

Suomessa syntyneiden varsojen määrä on viime vuosina pienentynyt huomattavasti.
Viime vuonna Suomessa syntyi vain 678 lämminveristä ravihevosta, kun vuonna 2019 luku oli 967 ja vielä vuonna 2021 syntyi 940 varsaa.
Syntyneiden lämminveriravurien määrä on siis kuudessa vuodessa pudonnut 289 varsalla ja neljässä vuodessa 262 varsalla. Prosenteiksi muutettuna pudotus vuodesta 2019 on peräti 30 prosenttia ja neljässä vuodessakin 28 prosenttia.
Suurin pudotus peräkkäisten vuosien välillä nähtiin vuodesta 2023 vuoteen 2024, kun varsamäärä putosi 830:sta 697:ään eli 16 prosenttia vuodessa.
Suomenhevosten puolella tilanne ei ole juuri parempi. Kun vuonna 2020 syntyi 1127 suomenhevosta, viime vuonna määrä oli enää 868. Pudotusta on siis peräti 259 varsan verran, eli 23 prosenttia.
Vuonna 2022 syntyi 1082 suomenhevosvarsaa. Neljässä vuodessa pudotus oli 214 varsaa, eli 20 prosenttia.
Karkeasti arvioiden kaksi kolmesta syntyvästä suomenhevosvarsasta edustaa juoksijasuuntaa. Näin ollen viime vuonna olisi syntynyt noin 580 juoksijasuunnan suomenhevosta.
Pudotus on näin lyhyellä aikavälillä valtava, ja hevosten määrä hupenee huolestuttavasti.

Lähitulevaisuus ei välttämättä näytä yhtään paremmalta, päinvastoin. Tunnettu ja tunnustettu suomenhevosten kasvattaja Terho Rautiainen kertoi MT Hevosten artikkelissa 18. kesäkuuta, että tilanne näyttää synkkenevän entisestään.
Kun Rautiaiselta kysyttiin, miten paljon heidän oriasemallaan Kangasniemellä on käynyt tammoja, vastaus oli paljonpuhuva.
”En muista, koska olisi tämän hiljaisempaa ollut. Astutusmäärät ovat tippuneet. Kihisee on varmaan astunut puolet siitä, mitä viime vuonna.”
Rautiainen huomautti, että suosituimmat oriit saavat hyvin tammoja, mutta muiden kohdalla määrät ovat tippuneet rajusti.
MT Hevosten hiljattain julkaisemassa artikkelissa taas kerrottiin, että ratsupuolella käynnissä oleva astutuskausi on ”huolestuttavan hiljainen”.
Kartoitimme, millainen astutustilanne on lämminveristen ravurien ja suomenhevosten kohdalla ja kysyimme alan toimijoiden näkemyksiä tilanteen syistä ja korjauskeinoista.
Päällimmäisenä pinnalle nousi huoli ravi- ja suomenhevosten määrän rajusta putoamisesta, mutta toisaalta vastaukset riippuivat paljon siitä, keneltä kysyttiin.

