

Isäoritilastot huomioidaan lämminverisillä erikseen kolmevuotiailla, nelivuotiailla ja kaikilla ikäluokilla. Nuorten tilastoissa otetaan huomioon vain Suomessa syntyneet, kaikkien ikäluokkien vertailussa mukana ovat myös ulkomailla syntyneet, Suomen rekisterissä olevat hevoset.
Maharajah (Viking Kronos) oli kaikkien kolmen tilaston kärkiori toista vuotta putkeen. Temppu on harvinainen, sillä ennen Maharajahia siinä oli edellisen kerran onnistunut Express It vuonna 2010 ja sitä ennen Choctaw Brave kahdesti 1990-luvun alussa.
Kaikkien ikäluokkien vertailun kärjessä Maharajah oli viidennen kerran putkeen, eikä sen valtakauden jatkumiselle näy uhkia. Maharajahin Suomen rekisterissä olevien jälkeläisten ansiot olivat ennätykselliset, yli 1,6 miljoonaa euroa.
Edellinen ennätys oli Maharajahilla ja vuodelta 2024, jolloin sen jälkeläiset tienasivat vajaat sata tuhatta vähemmän kuin viime vuonna.
Maharajahin jälkeläiset ansaitsivat enemmän kuin viiden seuraavana olevan oriin jälkeläiset yhteensä.
Samanlaista ylivoimaa oli kolmevuotistilastossa, jonka Maharajah voitti kolmannen kerran putkeen ja yhteensä neljännen kerran. Yli puolen miljoonan euron potti oli kaikkien aikojen ennätys kolmevuotiaiden isäoritilastossa.
Kolmevuotistilastossa Maharajahin jälkeläiset tienasivat enemmän kuin neljän seuraavan oriin jälkeläiset yhteensä.
Nyt 21-vuotiaaksi kääntyneellä Maharajahilla on monta hyvää vahvuutta siitosoriina. Paitsi että sen jälkeläiset menevät laajalla rintamalla hyvin, oriilla on myös hyvä lisääntymiskyky, minkä myötä se on pakastespermalla käytettynä ollut Suomessa viime vuosina astutustilastojen kärkipäässä.

Kolmevuotiaita Suomessa syntyneitä maharajahilaisia oli viime vuonna 54, mikä lienee tuontioriiden kaikkien aikojen ennätys. Ikäluokka oli toiseksi suurin myös Suomessa vaikuttaneet oriit mukaan laskettuna.
Kilpaa Maharajahin ikäluokasta juoksi reilusti yli puolet, ja isojen lähtöjen menestyjiä tuli laajalla rintamalla. Piccolo Cocktail ja Magnitude olivat kärkivarsoja läpi vuoden, Arctic Fiona voitti Tammakriteriumin ja Kasvattajakruunun ja Make Cash oman Kasvattajakruununsa.
Ruotsissa Maharajah oli isäoritilaston ykkönen kaikkien ikäluokkien vertailussa ja nelivuotiaiden tilastossa. Kolmevuotistilastossa Maharajah oli kolmas Readly Expressin ja Googoo Gaagaan jälkeen.
Jos Maharajahia on voinut jostakin siitosoriina arvostella, puute on ehkä ollut kansainvälisen tason huippuhevosten puute. Sellainen saattaa nyt olla kasvamassa Dream Minesta, joka viime vuonna tienasi nelivuotiaana enemmän kuin yksikään Ruotsissa syntynyt nelivuotias aikaisemmin.

