

Jukka Huuskolan valmentama Shaqir (Pastor Stephen) on lauantaina ravattavan Derbyn finaalin yksi yllättävimmistä osallistujista. Valmentaja ei odottanut finaalipaikkaa karsinnoista, ja kakkossija voittaneen Sofia Evon (Orlando Vici) perässä oli myönteinen yllätys hevosen taustajoukoille.
”Ei me kyllä finaalipaikkaa rehellisyyden nimissä osattu edes toivoa. Ruuna oli toki voittanut useamman kerran urallaan, mutta eihän niissä lähdöissä vastassa ollut ikäluokan ykkösnimiä. Onhan tämä minun tähänastisen valmentajaurani huippuhetki”, myhäilee Jukka Huuskola.
Jukka Huuskola valmentaa yhdessä tyttärensä Heta Huuskolan kanssa yhdeksää hevosta kotitilallaan Luhangassa. Vastuuvalmentajana toimiva isä-Huuskola painottaa tyttärellään olevan iso rooli tallin toiminnassa.
”Minä teen jonkin verran kaivinkoneurakointia hevoshommien lisäksi. Ilman Hetan panosta toimintamme ei voisi olla näin laajamittaista. Yhdessä me toki hevosia ajetaan, mutta Hetan vastuulle jää melko pitkälti tallin arki”, Jukka painottaa.
Lähes päivälleen vuosi sitten kilpailu-uransa avannut Shaqir on ollut Huuskolan tallissa on yksivuotissyksyn lopulta. Ruuna tuli talliin Jukan pojan Niko Huuskolan mukana hänen lopettaessaan Ypäjän Hevosopistolla työskentelyn.
Shaqirin omistaja on sen myös kasvattanut Stall Pappa Betalar, mutta Jukka Huuskola on liisannut hevosen kilpailuoikeuden itselleen.
”Shaqir taisi tulla meille juuri ennen sen kääntymistä kaksivuotiaaksi. Nikon lähdettyä Ruotsiin reilu vuosi sitten, jäi hevonen minun vastuulleni. Olen vuokrannut sen kilpailuoikeuden nelivuotiskauden loppuun. On siinä optioita tuleville vuosillekin, mutta emme ole vielä keskustelleet jatkosta suuremmin.”
Valmentajan mukaan Shaqirissa on vielä paljon kehitysvaraa. Ruunalla oli paljon ongelmia kolmevuotiskaudelle käännyttäessä.
”Olisimme mielellämme aloittaneet kilpauran aikaisemmin kuin vuosi sitten. Jos saisi ensi talven valmentaa ruunaa kunnolla ilman katkoja, pitäisi hevosen kehittyä kovasti viisivuotiskaudelle. Kyseessä on tosiaan hyväluokkainen hevonen.”
Shaqir ei ole emänsä My Beautisinen (Broadway Hall) ensimmäinen hyvä jälkeläinen. Sisarussarjan menestynein on emän ensimmäinen varsa Deangelo (Amour Ami), joka ansaitsi urallaan lähes 180 000 euroa.
Jukka Huuskola suuntaa Shaqirin kanssa realistisin odotuksin kohti Vermoa lauantaina. T75-kierroksen päättävän Derbyn finaalin voittaja palkitaan peräti 120 000 eurolla. Henri Bollströmin ajaessa Derbyn finaalissa viime vuoden Kriteriumin sankaria God Hyperionia, vaihtuu Shaqirin ohjastajaksi Tommi Kylliäinen.
”Toivotaan Tommin löytävän kasiradalta nopeasti sisemmille radoille. Kaikki finalistit palkitaan 1500 eurolla, ja sekin on jo hyvä raha saada tilille. Toki ravilähdöissä kaikki on mahdollista, ja jos olisimme viiden−kuuden parhaan joukossa olisi homma mennyt todella yläkanttiin. Jatkamme samoilla varusteilla ja balanssilla kuin karsinnassa lukuunottamatta että vaihdetaan jenkkikärryt perään finaaliin.”
Shaqirin derbystartti ei välttämättä jää tallin ainoaksi edustukseksi tämän syksyn ikäluokkakilpailuissa. Huuskolan valmennettavista viime vuonna Kriteriumin finaalissa viidenneksi sijoittuneen Ceisariinan (Caijus) tähtäin on Villinmiehen Tammakilpailun karsinnoissa, ja tallin nelivuotias Kirassi (Apassi) on tarkoitus ilmoittaa Kriteriumin karsintoihin.
”Ceisariina on ollut oikein hyvä viimeisissä starteissaan, ja Kirassi puolestaan voitti viimeksi Lahdessa mukavan esityksen päätteeksi. Toivottavasti kumpikin esiintyy kykyjensä mukaisesti karsinnoissa.”
28.8. 13.03: Korjattu varustemuutokseksi jenkkikärryt.