Kaisa Nivola Kallelan oriasemalta kertoi, että heillä ei ole ”missään nimessä” ollut hiljaisempaa aiempiin vuosiin verrattuna.
”Meillä on ollut enemmän tammoja kuin viime vuonna. Viime vuonna oli poikkeuksellisen hiljaista, mutta tänä vuonna homma on piristymään päin. Ei kannata synkistellä”, Nivola sanoo.
Hänen mukaansa Kallelassa on jo nyt käynyt enemmän tammoja kuin koko viime kesänä.
”Ei ehkä ihan kahtasataa, mutta yli 150 joka tapauksessa. Selvästi enemmän kuin viime vuonna. En sanoisi, että tämä on ainakaan mitenkään synkkä vuosi”, Nivola kertoi reilu viikko sitten.
Nivola kuitenkin huomauttaa, että takavuosina tammoja kuljetettiin pidempiä matkoja astutettaviksi.
”Nykyään kynnys lähteä viemään tammaa oriasemalle tuntuu olevan korkeampi”, hän on huomannut.
Myös sperman kuljetus on hänen mukaansa muuttunut vaikeaksi ja huomattavan kalliiksi, mikä saattaa vaikuttaa astutusmääriin.
”Kun ei ole enää Matkahuoltoa, vaan vain yksi palveluntarjoaja. Ennen oli helppoa ja pikarahti maksoi 13 markkaa. Nyt paketin kuljetus perille maksaa yli sata euroa, jos paketti pitää matkalla siirtää bussista toiseen”, hän huomauttaa.
Hän arvelee myös, että yleinen taloudellinen tilanne vähentää ihmisten haluja teettää varsoja.
”Markkina on sellainen, että mietitään, saadaanko varsaa myytyä. Ehkä itselle kasvattaminen on vähentynyt, ja kuvitellaan, että kasvatetaan varsoja myyntiin. Se vaikuttaa heti, jos näyttää siltä, ettei ole markkinoita.”
”Mutta sen pian 40 vuotta, jonka me olemme alalla toimineet, ihmiset ovat aina valittaneet, että varsoja ei saa myytyä. Sellaista tämä on aina ollut Suomessa”, Nivola sanoo.
Hänen näkemyksensä mukaan myös valmiin starttihevosen saamisen helppous voi vaikuttaa kasvatushaluihin.
”Nettihuutokaupoista ostetaan niin paljon valmiita kilpahevosia. Se voi olla ostajan näkökulmasta hyvä asia, mutta kasvattajan näkökulmasta se on ongelma. Otsikoissa ovat vain ne, jotka onnistuvat, mutta paljon suttakin sieltä (Ruotsista) tulee.”
”Mikä mahtaa olla todennäköisyys, että jos sieltä ostaa, pääsee plussalle? Kyllä ne Ruotsin tuontiruunat ovat tässä kokonaisuudessa yksi asia”, hän miettii.
Nivola kuitenkin korostaa, ettei Suomen hevosalan kannata vajota maailmanlopun mielialaan.
”Aina on noustu. Tämä on niin hieno laji, ettei tämä mihinkään kuole.”
”Kaksi kunnon lamaa on nähty, ja aina on noustu. Tämä on niin hieno laji, ettei tämä mihinkään kuole. On paljon ihmisiä, jotka haluavat touhuta hevosten kanssa ja olla mukana lajissa. Ihmiset tykkäävät kuulua samanmielisten porukkaan”, Nivola huomauttaa.
Oheisella videolla kokemäkeläinen ravivalmentaja, Sataravi Oy:n puheenjohtaja Meri Elomaa kertoo omasta tänä kesänä syntyneestä varsastaan sekä ajatuksiaan kasvatuksesta yleisesti.
Stall Blombacken Kaisa Tupamäki-Kukkamo näkee tilanteen hieman toisin kuin Nivola.
”Meillä on tähän mennessä siemennetty tammoja ihan asiallinen määrä. Varsinkin pakasteella on siemennetty enemmän kuin viime vuosina. Ulkomaan tuoreoreilla on tehty enemmän kuin muina vuosina, muttei mitenkään järkyttävää määrää enempää”, Tupamäki-Kukkamo kertoi viime viikon alussa.
”Tuoresiemenpuolella meillä on ollut vähemmän oreja kuin muina vuosina. Näkyy, ettei ole ihan samaa buugia kuin aiempina vuosina. Karkea arvioni tässä vaiheessa kautta on, että tuorepuolella varsinkin lämminverisissä luvut laskevat”, hän jatkaa.

