
Ruotsissa hevosenhoitajaa työskentelevän Vilma Villin ja hänen nykyään omistamansa ja valmentamansa Yankee Bluen yhteinen taival on jo useamman vuoden mittainen.
Kaksikon tiet kohtasivat muutama vuosi sitten, kun Villi työskenteli suomalaisvalmentaja Roni Paldanin valmennustallilla Tukholman lähistöllä. Tuolloin Paldanin omistuksessa olleesta Yankee Bluesta tuli Villin hoitohevonen.
”Sanoin silloin, että jos joskus hankin oman hevosen, se on Yankee Blue”, Vilma Villi muistelee. ”Kun Roni sitten lopetti tallinpidon ja Yankee Blue tuli myyntiin, toimin heti. Se on kaikin puolin todella mukava hevonen.”
Tukholman seudulta Villin ja hänen hevosensa tie vei pohjoiseen, kun Villi siirtyi Ruotsin pohjoisimmalla raviradalla Bodenissa toimivan valmentaja Petri Salmelan palvelukseen. Vuonna 2023 Yankee Blue juoksikin kaikki Ruotsin-kisansa Bodenissa, minkä lisäksi se kilpaili kerran Suomen puolella Torniossa.
Kausi oli menestyksekäs, sillä Yankee Blue voitti vuoden viidestä kisastaan komeasti kolme. Kauden lopussa hevonen ei kuitenkaan ollut enää parhaimmillaan.
”Se oli silloin syksyllä haluton, ja annoin sen olla viime kevääseen saakka. Viime vuonna tuli seitsemän starttia”, Villi kertaa.
Alkukesän kilpailunsa Yankee Blue juoksi taas Bodenissa, mutta elokuussa Villin ja hänen hevosensa tie vei taas etelään. Villin uusi työnantaja ja Yankee Bluen asemapaikka on Joakim Elfvingin talli Borlängen kaupungissa Keski-Ruotsin Taalainmaalla. Raviympyröissä Borlänge tunnetaan Rommen raviradasta, jonka naapurissa Elfvingin talli on.
”Täällä on erittäin hyvät olosuhteet valmentaa hevosia”, Vilma Villi kiittelee.
”Rommen raviradalla on hiittisuora ja metsälenkit, ja Elfvingillä on oma todella pehmeäpohjainen hiittisuora, jolla olen ajanut Yankee Bluella paljon. Olisiko se vähän piristänyt hevosta, sillä se on ollut viime kisoihinsa taas aiempaa pirteämpi.”
Loppiaisena Yankee Blue oli Eskilstunassa toinen Mika Forssin ajamana. Jos kaikki menee suunnitellusti, seuraavan kerran Yankee Blue kilpailee kotiratansa 75-kierroksella parin viikon päästä.
”Yritetään muutenkin ajaa kotiradalla kilpaa niin paljon kuin mahdollista. Palkinnot ovat hyvät, eikä tule vaivaa ja kuluja reissaamisesta.”
Rommen raviradalla on tänä vuonna 45 kilpailupäivää. Samaan Dalatravet-kokonaisuuteen kuuluu myös 70 kilometrin päässä oleva Rättvikin ravirata, jolla on 22 ravipäivää.

Yankee Blue on kilpaillut ikäisekseen varsin vähän, sillä ruunalla on vain 40 kilpailua. Voittoja on 12 ja totosijoja yhteensä 20. Yankee Bluen voittosumma on reilut 580 000 kruunua.
”Ruunan kilpailu-ura jatkuu niin kauan kuin hevonen itse haluaa. Se on kuitenkin jo yhdeksänvuotias ja tehnyt jo hienon uran”, Vilma Villi painottaa.
Kymenlaaksosta kotoisin oleva Vilma Villi on työskennellyt jo useamman vuoden Ruotsissa. Hänen nykyisellä työnantajallaan Joakim Elfvingillä on tallissaan noin 40 hevosta. Vilma Villin hoidokkeina on sekä vanhempia starttihevosia että uransa alussa olevia nuoria ravureita. Joukkoon mahtuu myös yksi kylmäverinen.
”Viihdyin oikein hyvin Petri Salmelalla Bodenissa, mutta haluan vaihtaa työpaikkaa säännöllisesti. Oman kehittymisenä kannalta on hyödyllistä nähdä eri valmentajien työskentelemistä ja erilaisia valmennusolosuhteita.”