
Karoliina Mustamo asuu Nokian Pinsiössä komeissa järvimaisemissa. Hän on ollut hevosten kanssa tekemisissä koko ikänsä, mutta on ehtinyt kokeilla muitakin aloja.
Mustamo valmentaa ja kuntouttaa hevosia opettelun ja kokemuksen tuomalla osaamisella. Hän kertoo oppivansa edelleen koko ajan uutta.
Mustamon nimi on ollut esillä etenkin ikäluokkansa kärkitamman Huisi Hipun myötä. Viisivuotias suomenhevostamma voitti pari viikkoa sitten Villinmiehen Tammakilvan, ja kotiinpaluu oli ikimuistoinen.
Huisi Hippu tule hänen valmennukseensa opetettuna varsana. Aivan alkumetrit eivät antaneet suoranaista vihiä tulevasta menestyksestä.
”Se ei ravannut yhtään, meni monta kuukautta, että se pääsi kolmen ja puolen minuutin vauhtia. Sillä oli vasen takanen hukassa. Sitten jotakin vaan tapahtui ja ravi rupesi sujumaan.”
Ohjelmassa tutustutaan myös Mustamon valmennusfilosofiaan ja treenipaikkoihin.