• St Michelissä ja Kuninkuusraveissa kokeillaan alueella liikkuvaa totomyyntiä

    MT Hevoset
    16.7.201911:30
    MT toimitus

    Veikkaus tuo St Michel -viikonloppuna pilottikäyttöön liikuteltavat myyntipäätteet. Yleisöalueella kiertävät totomyyjät ovat jo testanneet niitä muutamilla raviradoilla. 

    Liikuteltavat totopäätteet on suunniteltu helpottamaan erityisesti ravivuoden suurtapahtumia. Niitä kokeillaan ensin St Michelissä tulevana viikonloppuna ja Kuninkuusraveissa reilu kaksi viikkoa myöhemmin, tiedottaa Veikkaus.

    Liikuteltavilla Toto-päätteillä myyty peli luetaan raviratojen myyntiin.

    "Ideana on, että helpot pelimuodot voi ketterästi ostaa suoraan alueella liikkuvalta pelimyyjältä, jolle asiakas jättää suullisesti omat pelinsä", kertoo Veikkauksen muuttuvakertoimisen vedonlyönnin tuoteryhmäpäällikkö Juha Ahjolinna.

    Suulliset pelit kiertävälle myyjälle, porukkapelit luukulle

    Kiertävät myyjät voivat myydä suullisia pelejä. Lisäksi heiltä voi lunastaa voittoja. Kokeilun aikana kiertävältä myyjältä ei voi ostaa pika-, valmis- ja porukkapelejä.

    "Kuponkipelit pitää edelleen tehdä luukulla. Kupongin voi toki täyttää ja jättää pelin myyjän kanssa täytetyn slipin pohjalta. Kun pelit tehdään suullisesti, on toivottavaa että ne jätettäisiin hyvissä ajoin ennen lähtötapahtumaa, jotta kaikki halukkaat ehtivät pelaamaan."

    Laitteita on testattu aiemmin muutamilla raviradoilla, ja kokeilu jatkuu heinä-elokuun aikana.

    Ahjolinnan mukaan testiradoilla myyjät ovat ottaneet palvelun positiivisesti vastaan. Hän toivoo asiakkaiden antavan myyjien kautta edelleen palautetta liikuteltavan palvelun kehittämiseksi.

    Artikkelin aiheet
    Veikkaus
    St Michel
    Kuninkuusravit
    liikuteltava totomyynti
    ravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle