

Lauantaina Mikkelissä ajettava Suurmestaruus on perinteisesti kuninkuuskisaan valmistautuvien hevosten viimeinen näytön paikka ja kunnon mittari ennen suomenhevosten kauden päätapahtumaa. Näin tänäkin vuonna, kun lähtöauton taakse asettuu kymmenen huippukylmäveristä.
Kisaan ilmoitettiin yhteensä 16 ravuria, joista karsituiksi tulivat Rokin Maxi, Herra Heinämies, Sheikki, Polara, Pyörylän Paroni ja Caijus. Kymmenestä mukaan päässeestä kahdeksan oli karsintapisteissä karsitun kuusikon edellä, mutta Rokin Maxia, Herra Heinämiestä ja Sheikkiä pienemmillä pisteillä kisaan pääsivät Nyland ja Uljas Suomalainen.
Suurmestaruudessa käytössä on ravikilpailusäännöissä erikseen määritellyt suurkilpailukarsintaperusteet. Niissä huomioidaan hevosten voittosumma kilpailuvuonna ja sitä edeltävänä vuonna, hevosten ennätykset ja sijoitukset viimeisen vuoden aikana, hevosten keskinäiset kilpailut viimeisen vuoden aikana ja hevosen sopivuus sarjaan sekä nykykunto.
”Suurkilpailukarsinnassa karsintapisteet ovat vain yksi osa muiden joukossa”, Mikkelin raviradan kilpailusihteeri Henri Talonpoika muistuttaa.
”Suurmestaruuteen ilmoittautuneista tehtiin taulukot siltä osin, kuin suurkilpailukarsintaperusteita pystyy suoraan lukuina tulkitsemaan. Sen perusteella valinnat sitten tehtiin.”
Huippusuomenhevoset ovat tänä vuonna keränneet myös kohti Kuninkuusraveja -pisteitä, joiden perusteella valitaan vähintään kymmenen osallistujaa. Mikkelistä karsituksi tulleet Sheikki, Rokin Maxi ja Herra Heinämies ovat juuri kuninkuusravikarsintaviivan yläpuolella, Uljas Suomalainen taas sijalla 15.
”Kuninkuusravipisteytys ei kuulu suurkilpailun karsintaperusteisiin”, Henri Talonpoika painottaa. ”Tiesimme, että Suurmestaruuteen ilmoitettujen joukossa on varmasti kuninkuusravipisteytyksessä rajoilla olevia. Emme kuitenkaan edes katsoneet kuninkuusravipisteitä, koska ne eivät olleet nyt karsintaperusteita.”

Suurmestaruuden hevosvalinta meni sääntöjen mukaan, eikä oriiden puolella todennäköisesti tule varsinaista karsimisongelmaa kuninkuuskisaan. Mikkelin kisasta rannalle jääminen kuitenkin hankaloittaa valmistautumista kauden päätapahtumaan.
”Karsituksi tuleminen harmittaa. Kovasti mielellään olisi ajettu Suurmestaruudessa”, Herra Heinämiehen valmentaja Antti Ojanperä kertoo. ”Kuninkuuskilpailuun tähdätään, ja olisi ollut nyt hyvä päästä ajamaan kovavauhtinen kisa kaikkein kovimpien kanssa. Huippukunto täytyy kaivaa jotenkin esiin, eikä treeneissä kuitenkaan pysty koskaan ajamaan samalla tavalla kuin starteissa.”
Herra Heinämies on Ojanperän mukaan nousukunnossa. Hän ei kuitenkaan rupea purnaamaan mikkeliläisten ratkaisusta.
”Suurkilpailukarsintaperusteet ovat tällaiset, mutta sitä en tiedä, ovatko ne ylipäätään tarpeelliset”, Ojanperä muotoilee. ”Karsintapisteet ovat selkeä systeemi, ja kai niiden perusteella voitaisiin mennä. Jos hevosella ei ole karsintapisteitä, yleensä se ei ole hyvässä kunnossa.”