• Unique Juni saapuu täydessä iskussa Forssaan – "Se on sellainen allround-tyyppinen hevonen"

    "Mielenkiintoista nähdä kuinka tamma ottaa startit peräkkäisinä päivinä. Luulen sen sopivan Unique Junille oikein hyvin”, toteaa valmentaja Jörgen Westholm
    Jörgen Westholm lähettää Unique Junin kohti itää. Tamma kilpailee Forssassa perjantaina ja lauantaina.
    Jörgen Westholm lähettää Unique Junin kohti itää. Tamma kilpailee Forssassa perjantaina ja lauantaina. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    16.9.202121:00
    Kaj Närhinen

    Perjantaina ja lauantaina Forssassa ravattavan tammavaltikan yksi mielenkiintoisimmista osallistujista on Ruotsista saapuva Jörgen Westholmin valmentama Unique Juni. Kahdeksanvuotias tamma oli kolmas tammojen EM-lähdössä Solvallassa elokuun puolessa välissä.

    Aiemmin tammalla on vyöllään useampi voitto Vincennesistä. Kolmevuotiaana tamma voitti lyhyen E3-finaalin ja on tienannut urallaan lähemmäksi kuusi miljoonaa kruunua. Viime kilpailussaan tamma laukkasi Bergsåkerin V75-kierroksella volttilähtönä ravatussa tammalähdössä.

    "Tamma on tuntunut kotona hyvälle. Viime kerran laukka oli harmillinen työtapaturma.

    Ruotsin ravikilpailusääntöjen mukaan kahtena perättäisenä päivänä ei saa ajaa kilpaa, joten siitä Unique Junilla ei ole kokemusta. Valmentajaa tiheät startit eivät pelota, päinvastoin.

    "Mielenkiintoista nähdä, kuinka tamma ottaa startit peräkkäisinä päivinä. Luulen sen sopivan Unique Junille oikein hyvin. Se on sellainen allround-tyyppinen hevonen."

    Menestymismahdollisuuksiin Westholm suhtautuu melko optimistisesti.

    "Tamma on kokenut reissaaja. Juostavat matkat sopivat sille, ja olemme saaneet hyvän kuskin Santtu Raitalan muodossa. Vähän vaikea tietysti vertailla Unique Junia suomalaisiin vastustajiin, mutta kyllä meillä saumat menestyä pitää olla”, analysoi Westholm.

    Unique Juni saapuu Suomeen perjantaiaamuna. Tamma on kilpaillut viimeisissä kilpailuissaan ilman kenkiä. Nyt balanssiin tulee kuitenkin muutos.

    "Tarkoituksenamme on ajaa ilman etukenkiä. Taakse jätämme kengät."

    Artikkelin aiheet
    ravit
    hevosurheilu
    Forssa
    Unique Juni
    Jörgen Westholm
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle