
Nykyisin Markku Niemisen varsojen opetuksesta Teivon yksikössä vastaava Riikka Lehto on tehnyt mittavan työuran hevosten parissa. Tampereen seudulta kotoisin olevan Riikan tie vei 80- ja 90-luvun taitteessa peruskouluikäisenä Martti Keskisen tallille.
”Olen vielä sitä ikäluokkaa, joka meni omatoimisesti tallille hoitamaan hevosia. Oli tyytyväinen, jos pääsi jossakin vaiheessa harjaamaan hevosia karsinoiden siivoamisen jälkeen.”
Harrastuksesta tuli työ. Lukion Riikka aloitti, mutta pian koulunkäynti vaihtui Martti Keskisen tallilla täysipäiväisesti työskentelemiseen. Lukion lopettamisesta Riikka ei maininnut aluksi vanhemmilleen. Aika nopeasti totuus tyttären siirtymisestä ravitallille töihin valkeni vanhemmille.
”Äkkiähän he laskivat yksi plus yksi. Aamu-unisesta tyttärestä oli tullut aamuvirkku”, naurahtaa Riikka vajaan 30 vuoden takaisille ajoille.
Riikka viihtyi Martti Keskisellä kymmenen vuotta. Riikka nimeää Suomen menestyneimpiin valmentajiin kuuluvan Keskisen yhdessä hänellä työskennelleen Reijo Hokkerin kanssa tärkeimmiksi oppimestareikseen.
Saksassa jo pitkään vaikuttanut ja nykyään Tetrick Wanian tulevalla valmentajalla Michael Nimczykillä työskentelevä Reijo Hokkeri saa erityiskiitokset Riikalta.
”Reijon kärsivällisyys oli omaa luokkaansa. Hän jaksoi neuvoa ja opastaa meitä nuorempia todella hienosti. Kaikki eivät olisi olleet niin pitkäpinnaisia.”
Riikan työskennellessä Martti Keskisen palveluksessa oli 1995 syntynyt Silver Legacy yksi tallin menestyshevosista. Oriin siirtyessä kilpailemaan Saksaan nelivuotiskauden lopulla, lähti Riikka mukaan aikomuksenaan olla puoli vuotta Saksassa. Puoli vuotta venähti lopulta seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi. Viisi vuotta Riikka oli Silver Legacyn ostaneen omistajatahon luona. Loppu Saksan-aika meni kahdella muulla saksalaisella valmentajalla.
2000-luvun alussa saksalainen raviurheilu oli ohittanut jo huippuvuotensa. 1980- ja 90-luvuilla Saksa oli ravimaa, johon moni suomalainen suuntasi töihin.
”Siellä oloni aikana suomalaiset lähtivät yksi toisensa perään pois. Saksan raviurheilun tason laskun huomasi hyvin.”
Riikka oli kuitenkin tyytyväinen Saksan-vuosiinsa. Ensimmäisessä paikassa ei ollut muita suomalaisia, eikä englannillakaan pärjännyt. Näinpä saksan kieli taittuu vieläkin Riikalta hyvin. Tutuksi tuli myös Itävallan, Italian ja Ranskan raviurheilu kilpailumatkojen kautta.
”Jälkikäteen harmittaa hieman, etten käyttänyt paremmin hyväkseni mahdollisuutta nähdä maailmaa. Olin kuitenkin jo valmiiksi Keski-Euroopassa. Toisaalta paljonhan minä tietyllä tapaa sain nähdä ja kokea.”
Saksasta Riikka suuntasi kolmeksi vuodeksi Ruotsiin Kari Lähdekorvelle töihin. Riikka viihtyi hyvin Ruotsissa, mutta 15 vuotta sitten alkoi mielessä poltella Suomeen paluu. Ulkomailla työskentelyn kiintiö alkoi olla täynnä.
”Kai se oli jonkinlainen kolmenkympin kriisi. Halusin tehdä jotakin muuta työkseni kuin hevoshommia.”
Palattuaan Suomeen Riikka työskenteli erilaisissa töissä. Aluksi torimyyjänä ja ravintola-alalla. Pari vuotta kului Nokian renkailla ennen töiden loppumista siellä.