Suomen kolmevuotistilastossa oli ylivoimaisen Maharajahin takana tiukka vääntö kakkospaikasta. Toiseksi pinnisti Nuncio (Andover Hall), jonka kolmevuotiaat tienasivat lopulta vajaat 4000 euroa enemmän kuin Express Duon (Express It) kolmevuotiaat.
Nuncio vaikuttaa Maharajahin tavoin Menhammarin siittolassa Ruotsissa. Suomessa syntyneitä kolmevuotiaita Nunciosta oli yhdeksän, ja niiden tili oli 90-prosenttisesti Ancion juoksema. Ikäluokan kotimainen ykkösravuri voitti kauden aikana kahdeksan kertaa, kruununa Kriterium.
Express Duo (Express It) oli edellisen vuoden tapaan kolmas ja nousi taas Suomessa astuneiden oriiden ykköseksi.
Pekka Korven tähtitehtaasta on lähes joka ikäluokasta tullut ykköskorin ikäluokkavarsa Express Duosta. Nyt lippua kantoi Fuego Combo, jonka kauden suurin voitto tuli Jokimaa Jackpotissa.
Tänä vuonna Express Duo on uudenlaisessa tilanteessa. Kun oriin tähän asti suurin kolmevuotisikäluokka on ollut 13 varsan kokoinen, nyt siitä on peräti 96 kolmevuotiasta eli eniten koko maassa.
Määrän suhteen Express Duolla onkin elämänsä tilaisuus nousta vaikka kolmevuotiaiden isäoritilaston kärkeen.
Neljäntenä kolmevuotistilastossa on samoin Suomessa syntynyt ja täällä astuva ori Jontte Boy (Love You). Sen kolmevuotisikäluokan luvuista leijonanosan juoksi Kymenlaakso-ajon sankari Shackhills Gambler.
Viidentenä on Friendly Bourbon (Ready Cash), jolla oli vuoden suurin, 74 varsan kolmevuotisikäluokka.
Ikäluokka oli Friendly Bourbonin ensimmäinen, ja sitä seurattiin mielenkiinnolla. Friendly Bourbon sai Suomessa astuvaksi oriiksi poikkeuksellisen hyvän mahdollisuuden paitsi tammojen määrän, myös niiden laadun suhteen.
Friendly Bourbonin suku antoi oletuksia onnistumisesta. Ori on Euroopan kuuminta sukuyhdistelmää Ready Cash – Love You, ja vielä samalta emälinjalta sekä radoilla että siitoksessa loistaneen Face Time Bourbonin kanssa.
Ykköskorin ikäluokkahevonen Friendly Bourbonin varsoista oli Kasvattajakruunussa toiseksi sijoittunut tamma Skyfall Emilie.
Kaikkiaan odotukset ja toiveet olivat kuitenkin paljon suuremmat. Kaudella 2025 Friendly Bourbonilla siemennettiin kaksi tammaa.
Kärkikymmenikön neljäs Suomessa kaudella 2021 astunut ori oli kahdeksanneksi sijoittunut Zola Boko (Goetmals Wood).
Kärjen takaa poimintoina voi mainita ensimmäistä kauttaan Suomessa astuneen Southwind Spiritin (Muscle Hill), jonka 22 kolmevuotiasta saivat kasaan karvan alle kymppitonnin. Southwind Spiritin erikoisuutena oli, että varsat tienasivat kaksivuotiaina enemmän kuin kolmevuotiaina.
Vuotta aiemmin Lil Runnerin vauhdittamana kolmevuotistilaston kakkosena ollut So Perfect (Coktail Jet) oli nyt 10 varsan ikäluokalla alle tonnin ansioissa.
Kokonaan euroitta jäi Seven And Sevenin (Chapter Seven) 14 varsan kolmevuotisikäluokka. Seven And Sevenin siitosura alkoi tavallaan uudestaan tämän vuoden kolmevuotiaista, kun ori siirtyi MAS Breedingin listoille. Kolmevuotiaita Seven And Sevenistä on 32. Niistä Seven Of Diamonds oli kaksivuotiaiden Kasvattajakruunun kakkonen.
Alkaneen kauden kolmevuotiaissa seurataan 34 varsan ikäluokalla aloittavaa Zephyr Kronosta (Ready Cash) ja ensimmäistä kauttaan Suomessa astunutta Djali Bokoa (Ready Cash), jolla on 36 varsan ikäluokka.
Uusista tuontioriista katseet kääntyvät Calgary Gamesiin (Readly Express), jonka ensimmäiseen ikäluokkaan syntyi 28 suomalaisvarsaa. Huomioitavaa tuontioriista on myös, että Readly Expressillä (Ready Cash) on selvästi suurin Suomessa syntynyt ikäluokkansa, siitä on 22 kolmevuotiasta.

Myös nelivuotiaiden tilastossa Maharajah oli ylivoimainen, mutta ei sentään yhtä ylivoimainen kuin kahdessa muussa vertailussa. Nelivuotiaissa Maharajahin kovin tuloksentekijä oli derbykakkonen BWT Jackpot.
Kärkinelikko eli kolmevuotiskaudesta vain vähän. Maharajah pysyi ykkösenä, Express Duo kolmantena ja Fabulous Wood (Ready Cash) neljäntenä, mutta listan kakkonen vaihtui.
Kolmevuotisvertailussa vuoden 2021 ikäluokan isäoritilaston kakkosena oli So Perfect, mutta nelivuotiaissa sen paikalle vaihtui toinen ranskalainen eli Orlando Vici (Quadrophenio). Kolmevuotiaissa sijalla 14 ollutta Orlando Viciä vauhditti etenkin derbyvoittaja Romanov Comery.
Kymmenen kärkioriin joukossa säilyivät Maharajahin, Express Duon ja Fabulous Woodin lisäksi Harper Blue Chip (Majestic Son), Like A Prayer (Lindy Lane) ja Knows Nothing (Kadabra).