Glaesihross on islantia ja tarkoittaa hienoja hevosia

Jenni Kurjella on ollut koulutuksessa vuosien aikana jo 420 islanninhevosta. Hän tietää sen tarkasti, sillä hän merkitsee jokaisen niistä muistiin. Kurki on tehnyt tätä työtä 13 vuotta täysipäiväisesti yrittäjänä Suomessa, ja Glaesihross-nimi on ollut käytössä 10 vuotta.

Lukioaikana Kurki teki kesätöitä islanninhevostallilla ja lähti sen jälkeen maailmalle oppimaan lisää. Saksan- ja Tanskan-vuosien aikana hänelle varmistui, että hän haluaa tehdä alaa työkseen. Piti suunnata kokka kohti Islantia, islanninhevostiedon kehtoa.

Kurki oli vuoden töissä tallilla Islannissa ja opiskeli kielen, jotta voisi päästä alan kouluun, Holárin yliopistoon. Ollakseen hyvä kouluttaja ei ole mitenkään välttämätöntä käydä tai asua Islannissa, mutta siinä on etunsa.

"Se laajentaa ymmärrystä rodun käyttötarkoituksesta ja historiasta. Koen, että minusta islanninhevoskouluttajana puuttuisi iso pala, jos en olisi asunut siellä."

Asuminen Islannissa laajensi Jenni Kurjen ymmärrystä islanninhevosesta. Kuva: Sanne Katainen

Kurjen mielestä yksi eniten hevosen hyvinvointia edistävä asia kaikilla hevosilla on hyvä peruskoulutus.

Hyvin koulutettu hevonen tietää, mitä siltä odotetaan. Se ei joudu ongelmiin ratsastajan vaihtuessa ja päädy kiertolaiseksi. Yhteiskunnan hyväksyntä lähtee siitä, että hevoset voivat hyvin ihmisen hoidossa. Hyvä ratsukoulutus on tärkeä osa pakettia.

Kurki sanoo, että nuorten hevosten kouluttamisessa on eri lajien välillä enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia. Perusasiat, kuten rentous, tasapaino ja kolme perusaskellajia, ovat samat kaikille rodusta riippumatta. Kurki voisi periaatteessa vaikka kouluttaa puoliveriratsun mutta katsoo että Suomessa on lukuisia, jotka osaavat tehdä sen vielä paremmin.

"Haluan kohdistaa osaamiseni siihen ryhmään, joka hyötyy juuri minun osaamisestani eniten."

Hevosala on Kurjen mielestä Suomessa hyvin hevoslähtöinen verrattuna suuriin hevosmaihin, ja hevoset saavat yksilöllistä hoitoa – suorastaan palvelua – sillä seurauksella, että aika on pois esimerkiksi hevosen liikuttamiseen käytettävästä ajasta, työpäivät venyvät ja lopulta meillä on uupuneita talliyrittäjiä. Kun tekijä väsyy, se lopulta näkyy pahimmassa tapauksessa eläinten hyvinvoinnissa.

Tässä kohtaa Kurki nostaa esiin sen, että konkreettinen yhteiskunnan tuki olisi suoranainen kädenojennus koko lajille – se, että kaikki opetus olisi saman arvonlisäverokannan alaista. Maneesirakentamisen tukeminen auttaisi hevostiloja jatkamaan ja investoimaan.

Yrittäjillä olisi kulujen takia paineita nostaa hintoja, ja se olisi hyväksi myös hevosten hyvinvoinnille, mutta kaikilla asiakkailla ei olisi välttämättä varaa maksaa kovempaa hintaa.

"Suomalaisen työmoraalin etu ja samalla heikkous on ahkeruus. Liuta väsyneitä naisia paahtaa rakkaudesta lajiin", Kurki summaa.

Ratsastuskouluja ei saa päästää kaatumaan, sillä silloin tulee esiin koko joukko uusia ongelmia.

"Ratsastuskouluissa tehdään valtava määrä hiljaista nuorisotyötä. Moni nuori saa tukea talliyhteisöstä, kokee kuuluvansa joukkoon ja moni kokee tallinpitäjän turvallisena aikuiskontaktina, johon voi luottaa. Tallilla käynti on ainoa asia, joka kannattelee vaikeina aikoina."