainen hevosala.
Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo kertoo MT:lle uskovansa, että valtiovalta ymmärtää hevosalan tilanteen eikä lähde kohtuuttoman suuriin leikkauksiin.
”Tällä hetkellä meillä ei ole varmaa tietoa, miten leikkaukset kohdentuvat. Odotettavissa on, että jotain leikataan hevosalaltakin. Olennaista kuitenkin on, etteivät leikkaukset ole liian suuria”, Lehtisalo tähdentää.
MMM:n hevosalalle maksamilla avustuksille muun muassa pyöritetään raviratojen toimintaa sekä maksetaan ravikilpailujen palkintoja.
”Täytyy ymmärtää, että meillä on tässä elinkeino takana. Taustalla on tuhansia hevosalan työpaikkoja ja yrityksiä. Hevosala työllistää suoraan 15 000 ihmistä ja 3 000 yritystä”, Lehtisalo sanoo.
”Tällä rahalla pyöritetään myös monipuolista harrastustoimintaa sekä hevosalan ammattilaisten ja puoliammattilaisten tekemistä.”
Antti Lehtisalon mukaan hevosalalla on myös aluepoliittista merkitystä.
”Alan alueelliset vaikutukset ovat vuosittain vähintään 274 miljoonaa euroa. Lisäksi laskennallisesti 1,6 miljardia euroa säästetään sillä nuorison syrjäytymisen vastaisella työllä, mitä hevospuoli tekee.”
”Täytyy ymmärtää, että meillä on tässä elinkeino takana.” Antti Lehtisalo
Virallisesti päätökset leikkausten kohdentamisesta tehdään syksyn budjettiriihessä, ja ne tulevat voimaan ensi vuoden alusta.
Hevosalan kokonaisrahoitus on suuruudeltaan noin 40 miljoonaa euroa. Aiemmin se oli kytköksissä veikkausvoittoihin, mutta nykyään se tulee valtion budjetista MMM:n momentilta.
Vielä aiemmin hevosala pyöri pitkälti oman peliyhtiönsä, Fintoton kautta. Vuonna 2017 Fintoto kuitenkin sulautettiin osaksi uutta Veikkausta.
Maa- ja metsätalousministeriön valtionavustusmomenteista hevosala on huomattavan suuri.
Valtionavustusta saavat myös esimerkiksi maatalouden neuvontapalvelut, porotalous, 4H-toiminta ja maaseudun päivittäistavarakauppapalvelut. Myös tiloilla kuolleiden tuotantoeläinten hävittämiseen myönnetään valtionavustusta.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen arvion mukaan pelkästään hevospelien tuotot ovat olleet viime vuosina valtiolle noin 60 miljoonaa euroa vuosittain.
Määrärahoja käytetään esimerkiksi ravikilpailujen palkintorahojen maksamiseen ja raviratojen toimintaan. Hallitusohjelmaan on kirjattu suomenhevosen aseman turvaaminen kansallisrotuna ja hevostalouden toimintaedellytysten turvaaminen.
Hippoksen mukaan suomenhevosen elinvoiman säilyttäminen on käytännössä mahdollista vain raviurheilun kautta, ja alan rahoitus on siksi elintärkeää suomenhevosen tulevaisuudelle.