• ”Tuumasin, että tehdään vielä kun pystytään, vaikka vaimo oli vastaan” – Pertti Vessari jatkaa oman hevossukunsa jalostamista

    Pertti Vessari osti ensimmäisen tammansa vuonna 1979. Sen jälkeen hän on kasvattanut kaikki ravurinsa itse yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
    Tilaajalle
    Pertti Vessari kotitilallaan Mini Pepperin kanssa.
    Pertti Vessari kotitilallaan Mini Pepperin kanssa. Kuva: Petteri Kivimäki
    MT Hevoset|Ravit
    22.3.202619:00
    Markku Lindström
    Jämsä

    Jämsässä, lähellä Keski-Suomen ja Pirkanmaan rajaa asuva Pertti Vessarin ensimmäinen hevonen oli viiden kuukauden ikäisenä ostettu tammavarsa Shirley.

    Ensiostoksesta tuli sittemmin Vessarin ravi- ja kasvatustoiminnan kantaemä. Alkupotku kiinnostukselle tuli Vessarin puolison Kaarinan veljeltä, joka oli hankkinut ensin itselleen hevosen.

    ”Ajattelin, että kyllä mullakin voisi hevonen olla. Oli mielessä, että kyllä niitä voi kotitilalla pitää, ja Mäntästä käsin käydä hoitamassa”, Vessari muistelee.

    ”Lehti-ilmoituksen perusteella mentiin Myrskylään katsomaan varsaa. Heti alusta asti oli raviurheilun harrastaminen tavoitteena.”

    Mikään pikkusijoitus ei hevonen siihen aikaan ollut. Vessari muistelee hörähdellen, että varsaan sijoitetulla rahalla olisi saanut uuden Toyota Corollan.

    Shirley kilpaili vuoteen 1985 asti, kunnes hevoselta hiipui kilpailumotivaatio.

    ”Siltä meni halu siihen hommaan. Voi olla, että oli vähän omistajassakin vikaa.”

    Pertti Vessari osti vielä 1980-luvun alkupuolella toisen tamman Korialta, mutta on ollut sen jälkeen omavarainen ravihevostensa suhteen.

    Vessari kasvattaa hevosensa itse. Heinät hevosille tulevat omasta pellosta. Omin voimin sujuu myös varsojen opetus sekä ravureiden valmennus.

    Kasvatuksen huippuhetkiä. Ari Moilasen ohjastama Enjoy Pepper voittaa Seinäjoella tammalähdön vuonna 2017.
    Kasvatuksen huippuhetkiä. Ari Moilasen ohjastama Enjoy Pepper voittaa Seinäjoella tammalähdön vuonna 2017. Kuva: Anu Leppänen

    Vuonna 1950 syntynyt Vessari jäi eläkkeelle vuonna 2012. Eläkeläiselle on tärkeää pysyä joka päivä liikkeessä.

    ”On vähän niin kuin velvollisuus, että jotain pitää tehdä. Yritän aamuisin tehdä hevosten kanssa, ja iltapäivällä sitten metsähommia”, Vessari kertoo päivärutiineistaan.

    Vessarit asuvat Ylä-Vessarin tilalla. Elämän ruuhkavuodet kuluivat Mäntässä, mutta viimeiset 25 vuotta pariskunta on asunut Jämsän puolella.

    ”Isä ja äiti kuolivat vuonna 2001 reilun kuukauden välein, niin muutettiin tähän takaisin. Talo on rakennettu vuonna 1924. Alun perin oli isompi rakennus, joka laitettiin keskeltä halki, ja toinen puoli tuotiin parin kolmensadan metrin päästä tähän.”

    Harrastuksen alkuvaiheessa hevosia oli kerrallaan yksi tai kaksi. Vessari kävi hoitamassa ja valmentamassa hevosia Mäntästä käsin. Tällä hetkellä hevosia on tallissa viisi.

    Wild Pepper ja Mini Pepper ovat aktiivisesti starttaavia kilpahevosia. Enjoy Pepper ja Olivia Pepper ovat jo raviuransa lopettaneita tammoja. Enjoy Pepper on tällä hetkellä kantavana Win B. Hillistä.

    Joukon jatkona ympäristöään tarkkailee hieman huolestuneena vuotikas varsa Piece Of Pepper. Zephyr Kronosin poika viihtyy silmiinpistävän hyvin emänsä Olivia Pepperin seurassa.

    Viime kesänä syntynyt varsa Piece Of Pepper tekee itseään kovasti tykö.
    Viime kesänä syntynyt varsa Piece Of Pepper tekee itseään kovasti tykö. Kuva: Petteri Kivimäki

    Vessari treenaa kilpailevia hevosiaan lähes yksinomaan kotona. Lähellä ei ole talvella ylläpidettävää rataa, eikä kauemmaksi ole halua lähteä.

    ”Tuossa on kilometrin pituinen oma rata, joka kiertää peltoa. Kun jäät alkavat kantaa, niin osa treeneistä ajetaan siellä.”

    ”Tulevaisuuteen katsotaan sinne asti kuin nähdään. Nyt on toinen varsa syntymässä peräkkäin.”

    Pertti Vessari

    Hevosten kanssa toimiminen ja tilan muut toimet työllistävät Vessarin tiiviisti. Jatkosta mies puhuu vertauskuvallisesti.

    ”Tulevaisuuteen katsotaan sinne asti kuin nähdään. Nyt on toinen varsa syntymässä peräkkäin. Niitä ennen oli muutama välivuosi. Tuumasin, että tehdään vielä kun pystytään, vaikka vaimo oli vastaan.”

    Kaarina ei olisi enää lisävarsoista perustanut. Hän oli evästänyt eläinlääkäri Riikka Kolhista siltä varalta, jos Pertti ottaa yhteyttä.

    ”Sanoin, että jos Pertti soittaa sinua tänne varsan tekoon, niin sano ettet tule. Kun Pertti sitten lopulta soitti, niin hän ajatteli, että uskaltaako tullakaan. Oli siinä vähän leikkiäkin”, Kaarina toteaa pilke silmäkulmassa.

    Lisää aiheesta
    • Vessarit muuttivat Mäntästä Pertin kotitilalle vuosituhannen alkupuolella. Jämsän puolella on vierähtänyt jo 25 vuotta.

      Ravit | Tallin ainoa suomenhevonen oli arpajaisvoitto

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Pertti Vessari
    ravihevoskasvatus
    hevoset
    Jämsä
    raviurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle