• Callela Nelson hurjalla kirillä voittoon – ”Se on yksi Suomen parhaita hevosia”

    Seuraava tähtäin on Suur-Hollola-ajossa.
    Tilaajalle
    Hannu Torvisen ohjastama Callela Nelson voitti 1609 metrin ryhmäajon kilometriajalla 12,6.
    Hannu Torvisen ohjastama Callela Nelson voitti 1609 metrin ryhmäajon kilometriajalla 12,6.  Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    21.6.202517:00
    Antti Savolainen
    Kauhava

    Lämminveristen avoin 1609 metrin ryhmäajo oli odotetusti reipasvauhtinen alusta loppuun saakka. Koleissa ja rapaisissa olosuhteissa ensimmäiset 500 metriä mentiin 9,5-vauhtia Star Photo S:n tahtiin. Ruuna merkkasi nimiinsä myös kilometrin väliajan 12,5, mutta sitten taempana parijonossa juosseet vyöryivät kärkikamppailuun.

    Loppusuoralla kärkihevonen vaihtui muutamaan otteeseen, mutta aivan lopussa parhaiten kurkotti Callela Nelson. Ruuna voitti 20 000 euron ykköspalkinnon kilometriajalla 12,6.

    ”Lähdettiin silleen kuin ei pitäisi lähteä, puolireippaasti. Mutta siinä aukesi hyvin tilaa ja päästiin parijonoon”, ohjastaja Hannu Torvinen kertaili alkumetrejä voittajahaastattelussa.

    Torvinen ehti kertomansa mukaan jo harmitella jäämistään parijonoon, kun moni muu käänteli kiriin, mutta lopussa kenttä kääntyi,

    ”Se on yksi Suomen parhaita hevosia. Kasirata laskee aina odotuksia, mutta hevonen oli hyvä tänäänkin”, Torvinen kertoi.

    Seuraava kisa lienee Suur-Hollola-ajo ensi viikonloppuna Lahdessa.

    ”Uskoisin, että se lähtee sinne. Se kuuluu sinne ja tappelee varmasti finaalipaikasta”, Torvinen totesi.

    Hevosen hoitaja Henna Soininen kertoi orin lähtevän Lahteen tällä tietoa.

    ”Aika mahtava fiilis. Lähdin reissuun vähän sillä fiiliksellä, että jos jotain saadaan, niin tosi hyvä. Se on lunki, kiva ruuna kotona, mutta syttyy täällä radalla”, Soininen kuvaili Heikki Korhosen omistamaa ja Jukka Hakkaraisen valmentamaa kuusivuotiasta ruunaa.

    Lisää aiheesta
    • Jockas Ritan sai voitollaan tunteet pintaan niin selin olevalta Santtu Raitalalta kuin kypäräpäiseltä Anniina Pekoseltakin.

      Ravit | Santtu Raitalan Jockas Rita teki historiaa uutena valiojuoksijana: ”Mitä hittoa täällä tapahtuu?”

      Tilaajalle
    • Alarik Huikea (nro. 6) kiri loppumetreillä ohi Weikon viisivuotiaiden lähdön voittajaksi. Molemmat juoksivat mailin ryhmässä kilometriajan 24,2.

      Ravit | Alarik Huikea kukisti Weikon kahden kovan kamppailussa

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle