• Eeva Karvonen siirtyy Hevosopistolta johtamaan Turun Hipposta

    Metsämäen ravirata saa uuden toimitusjohtajan ensi viikon alusta.
    Eeva Karvonen on työskennellyt viime vuodet Hevosopistolla. Kuvassa hän on Vermon ravikoulun Big Bad Hossin kanssa.
    Eeva Karvonen on työskennellyt viime vuodet Hevosopistolla. Kuvassa hän on Vermon ravikoulun Big Bad Hossin kanssa. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset
    4.5.202020:29
    Kaijaleena Runsten

    Metsämäen raviradan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu varsinaissuomalaiselle hevosväelle ennestään tuttu AMK Agrologi Eeva Karvonen.

    Valintaprosessi oli Turun Hippoksen puheenjohtaja Hannu Nivolan mukaan monivaiheinen ja pitkä, sillä oli hyvissä ajoin tiedossa Roger Johanssonin lähtevän eläkkeelle nyt toukokuussa. Johansson ehti kaiken kaikkiaan työskennellä Metsämäessä peräti 40 vuotta.

    "Meillä on hyvät muistot Eeva Karvosesta hevosjalostusliiton ajoilta, ja hän on saanut hyvää palautetta myös myöhemmistä tehtävistään. Eeva on helposti lähestyttävä ja tarttuu työhön. Hänellä on laaja hevosalan tuntemus ja erinomaiset verkostot. Olemme todella tyytyväisiä", Nivola toteaa tiedotteessa.

    Karvonen on työskennellyt viimeksi Hevosopistolla hankepäällikkönä, mitä ennen hän toimi Suomen Hippoksessa yhteiskoordinaattorina ja jalostusvastaavana sekä sitä ennen Varsinais-Suomen Hevosjalostusliiton vs. toiminnanjohtajana. Hevosopistolla Karvoselle ovat kuuluneet muun muassa Vermon ravikoulun johtaminen ja muut kehittämistehtävät.

    Eeva Karvonen arvioi pääsevänsä sekä käyttämään aikaisempaa osaamistaan ravien järjestämisen saralta että ottamaan uusia askeleita raviradan markkinoinnin ja talouden saralla. Vaikkei tilanne raviurheilussa kokonaisuutena olekaan helppo, maakunnan vahva ammattilaisten joukko ja laaja harrastajakunta sekä Turun talousalueen hyvä "draivi" antavat hänestä tärkeän pohjan tulevaisuudelle.

    "Mielessä on jo paljon kehittämisideoita. Oman mukavan lisänsä tuo tuttu paikka ja tutut ihmiset, joiden kanssa on hyvä lähteä tekemään yhteistyötä", hän sanoo.

    Karvonen aloittaa Turun Hippos ry:n toimitusjohtajana ensi viikon maanantaina 11. toukokuuta.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle