Kymmenkunta pitkää vuotta islanninhevosharrastajat yrittivät saada yhteistyöllä eri organisaatioiden kanssa aikaan kansainväliset nykyvaatimukset täyttävää kilpailupaikkaa Suomeen. Tarve joustavasti toimivasta ja käytettävissä olevasta kilpailualueesta oli suuri.
Suomen islanninhevosyhdistyksellä on vuosituhannen vaihteessa Ypäjän raviradan keskelle omilla varoilla ja opetusministeriön tuella rakennettu ovaalirata. Ypäjän rata ei enää vuosiin ole täyttänyt nykytarpeita eikä alueella ole tilaa laajentaa. Lajin kilpailut täydessä mitassaan vaativat 250- ja 300-metrisen ovaaliradan sekä useita satoja metrejä pitkän suoran radan liitopassiluokkia varten.
Islanninhevosyhdistyksen viime vuosien yhteistyöhankkeet alan isojen toimijoiden kanssa kosahtivat vaiheessa, jossa hankkeissa yhdessä laadituista sopimuksista puuttuivat enää allekirjoitukset. Islanninhevosväen rukkaset putosivat vuosien ponnistelun jälkeen pettymyksen lentohiekkaan.
Joitakin aikoja sen jälkeen, kun matto oli vedetty Suomen toiseksi eniten MM- ja PM-tason menestystä saaneen ratsastuksen lajin alta, alkoi kuulua kummia.
Saatiin tietää, että loppilaiset laatuheinäntuottajat, hevoskasvattajat ja islanninhevosten varusteita myyvän yrityksen omistajat Anita ja Pekka Kaakkola rakentavat Kaakkolan sukutilalle täysimittaisen ovaaliradan, passisuoran ja kilpailutoimintaan soveltuvat puitteet. Mikä yllätys!
Toukokuun lopussa Kaakkola-baana testattiin ensimmäisissä world ranking -kilpailuissa, jotka järjesti Islanninhevosystävät Alsaela ry. Tuomareita tuli kolmesta maasta, osallistujia Ahvenanmaalta asti. Ilmoittautumisia startteihin oli liki parisataa.
Ilmiömäisen raivokas ukkosmyrsky piiskasi kilpailujen aikana muutamaan otteeseen Lopen Ourajoen kylää. Myrskyn raivotessa toimihenkilöiden lälläriliikenne koostui paljolti ”Onko Pekka kuulolla” -kutsuista. Ystävällisen perusilmeen värähtämättäkään tilan isäntä riensi tehtävästä toiseen, olipa kyse sähköistä, myrskypuuskan lennättämästä teltasta tai ukkosen jyrähdyksen säikäyttämänä trailerin puomin päälle hypänneestä kilparatsusta.
Pahimman myterin aikana yleisölle suojaa tarjosi tilava puffakontti. Aggregaatin avulla pystyttiin keskeytyksettä keittämään kahvia ja valmistamaan toasteja.
Ihmeellisintä oli, että lauantai-iltana ukkosen rymisteltyä itää kohti oli uusi baana tunnin kuluttua 40 millimetrin sateen päättymisestä täysin kilpakunnossa. Tällaista rataa ei ole nähty usein maailmallakaan PM- ja MM-kilpailuissa. Eikä Suomessa todennäköisesti koskaan.
Tilan emäntä Anita Kaakkola yritti toppuutella järjestäjien ja muiden paikalla olleiden kehuja vedoten asioihin, jotka vielä ovat keskeneräisiä. Totta toki, että hevosille ja ihmisille ei Lopella ole yhtä paljon tarjolla majoitusta kuin esimerkiksi Ypäjällä, mutta kaikilla muilla mittareilla Kaakkola-baana on kilpailupaikkana ylivertainen.
Loppilaiset maatalousyrittäjät tekivät askellajiratsastuksen eteen sen, mihin isot, valtionkin rahoittamat toimijat eivät kyenneet.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pälkäneläisen hevostilan emäntä