Suomenhevosten puolella tilanne on Stall Blombackessa hieman huonompi.
”Suomenhevosia on laitettu alulle vähemmän kuin aiempina vuosina. Ei se tietenkään hyvältä tunnu. Vaikka on vaikeat ajat, kovasti kannustaisin ihmisiä astuttamaan tammojaan.”
”Tamman tyhjäksi jättäminen on vähän… Miten sen sanoisi: mieluummin astuttaisi kuin jättäisi tyhjäksi. Mutta jos varsakauppa on hiljaista, eivät kaikki voi omiin tarpeisiinsa tehdä varsaa. Se pistää jokaisen kasvattajan miettimään, kannattaako tehdä varsaa vai ei”, hän pyörittelee.
Tupamäki-Kukkamo korostaa, että hän voi puhua vain oman tallinsa puolesta.
”Mutta luulen, ettei meikäläisen huoli ole ainut. Kuten Terho Rautiainenkin puhui, ja mitä olen kuullut muualta, monin paikoin on ollut hiljaisempaa.”
Tupamäki-Kukkamo arvelee, että suurin syy kasvatustoiminnan hiipumiseen on yleinen taloustilanne.
”Yleinen tilanne varmaankin heijastuu joka puolelle. Kulut nousevat jatkuvasti. Heinät, kuivikkeet, kaikki maksaa. Esimerkiksi kuivikkeen hinta on parissa vuodessa melkein tuplaantunut. Ja öljyn hinnan nousu varmasti näkyy heinien hinnassa, kuljetuskustannuksissa ja muissa asioissa. Tämä kaikki panee hevosenomistajat ahtaalle”, hän miettii.
Tupamäki-Kukkamo ei halua joidenkin muiden kasvattajien tavoin kirota Ruotsin tuontiruunia – ainakaan kovin pahasti.
”En lähde sitä asiaa spekuloimaan. Mutta tietysti, jos hevosta kasvatetaan, se on pidempi tie. Kestää jonkin aikaa, että oman tuotoksensa saa radoille, jos saa ikinä. Helpommalla toki pääsee, jos ottaa tuontihevosen. Mutta onhan omassa kasvatissa oma tunnearvonsa aina.”
”Enkä tiedä, tuleeko toiminta pitkässä juoksussa halvemmaksi tuontihevosen kanssa. Kyllähän nekin, ja niiden ylläpito, maksavat. Mielestäni kulujen nouseminen on suurin yksittäinen syy tähän tilanteeseen”, hän arvioi.
Tupamäki-Kukkamo myös huomauttaa, että viime vuodenvaihteessa voimaan tullut uusi hevosasetus ei ole varsinaisesti helpottanut hevosten pitäjien elämää.
”Karsinoiden kokoihin pitää kiinnittää huomiota, tarhojen ja laitumien pitää olla tietynlaisia, eikä hevosta voi pitää yksin, kun määrättiin, että kaikilla pitää olla kaveri. Kaikkea tällaista. Niistä tulee lisää paineita ja kuluja, ja moni miettii, kannattaako kasvatustoimintaa jatkaa.”
”Sikäli nämä uudet asetukset tuntuvat vähän hassuilta, että ei hevosia ennenkään ole kovin huonosti pidetty.”
”Sikäli nämä uudet asetukset tuntuvat vähän hassuilta, että ei hevosia ennenkään ole kovin huonosti pidetty. Parempaa huolta hevosista usein pidetään kuin ihmisistä”, Tupamäki-Kukkamo hymähtää.
Kirvestä kaivoon hänkään ei ole heittämässä.
”Yritetään nyt tehdä parhaamme hevoskasvatuksen eteen, että saataisiin hieno laji pitämään vielä pintansa.”

Oriasema KS-tallin Eevaliisa Penttilä kertoo olevansa käynnissä olevasta astutuskaudesta positiivisesti yllättynyt.
”Kauteen lähdettiin pelonsekaisin tuntein. Mutta sekä Propulsionilla että Hard Livinilllä on ollut nyt yli 40 tammaa. Olemme tyytyväisiä.”
”Ihanaa, että ihmiset vielä uskovat kasvatukseen, vaikka usko on nyt lujilla. Muistan kiittää kaikkia tamman omistajia, jotka astuttavat tammansa, sillä moni jättää tamman tyhjäksi, kun tulevaisuus on niin epävarma”, Penttilä sanoo.
”Ihanaa, että ihmiset vielä uskovat kasvatukseen, vaikka usko on nyt lujilla.”
Myös Penttilä toteaa, että ”jotain pitäisi tehdä”. Yksi ajatus hänelläkin on, mutta hän hieman kainostelee sen sanomista.
”Menee ravipolitiikan puolelle. Mutta kyllä se on vähän ne tuontiruunat. Sieltä tulee hienoja hevosia, mutta mitä iloa niistä on alalle jatkossa? Kotimaista kasvatusta pitäisi saada tuettua ja kannatettua”, hän sanoo.
Myös Sundsvikin oriasemalla ollaan ravihevosten osalta tyytyväisiä tilanteeseen.
”Ravipuolella Välähdys pitää meitä mukavan kiireisenä, ja Harper Blue Chip tulee saamaan tänä vuonna jokusen tamman enemmän kuin edellisenä kautena”, Maarit Hämäläinen kertoo.
”Alkuvuodesta pohdittiin, tuleekohan hiljainen kevät ja kesä, mutta kaiken kaikkiaan olemme ihan tyytyväisiä ja positiivisella asenteella loppukauteenkin”, Hämäläinen iloitsee.