”Jäätyäni työttömäksi suoritin yhdistelmäajoneuvonkuljettajan tutkinnon. Rekkaa en tosin ole ajanut koulutuksen jälkeen.”
Riikan kokeiltua muiden alojen töitä, oli lopputulema kuitenkin, että hevosala on hänelle sopivin ala tehdä töitä.
”Eihän siitä oikein pääse mihinkään, että hevoset vetivät muutaman hevosettoman vuoden jälkeen puoleensa. Seitsemisen vuotta olen ollut nyt Markku Niemisellä töissä.”
Suomen menestyneimpiin valmentajiin vuosikymmenet lukeutuneen Markku Niemisen toiminta on jakautunut kahteen toimipisteeseen. Kotitilalla Urjalassa asustavat starttihevoset. Nuoret hevoset tulevat opetettavaksi Teivoon. Pitkään Niemisellä olleen Oiva Käsnäsen lopetettua siirtyi Riikka varsojen opettamisesta vastaavaksi. Se on mieleistä työtä.
”On minulla muutama starttihevonen passinakin. Niiden kanssa raveissa käynti on oikein piristävää. Ei tämän ikäisenä jaksaisi kyllä käydä useana päivänä viikossa raveissa.”
Töiden jälkeen Riikka siirtyy tallilta toiselle. Hänen nykyisin osaomistamansa Lady Redcap oli aikanaan Riikan ensimmäinen passihevonen, kun hän aloitti työt Niemisellä.
12-aikainen tamma on tehnyt jo kasvattajakimpalle neljä varsaa. Viimeisin on viikko sitten syntynyt orlandoviciläinen tammavarsa. Tamman ensimmäinen varsa, nyt kolmevuotias villiamilainen, on Timo Nurmoksella valmennuksessa. Siinä Riikka ei ole enää mukana omistajana.
”Nuoremmissa olen mukana omistajana. Kaksivuotias maharajilainen Madrero on minulla Teivossa. Siinä on kymmenen hengen porukka. Tarkoituksena on ajaa opetuslähtö Teivon kimpparaveissa 10. toukokuuta. Saadaan tehtyä siitä mukava sosiaalinen tapahtuma omistajakimpalle.”
Lady Redcap kilpaili uran loppuajat Riikan valmennuksesta ja juoksi ennätyksensä tuolloin. Golda Paris oli toinen tamma, joka kilpaili vanhempana hyvällä menestyksellä hänen valmennuksestaan. Sen parhaimpana meriittinä oli Arvid Åvallin tammaderbyn hopeasija.
Oma valmennustalli ei ole Riikan suoranaisena tavoitteena.
”Saisinko kuitenkaan niin hyviä hevosia valmennukseeni? Materiaalistahan menestyminen on pitkälti kiinni.”
Oman tallin pito on haaveena, mutta keskittyen siitostammojen ja varsojen pitoon. Oman tammansa kautta Riikka on todennut hankaluuden löytää laidunpaikkoja tammalle ja varsalle. Hän suorittaakin töiden ohella etäopiskeluna hevosjalostuksen ja kasvatuksen tutkintoa Ylä-Savon ammattiopiston Kiuruveden yksikössä.
”Työurani aikana olen nähnyt, kuinka tärkeätä nuoren hevosen kehitykselle on saada oikea alku elämälle. Kaikki lähtee kuitenkin jo emän ruokinnasta tiineysaikana.”
Vielä ei omaa maapaikka ole löytynyt, eikä asialla ole niin kiire. Riikka viihtyy todella hyvin Markku Niemisellä töissä. Lukion kesken jättäminen ei ole harmittanut vuosien aikana.
”Harvalta alalta olisin saanut tällaisen elämänkokemuksen ja tuttavapiirin. Saksan-, ruotsin- ja englannin kieli on hallussa ja olen saanut nähdä maailmaa. Terveys kestää edelleen tehdä työtä, josta pidän kaikkien eniten. Voisi asiat olla hullumminkin.”