

Tapio Mäki-Tulokas harmittelee, ettei Romanov Comery pääse starttaamaan. Ikäluokkamenestyjä pääsi kilpailemaan huhtikuun alussa kaksi kertaa, joten startti ennen kesäkuun alussa olevaa Killerin Eliitin katsastusta olisi ollut tarpeen.
Mäki-Tulokas ei halua tässä vaiheessa derbyvoittajaa avoimiin lähtöihin. Niinpä Forssan viisivuotissarjan peruminen oli takaisku.
Lähtöön ilmoitettiin Romanov Comeryn lisäksi vain kaksi muuta hevosta. Ravikilpailusääntöjen mukaan sarja tulee peruuttaa mikäli ilmoittautuneita on korkeintaan viisi.
”Pyritään ajamaan tämä alkukesä järkevästi, eikä oteta turhia paineita. Hevosella on kaikki hyvin. Se tarvitsisi kovia startteja, koska viime vuonnakin se tuli huippukuntoon sellaisten myötä. Kokeillaan sitten ensi vuonna ajaa kovia avoimia lähtöjä, jos hevonen siltä näyttää”, Mäki-Tulokas suunnittelee.
Mäki-Tulokas kommentoi Forssassa kilpailevien hevostensa tilannetta MT Hevosille. Forssassa tekee debyyttinsä Mäki-Tulokkaan itse omistama kolmivuotias Sahara My Way. Omistaja-valmentaja sanoo itsekin varsaansa arvoitukseksi.
”On käyty yhteensä kaksi kertaa radalla. Koelähdöstä ei saanut täyttä kuvaa. Ei hevosta ole mitenkään vielä laiteltu, mutta laitetaan kilpahommat käyntiin. Ei menestyskään olisi maailman suurin yllätys, mutta kaikki on mahdollista. Koelähtöä kovempaa hevosella ei ole ajettu.”
BWT Jokerin kauden aloitus Seinäjoen huonossa säässä epäonnistui Mäki-Tulokkaan mukaan jo ravien viivästyttämisen vuoksi. Lämmityksen ja startin väli oli 2,5 tuntia, mikä oli aivan liian pitkä aika jännittämiseen taipuvaiselle hevoselle.
”Hevoset joutuivat odottamaan järkyttävän pitkän ajan. Ei tämä sitten kuran lentäessä viitsinyt ruveta ihmeellistä urheilusuoritusta tekemään. Hevonen on treenannut asiallisesti, joten sen pitäisi pystyä parempaan.”
Rahajamatchin tauluun on tullut viime starteissa kirjaimia. Mäki-Tulokas kertoo, että tähän on syynä ollut vuoroin hevosen herkkyys ja vuoroin yli-innokkuus.
”Hevosen pitäisi olla kunnossa, mutta se ei ole onnistunut. Nyt matka puoltaa, mutta vastassa on kovia hevosia. Kyllä sen pitäisi pystyä kamppailuun nousemaan. Takarivin paikka on ok, kun ei se ole eturivistäkään niin nopea lähtemään.”

Time For Me To Fly kilpailee Forssassa tasoitusajossa. Ruunalla on tätä ennen urallaan vain yksi tasoitusajona ajettu kilpailu. Viime heinäkuussa Mikkelissä hevonen laukkasi kiihdytysvaiheessa. Laukan jälkeen se suoritti kisan mallikkaasti ja kellotti tasoitusennätyksekseen ajan 13,1.
Mäki-Tulokas ei sano treenattavansa ravaamiseen tällä lähetystavalla juuta tai jaata. Hän odottaa, että järkevä hevonen osaisi Santtu Raitalan ohjastamana lähteä kolmosradalta asiallisesti. Ruunan esitykset ovat olleet kautta linjan hyviä, mutta Turussa kakkossijaan päättyneestä startista valmentaja odotti enemmän.
”Hevosesta ei ole löytynyt terveyden suhteen mitään. Ehkä pieniä allergiahommia on. Sillä on pyritty ajamaan terävästi kotona. Jos tarvittavaa puristusta ei löydy nytkään, niin odotetaan sitten muutama viikko siitepölyajan kulumista. Normaalisti sen pitäisi pystyä olemaan voittokamppailussa. Hevonen ravasi viimeksi hyvin.”
Yleisesti ottaen Mäki-Tulokkaan tallilla vuosikello kiertää normaaliin tahtiin.
”Muualla opetuksessa ja valmennuksessa olleet kaksivuotiaat alkaa siirtymään meille päin”, Mäki-Tulokas päättää.