

Sanna Loukusan valmentaman Pärttylin lauantaisessa startissa oli ainekset pahempaan onnettomuuteen. Mauri Jaaran ohjastama ruuna kompuroi laukalle astuttuaan Killerin radalla olleeseen kuoppaan.
”Takasuoralla oli kolmannella radalla kuoppa, johon Pärttyl epäonnekseen astui. Onneksi hevoselle tai kuskille ei käynyt pahasti”, huokaa Sanna Loukusa.
Valmentajan mukaan Pärttylillä vaikuttaa olevan kaikki kunnossa maanantaiaamuna vajaat pari vuorokautta Killerin startista.
”Hevonen vaikuttaa olevan kunnossa. Ainekset pahempaan onnettomuuteen oli olemassa. Ei ollut kaukana, että ruuna olisi mennyt oikein kunnolla ympäri astuessaan kuoppaan.”
Reilut 90 000 euroa urallaan ansainneen Pärttylin oli tarkoitus startata seuraavaksi Oulun T75-finaalikierroksella vajaan kahden viikon päästä.
’”Tarkoituksenamme oli kerätä divisioonapisteitä Killeriltä, nythän pistetili ei juurikaan karttunut. Mikäli emme pääse Oulun T75-finaaliin mukaan, ajamme varmaankin Kirppu-ajon Rovaniemellä syyskuun puolessa välissä.”

Killerin toimitusjohtaja Miika Lähdeniemi on pahoillaan Pärttylin haaverista. Lähdeniemen mukaan Killerillä aiotaan tutkia, mikä aiheutti reiän syntymisen rataan.
”Kaviourassa olleen reiän lähellä kulkee betonirumpuja ja viemäreitä. Olisiko niillä ja perjantain runsaalla sateella ollut jokin yhteys. Radanhoitotiimi sai paikattua reiän lauantaina tapahtuman jälkeen. Rata oli sen jälkeen turvallinen. Pärttylin onnettomuus on todella valitettava tapahtuma. Pärttylin rikkoontuneista varusteista tehtiin vahinkoilmoitus, onneksi hevosille tai ihmisille ei käynyt pahemmin”, huokaisee Lähdeniemi.
”Mukava, että T65-kierros ravataan pohjoisessa”. Sanna Loukusa
Pudasjärvellä hevosia valmentava Sanna Loukusa suuntaa Rovaniemelle myös tulevana keskiviikkona. Viikon T65-kierros ratkaistaan poikkeuksellisesti Lapissa Vermon keskittyessä Derby-viikonloppuun. Loukusan valmennettavista starttaa toisessa T65-kohteessa Kivarin Quickstep. Ville Pohjola vastaa keskiviikkona kaikkien kolmen Loukusan valmennettavan ohjastuksesta.
”Vastus kovenee viimekertaisista starteista, ja olisin tyytyväinen sijoitukseen kärjen tuntumassa. Jatketaan samoilla varusteilla ja balanssilla. Mukava, että T65-kierros ravataan pohjoisessa. Lapin harrastajat saavat mahdollisuuden ajaa paremmista palkinnoista keskellä viikkoa.”
Ravit avaavassa kylmäveristen matalimmassa sarjassa Loukusan Orateko tavoittelee jo kolmatta perättäistä voittoa. Yksin 60 metrin takamatkalta starttaava tamma on haasteellinen tapaus starttitilanteessa.
”Se ei ole ihan helpoin tapaus, vaikka onkin voittanut kaksi viimeistä starttiaan. Ei ole ainakaan haitaksi sen ollessa yksin omalla lähtöpaalullaan.”
T65-kohteiden jälkeen ravien päätöslähdössä starttaava Brollan on valmentajansa mukaan tulosriviään paremmassa kunnossa.
”Ruunalla on ollut todella huonoa tuuria lähtöratojen kanssa. Eikä tämänkertainen kuutosrata ole paljoa parempi. Se tuntuu kotona harjoituksissa hyvälle.”
”Tällä hetkellä starttihevoset tuntuvat oikein hyville.” Sanna Loukusa
Sanna Loukusa on tyytyväinen 14 hevosta sisältävän valmennustallin menestykseen viime viikkoina.
”Alkukaudesta hevoset eivät oikein menestyneet haluamallani tavalla. Tällä hetkellä starttihevoset tuntuvat oikein hyville. Syksyllä on tarkoitus suunnata Bodeniin kilpailemaan. Ainoa epävarmuuden aiheuttaja on, että nuoret hevoset ovat sairastelleet viime aikoina. Ainakin vielä ovat vanhemmat starttihevoset säästyneet sairasteluilta.”